Ihmisille tarjotaan yhä uusia keinoja tiukentaa somekupliaan, joihin vastakkaisilla mielipiteillä ei enää ole pääsyä. Voisiko teknologia tarjota myös työkaluja, joilla kuplista pääsee ulos? Ratkaisuja pitäisi vaatia myös yhtiöiltä, jotka näitä kaikukammioita ovat rakentaneet.
Tuntuisiko oudolta, jos seuraavien eduskuntavaalien alla saisit tällaisia ohjeita uutissivustoilta:
Näin et koskaan joudu näkemään Li Anderssonin mielipiteitä.
Blokkaa Jussi Halla-ahon nimi fiidistäsi.
Näin löydät Facebook-kaverisi, jotka tykkäävät Kokoomuksesta, jotta voit poistaa heidät.
Tämä ei ole kovin kaukaa haettu visio. Erityisesti nuorille lukijoille suunnatut sivustot, kuten Mic, Buzzfeed ja Quartz ovat Yhdysvaltain presidentinvaalitaiston aikana kertoneet, miten Donald Trumpista tykkäävistä kavereista pääsee kätevästi eroon ja miten uutisvirrastaan voi poistaa kaiken Trumpia koskevan.
Trump Trump -älypuhelinsovellus lanseerattiin jo silloin, kun Trump vasta kilpaili republikaanipuolueen ehdokkuudesta.
Teoriassa Trump Trump -sovelluksen käyttäjältä olisi siis voinut jäädä huomaamatta, että Trumpista todella tuli presidenttiehdokas – siis mikäli hän asuisi eristyksissä muusta ihmiskunnasta ja saisi uutisensa ainoastaan puhelimensa kautta.
Kuplaan voi hukkua
Tällä palstalla on usein käsitelty sitä, miten sosiaalinen media korostaa samanmielisten kuplia ja tarjoilee käyttäjille heidän maailmankuvaansa sopivaa tietoa.
Tämä ei koske pelkästään Facebookia, vaikka se useimmiten esimerkkinä mainitaankin. Valtaosa mainontaa myyvistä verkkopalveluista haluaa suositella käyttäjää kiinnostavaa sisältöä, koska sitä vastaan voidaan myydä ilmoituksia.
Youtube alkaa ehdotella tietyn poliittisen laidan videoita, kun on yhden tai pari katsonut. Tiedän tämän omastakin kokemuksesta, koska olen työni vuoksi katsonut rasististen ryhmien videokanavia.
Googlen hakutuloksetkaan eivät ole kaikille samat, vaan ne perustuvat käyttäjän hakuhistoriaan. Koska googlaan usein tietoja valemedioista, hakukone on alkanut tarjota minulle niiden sisältöjä entistä enemmän.
Wired-lehden toimittaja Mat Honan teki vuonna 2014 julman ihmiskokeen Facebookissa. Hän tykkäsi aivan kaikesta sisällöstä, jota Facebook hänelle näytti. Kahden päivän aikana hänen uutisvirtansa täyttyi oikeistolaisesta politiikasta ja päättömistä viihdeuutisista.
Ylen toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen puolestaan loi itselleen Facebookiin ja Google+ -palveluun valeprofiili Juhanin, joka alkoi tykätä rasistisesta sisällöstä. Pian Juhani oli sulkeutunut vihakuplaan, jonne muu kuin ulkomaalaisvastainen sisältö ei löytänyt tietään.
Balanssia uutisiin
Sopivan sisällön suosittelu ei tietenkään ole ainoastaan paha juttu: useimmat käyttäjät hyötyvät siitä. Käyttäjää ärsyttää, jos suositukset ovat jotakin aivan muuta, kuin mitä haluaisi lukea tai katsoa. Silti suositusten näkemyksiä voimistava vaikutus on syytä tiedostaa.
Meistä kukaan tuskin on kuplien houkutuksille immuuni. Saamme niistä vahvistusta sille, että olemme itse oikeassa. Tiukoissa kuplissa näkemykset usein radikalisoituvat, ja yhtäkkiä on normaalia ja hyväksyttyä sanoa ääneen asioita, jotka ennen olivat marginaalisia mielipiteitä. Kun on jo kuplan sisällä, käyttäjän pitäisi nähdä todella paljon vaivaa päästäkseen sen ulkopuolelle. Harva alkaa asiakseen etsiä toisenlaisia näkemyksiä.
Harva alkaa asiakseen etsiä toisenlaisia näkemyksiä.
Onko sitten mitään keinoja päästä eroon kuplista? Tuskin kokonaan, koska ihmiset ovat itse osin vastuussa niiden rakentamisesta. Kuplissa on turvallista. Voidaan kuitenkin kuvitella useita keinoja, joilla niiden vaikutusta voitaisiin vähentää.
Yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla jotain sen tyyppistä kuin Chrome-verkkoselaimelle kehitetty lisäosa Balancer. Sen tarkoitus on päinvastainen kuin Trump Trumpilla. Balancer pyrkii tarjoamaan toista poliittista näkemystä edustavaa artikkelia – se toimii siis tilanteissa, joissa ihmiset lukevat joko liberaaleja tai konservatiivisia julkaisuja.
Balancer oli osa Michiganin yliopiston jo päättynyttä tutkimusprojektia. Tutkimuksessa syntyi myös uusi lisäosa, ManyAngles. Se ei luokittele artikkeleja konservatiivisiksi tai liberaaleiksi, vaan etsii tarjolle “erilaisia” juttuja – siis näkökulmia, joita lukijat eivät ole aiemmin kohdanneet.
Ei käyttäjän vastuulla
Ei ole ainakaan yhteiskunnan ja toimivan demokratian kannalta järkevää poistaa kavereista niitä, jotka ovat eri mieltä. Se voi tietysti tehdä nettiympäristöstä miellyttävämmän, joten moni tekee niin. Ratkaisua ei muun muassa tästä syystä pitäisi hakea ensisijaisesti käyttäjien oman toiminnan muutoksesta.
Mitä maailmasta tulee tänään tietää?
Ratkaisuja pitäisi vaatia myös mediayhtiöiltä, jotka näitä kaikukammioita ovat rakentaneet. Kenties ne voisivat suunnitella algoritmeja, jotka pyrkisivät suunnilleen samaan kuin sanomalehtien ylevä ja usein holhoavakin tarkoitus oli: kertoa, mitä maailmasta tulee tänään tietää. Vähintään ne voisivat tarjota käyttäjille keinoja puhkoa mielipidekuplia.
Niiden pitäisi myös kouluttaa algoritmejaan tunnistamaan valeuutisia ja vihapuhetta entistä paremmin.
Yritätkö itse kuplasta ulos? Kerro kommenteissa, miten.
Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa joka toinen viikko. Lähetä juttuvinkki: valheenpaljastaja@gmail.com.
Muokattu 11.1.2017: Lisätty asiasana ja siirretty Yle Oppiminen alle.
Muokattu 11.3.2019: Kommentointi on päättynyt.