Hyppää pääsisältöön

Sirpa on supernainen, jonka asenteesta kannattaa ottaa mallia

Sirpa kertoo tarinansa SuomiLOVEssa.
"Minua ei enää hätkäytä mikään eikä kukaan", sanoo Sirpa, supernainen. Sirpa kertoo tarinansa SuomiLOVEssa. suomilove

Tämän SuomiLOVE-tarinan kertoo 65-vuotias Sirpa. Hän on halvaantunut kainaloistaan alaspäin ja on pyörätuolissa istuen ollut yksinhuoltajaäiti. Sirpa sanoo suoraan, että hänen elämänsä on sekundaa, mutta silti hän pulppuaa iloa. Miten tämä on mahdollista?

”Olimme mieheni kanssa 1980-luvun alussa Tansaniassa kehitysyhteistyöprojektissa. Rakensimme siellä muun muassa kaivoja ja meidän oli tarkoitus olla siellä kolme vuotta. Elämä Tansaniassa oli rankkaa mutta ihanaa. Poikamme oli mukanamme ja asuimme muutaman kymmenen muun suomalaisperheen kanssa Intian valtameren rannalla. Meillä oli koira, kaksi kilipukkia ja ankkoja.

Olimme ehtineet olla Tansaniassa jo kaksi vuotta, kun vuonna 1984 lensimme Suomesta taas Afrikkaan. Lensimme ensin pääkaupunki Dar es Salaamiin ja sieltä pienkoneella pienempään kaupunkiin, Kilwaan. Mieheni oli tarkoitus lentää samalla pienkoneella vielä eteenpäin, minut ja 6-vuotiaan Samuli-poikani tuli hakemaan paikallinen kuski, jonka tarkoituksena oli viedä meidät kotiimme.

Paikallinen kuski ajoi maastoautolla todella lujaa. Meinasin huomauttaa häntä asiasta, mutta en sanonut mitään, koska länsimaalaiset kohtelivat heitä muutenkin ylimielisesti. Seuraava muistikuvani on se, että kiljahdin kovaan ääneen ja sen jälkeen minua nostettiin kuorma-auton lavalle. Jälkeenpäin kuulin, että kuski oli ajanut niin lujaa oikealle kaartuvaan mutkaan, että maastoauto oli kaatunut. Minä lensin autosta ulos, mutta onneksi poikani pysyi auton sisällä.”

”Tämä elämä on sekundaa”

”Kuorma-auton lavalla minun oli vaikea hengittää, enkä tuntenut alaraajojani. Tunsin, että oikea käteni oli mennyt rikki, mutta pidin sillä silti kiinni kuorma-auton lavan reunasta. Samalla lohdutin poikaani, jonka päästä valui verta. Minulla oli selkäydinvamma, toinen keuhkopussi oli mennyt puhki ja toinen käsi poikki. En tiedä, miten se oli mahdollista, mutta en mennyt tajuttomaksi tai sokkiin. Sen sijaan pidin huolta Samulista, ehdin jo hyvästellä hänet ja sanoa, että isä pitää hänestä kyllä huolta.

Onneksi mieheni ei ollut vielä ehtinyt lähteä Kilwasta. Hän tuli luoksemme ja vei meidät lentokentälle ja siitä lensimme pienkoneella Dar es Salaamiin, missä minut vietiin sairaalaan. Minulle yritettiin laittaa kokovartalokipsiä, mutta se sattui niin paljon, ettei siitä tullut mitään.

Oli sunnuntai, 9. syyskuuta vuonna 1984. Silloin ensimmäinen elämäni päättyi totaalisesti. Siitä alkoi toinen elämä, joka on sekundaa ja se on persiistä. Mutta sen kanssa on pitänyt oppia elämään.

Keskiviikkona lensimme normaalilla reittilennolla Suomeen, missä pääsin poikani kanssa suoraan Töölön tapaturma-asemalle. Minut leikattiin heti ja vietiin sen jälkeen teho-osastolle. Halvaannuin onnettomuudessa kainaloista alaspäin.”

”Ymmärrän itsemurhan tehneitä”

”Niin minä makasin halvaantuneena teho-osastolla. Minulla oli käsi kipsissä, hengitysletku suussa, enkä pystynyt puhumaan. Viereltäni kuoli ihmisiä. Silloin minä ajattelin, että olisinpa kuollut siinä onnettomuudessa. Mutta sitten minut siirrettiin toipumaan samalle osastolle, missä poikani Samuli oli. Ymmärrän oikein hyvin itsemurhan tehneitä pyörätuoli-ihmisiä. Omalla kohdallani se ei tuntunut lopulta oikealta ratkaisulta. Jos olisin tehnyt sen, olisin pilannut Samulin elämän.

Samuli toi jo sairaalassa kaiken traagisuuden keskelle huumorin. Hän oli silloin 6-vuotias ja alkoi heti miettiä erilaisia pöytäratkaisuja, joiden avulla minä voisin lukea kirjoja. Me olemme selvinneet tästä kahdestaan, sillä erosimme mieheni kanssa vähän onnettomuuden jälkeen. Tässä olisi hyvin voinut käydä niinkin, että minusta olisi kotiin päästyäni tullut sellainen ihminen, joka aamulla herättyään menee paikalliseen baariin, juo siellä koko päivän, menee illalla kotiin ja ottaa kaiken uudestaan seuraavana päivänä. Mutta me olemme SS-joukko, eikä mikään pysäytä SS-joukkoa. SS-nimi tulee siis Sirpasta ja Samulista!

