Hyppää pääsisältöön

Suomalainen LGR pelasi itsensä 1,5 miljoonan dollarin WESG-turnaukseen

RCTIC eSports -organisaation CS:GO-joukkue
RCTIC eSports -organisaatiosta kesällä 2016 irtautunut LGR on yksi Suomen ykkösnimistä. RCTIC eSports -organisaation CS:GO-joukkue Kuva: Yle / Jussi Jääskeläinen e-urheilu,kilpapelaaminen

Suomalainen Counter-Strike-joukkue LGR suuntaa joulukuussa Kiinassa pelattaviin World Electronic Sports Games 2016 -turnausfinaaleihin. Palkintopotti on hulppeat 1,5 miljoonaa dollaria.

20 joukkueen Euroopan ja IVY-maiden yhteiskarsinnoista peräti kahdeksan joukkuetta varmisti paikkansa Kiinan lopputurnaukseen.

LGR varmisti sijoituksensa kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla neljännesvälierissä Norjan sekajoukkueen 2-1-lukemin. LGR nousi voittoon 0-1-tappioasemasta.

–Toisen kartan jälkeen tuli sellainen fiilis, että ei tämä näytäkään niin pahalta. Ajattelin, että kyllä meidän taidot riittää hoitamaan tämä peli kotiin, kertoo LGR:n 29-vuotias Slaava "Twista" Räsänen Ylelle.

–Kun peli sitten voitettiin, niin kyllähän siinä tuli ensimmäisenä fiiliksenä helpotus. Finaaleihin pääsy oli yksi meidän loppuvuoden tavoitteista.

–Kyllä nyt on hemmetin hyvä fiilis.

Turnaus ei päättynyt LGR:n osalta Norja-otteluun. Puolivälierissä vastaan asteli puolalainen Kinguin-joukkue.

LGR hävisi avauskartan de_cbblestonen, mutta nousi tasoihin voitettuaan toisena karttana pelatun de_trainin. Ratkaisevaksi kartaksi jäänyt de_cache päättyi suomalaisten osalta 7-16-tappioon.

–Kinguin oli Dignitaksen jälkeen kovin vastustaja. Oli ihan tiedossa mitä on tulossa koska ollaan pelattu vastakkain muutaman kerran. Cbble kaatui yksilövirheisiin: esimerkiksi itsellä oli pari erää missä olisin voinut ratkaista erän jos toisenkin meille.

–Tiedä sitten toiko Kiinan varmistus vähän liikaa helpotusta vai alkoiko lyhyet yöunet vaikuttamaan, mutta loppujen lopuksi Kinguin vain oli parempi joukkue.

Pitää saada se ultimaattinen fokus, niin pienet typerät virheet jää pois.― Slaava "Twista" Räsänen

1,5 miljoonan dollarin palkintopotista taistelee yhteensä 24 joukkuetta, joista nimekkäimpiä ovat muun muassa kiinalainen TyLoo, puolalainen Virtus.pro, ranskalainen Team EnVyUs ja tanskalainen Team Dignitas.

–Top8-sijoitus pitäisi vähintään saada sieltä. Isot turnaukset on kumminkin uusi asia meille, mutta ei mitään mistä ei voitaisi selvitä.

WESG 2016 -lopputurnauksen tarkempia päivämääriä ei ole vielä kerrottu. Finaalit pelataan kuitenkin joulukuun aikana.

Slaava "Twista" Räsänen pelaa RCTIC eSportsin CS:GO-joukkueessa
Räsäsen joukkue on pelannut samalla kokoonpanolla jo reilun vuoden. Slaava "Twista" Räsänen pelaa RCTIC eSportsin CS:GO-joukkueessa Kuva: Yle / Jussi Jääskeläinen e-urheilu,kilpapelaaminen

Runsaasti parannettavaa pelissä: "Nyt pitää vain treenata"

Pelillisesti löytyy aina parannettavaa, eikä LGR ole tässä tapauksessa poikkeus.

–Karsinnoista jäi päällimmäiseksi korjattavaksi meidän karttavalikoima. Pitää myös hioo vähän enemmän pistoolieriä, kun me ollaan aika heikolla menestyksellä voitettu niitä.

Karttavalikoima ja pistoolierät eivät ole kuitenkaan suurin ongelma. Räsänen myöntää joukkueensa kaipaavan kovasti treeniä, mikäli maailman huippuja halutaan haastaa toden teolla.

–Suurin heikkous on edelleen pienet yksilövirheet. Turhat haastot, liian hitaat reaktiot vastustajan tekemiseen ja kyllä siinä ampumisessakin olisi parannettavaa.

–Typerät virheet rankaisee aina. Ei auta muu kuin hioo omaa ja koko joukkueen peliä. Pitää saada se ultimaattinen fokus, niin pienet typerät virheet jää pois.

Aika hyvällä mallilla hommat on.― Slaava "Twista" Räsänen

LGR:n osalta kalenterissa on seuraavaksi lokakuun lopulla Ranskassa pelattava ESWC-turnaus. Sitä ennen pitää kuitenkin pelata kymmeniä otteluita netin välityksellä.

–Ranskaan lähtö on jo kahden viikon päästä. Sitä ennen meillä on nettipelejä melkein joka päivälle, joten mitään erikoista ei kerkeä säätää ennen ESWC:tä. Luotan meidän osaamiseen ja uskon että saadaan tästäkin hyvä tulos.

Ranskan jälkeen LGR:n tulisi pelata DigiExpoilla Helsingissä, mutta turnaus saattaa jäädä väliin toisen turnauksen osuessa samalle viikonlopulle.

–Digiexpo on joukkueellemme vielä kysymysmerkki. Äskettäin julkaistun Minor-karsinnan offline-osuus menee DigiExpojen kanssa päällekkäin. Eli jos päästään Minor-karsintaan, niin DigiExpot jää välistä.

Loppuvuoteen Räsänen lähtee joukkueensa kanssa hyvin luottavaisin mielin:

–Aika hyvällä mallilla hommat on. Nyt pitää vain treenata ja hioo lisää asioita.

Kommentit