Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Yhdeksän lintua kymmenestä pakenee syksyllä etelään, koska linnuille sopivaa ruokaa on täällä talvella niukasti. Ravinnon saanti onkin tärkein ehto, jotta lintu voisi talvehtia maassamme. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista.
Maalta talveksi kaupunkiin
Suomessa talvehtivilla linnuilla on monia sopeutumia, joita niille on kehittynyt vuosituhansien kuluessa talvesta selviytymiseksi. Parhaiten sopeutuneisiin talvilintuihimme kuuluvat metso, teeri ja muut kanalinnut. Kovimmilla pakkasilla ne pystyvät olemaan jopa 22–23 tuntia lumeen kaivamassaan onkalossa, kiepissä, jossa lämpötila ei nouse kovimmillakaan pakkasilla kuin joihinkin miinusasteisiin. Kanalinnut syövät oksanpätkiä, männynneulasia ja muuta huonosti sulavaa kasviruokaa, josta saatava energia ei riittäisi ilman lämpöenergian säästöä kiepissä.
Metsissä pysyttelevät myös useimmat tikat sekä hömö-, töyhtö- ja kuusitiaiset, hippiäiset, puukiipijät, pöllöt, korpit, närhet, kuukkelit ja muutamat muut metsälinnut. Sen sijaan tali- ja sinitiaiset, osa muistakin tiaisista ja tikoista sekä kana- ja varpushaukoista siirtyy asutuille seuduille talveksi.
Myös pääosaksi peltojen tuntumassa kesäaikaan elävät varikset, harakat ja osa närhistä muuttaa talveksi taajamiin, kyliin ja pihapiireihin. Avosoilta liki kaikki linnut häipyvät etelään, samoin merensaaristosta, sisävesiltä ja tunturipaljakoilta. Niinpä suuri osa talvehtivista linnuistamme keskittyykin asutuille seuduille.
Lisäruoka houkuttelee siipiniekkoja
Voimme auttaa pihoillemme ja lähiympäristöömme talveksi saapuvia lintuja lisäruokinnalla. Yli 20 lajia käy yleisesti talviruokintapaikoilla, ja yhä uudet lajit oppivat syömään ihmisen varta vasten tarjoamaa ruokaa. Tavallisimpia ruokavieraita ovat esimerkiksi tiaiset, punatulkku, viherpeippo, varpunen ja pikkuvarpunen, keltasirkku, mustarastas, kesykyyhky, fasaani, närhi, harakka ja käpytikka. Viime vuosikymmeninä lisäksi esimerkiksi urpiainen ja vihervarpunen, tikli, pyrstötiainen ja puukiipijä ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.
Pikkulintujen joukot vetävät puoleensa myös saalistajia, varsinkin varpushaukkoja ja varpuspöllöjä. Ruokinta on silti auttanut monia lajeja selviytymään aiempaa paremmin talven yli, ja esimerkiksi tali- ja sinitiaisen, mustarastaan ja viherpeipon talvikannat ovat ruokinnan ansiosta kasvaneet.
Ruokinnan perussäännöt
Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa. Kun linnut oppivat löytämään ruokaa tietyltä paikalta, ne joutuvat hämärien ja kylmien talviviikkojen kuluessa vaaraan, jos koko valoisan ajan tarvittavaa ruokaa ei yhtäkkiä tutulla paikalla olisikaan.
Sopivinta talviravintoa linnuille ovat auringonkukan- ja hirssinsiemenet, maapähkinät, kauranjyvät ja talipallot tai muu rasva, leivänmurut, kauraryynit, juustonpalat, omenat ja kuivatut pihlajanmarjat. Ruoka on paras tarjota automaatista, josta sitä valuu esille sitä mukaa kuin linnut ruokaa kuluttavat. Näin ne eivät pääse ulostamaan ruokansa päälle, mikä estää salmonellan leviämistä. Turvaksi pedoilta ja kissoilta lähellä pitäisi olla tuuhea pensas tai muu suojapaikka, mielellään hiekkaakin, jota linnut noppivat lihasmahan jauhinkiviksi.
Ruokkimalla lintuja ihminen voi pieneltä osin helpottaa sitä suurta ahdinkoa, johon suuri osa lintulajeista on joutunut yltiötehokkaan, elinympäristöjä köyhdyttävän ja miltei koko Suomen kattavan maa- ja metsätalouden, liikametsästyksen, ympäristömyrkkyjen, ilmastonmuutoksen ja monien muiden ihmisen aiheuttamien uhkien vuoksi.
Mikä parasta, ruokintapaikka on ikkuna luontoon. Talvilintujen ruokkiminen ja tarkkailu omalla pihalla herättää positiivisia tunteita luontoa kohtaan ja saa ihmisen varmasti auttamaan lintuja ja muita eläimiä monin muinkin tavoin.
Teksti: Pertti Koskimies
edit 11/22: Lisätty linkki Areenaan