Samuli on luonteeltaan todella kiltti. Ajatelkaa nyt, hän piti minusta huolta ollessaan 7-8-vuotias. En olisi tässä ilman häntä. Hänen voimansa ja huumorinsa on kantanut minua. Kerronpa yhden huumoripläjäyksen hänen suustaan: Olen pyörätuolissa ja joudun käyttämään vaippoja ja kerran sitten itkua väänsin, kun vaippa oli märkänä. Samulihan siihen totesi, että ei kaikilla ole omaa uima-allasta alla – että sillä lailla!”

Sirpa kertoo tarinansa SuomiLOVEssa.
"Totta kai olen joutunut tekemään itseni kanssa paljon töitä", Sirpa myöntää. Sirpa kertoo tarinansa SuomiLOVEssa. suomilove

”Elämä on sairaan ihanaa”

”Minulle on käynyt huonosti, mutta elämä on sairaan ihanaa joka tapauksessa. Moni kokemus on antanut minulle voimia ja nyt tiedän, ettei kukaan tai mikään pysty minua kaatamaan. Minua ei hätkäytä enää yhtään mikään. Vaikka vessassa istuessani saatankin vihata kehoani ja saatan menettää yöuneni, kun ihmiset ovat niin tylyjä.

Elämä opettaa jatkuvasti, joka päivä on uusi mahdollisuus, enkä voi ikinä tietää, kenet tänään tapaan. Olen todella utelias ja haluan aina katsoa seuraavan nurkan taakse. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse. En ole koskaan kadehtinut ketään muuta, se olisi ihan turhaa. Minun aforismini on ”elämä erilaisine ulottuvuuksineen on rakkaudelle valmis ja rakkaus olemme me tekemisillämme”. Olen sisäistänyt ison rakkauden sydämeeni ja siellä on tilaa kaikille asioille.

Totta kai olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa, jotta pystyn ajattelemaan näin. Onhan kaikilla ihmisillä omat luonteenpiirteensä, mutta itseään voi myös kehittää. En varmaan ole stereotyyppinen suomalainen, vaan saatan hyvin olla joltain Juhan af Granin planeetalta!”

”Kuuntelijoille olisi sairaaloissa käyttöä”

”Olen miettinyt paljon, mitä minulla olisi annettavana maailmalle. Olen ehdottanut eräälle sairaalalle, että voisin olla siellä töissä kuuntelijana. Ovessa ei lukisi ’lääkäri’ tai ’psykiatri’, vaan ’kuuntelija’. Siellä oven takana olisi Vaaranmaan Sirpa pyörätuolissaan ja olisi valmis kuuntelemaan potilasta. Olisin todella mielelläni tällainen kuuntelija, välikäsi lääkärin ja potilaan välillä. Vielä kukaan ei ole ehdotuksestani innostunut, mutta ehkä vielä joku päivä niin käy.”

Kaikki SuomiLOVE-tarinat

  • 24-vuotiaan Annan ja 86-vuotiaan Sirkun ystävyys on täyttä kultaa - sen tietää myös Jenni Vartiainen

    Annan ja Sirkun ystävyys syvenee entisestään

    Muistatko tämän ihanan kaksikon? SuomiLOVEn kolmannelta kaudelta tuttujen Annan ja Sirkun ystävyys on syventynyt entisestään. SuomiLOVEn kolmannella kaudella koettiin tarina ystävyydestä, joka ei katso ikää. Parikymppinen Anna yllätti tuolloin 85-vuotiaan Sirkun, ja Jenni Vartiainen saapui paikalle juhlistamaan tätä ystävyyttä Missä muruseni on -kappaleella.

  • Ihania uutisia Valssi tanssitaidottomille -parilta: Katri ja Erno odottavat lasta!

    Katri ja Ernon tarina sulatti sydämet SuomiLOVEn 1. kaudella

    Katri yllätti MS-tautia sairastavan Erno-miehensä SuomiLOVEn ykköskaudella. Silloin Jarkko Martikaisen Valssi tanssitaidottomille saatteli pariskunnan uuteen elämänvaiheeseen, nyt tähän tarinaan on jälleen luvassa uusi luku. Kittiläläiset Katri ja Erno elivät vuonna 2014 jännittäviä aikoja. Pariskunta oli suunnitellut häitään puoli vuotta, ja nyt oli aika vetää häätreenit.

  • ”SuomiLOVE kertoo suuresta ja monimuotoisesta rakkaudesta”

    Jenni Pääskysaari kirjoitti SuomiLOVE-kirjan esipuheen

    Juontaja Jenni Pääskysaari tiivistää uuden SuomiLOVE-kirjan esipuheessa ohjelman ytimen. Sen, että rakkaus voittaa. SuomiLOVEn juontaja Jenni Pääskysaari ajattelee, että suomalaisuuteen kuuluu myös rohkeus osoittaa tunteita.