Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

YleX Nosteessa: Esittelyssä rap-artisti illmari, joka sukeltaa riimeissään elämän diippiin päähän

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on illmari.

illmari tekee pohdiskelevaa räppiä. // Kuva: illmari

Helsinkiläinen illmari esittää pohdiskelevaa ja tunnelmallista räppiä rennolla flowlla.

YleX kommentoi:

illmari vakuuttaa vahvasti Komeetta-sinkullaan. Miehen flow on vaivattoman rentoa, äänensävy on todella miellyttävä ja uppoaa täydellisesti menneistä vuosikymmenistä vihjailevien jousien joukkoon. Komeetta esittelee syvän pohdinnan pyörteissä olevan illmarin, joka osaa kikkailla sanoilla todella taivasti. Voisi kuvitella, että Asa on ollut miehelle vahva innoittaja, mutta artisti kuulostaa silti vahvasti itseltään.

Haastattelussa illmari:

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

Musiikkia olen tehnyt oikeastaan aina, milloin missäkin ominaisuudessa ja kokoonpanossa. Räppihommat alkoivat, kun tapasin tuottaja Tripple J:n Turkin reissulla kuutisen vuotta sitten. Riimittely tuntui alusta asti omalta ilmaisukeinolta, olihan sitä jo yläasteella opetellut Wu-Tangin ja Ice Cuben lyriikat käytännössä ulkoa.

Mitkä ovat tähänastisen urasi suurimmat saavutukset?

Lavarunoustapahtuma Poetry Slamien Helsingin osakilpailun voitto. Räppilyriikoitahan ei yleensä pidetä runoutena. Itse olen toista mieltä.

Mistä sanoituksesta olet erityisen ylpeä ja miksi?

Naamioleikkejä-kappaleen loppuriimittely on mielestäni aika onnistunut kiteytys siitä, miten nykymaailmassa jengi yrittää rakentaa itselleen kaikenlaisia väärennettyjä kulisseja sekä imagoja. Se on teknisesti aika näppärä ja sisältö on ainakin itselleni tärkeä.

Millainen tyyppi voisi kiinnostua musiikistasi?

Varmaan joku sellainen, joka etsii musiikista vähän syvempää otetta elämään ja jaksaa kuunnella sanoitukset pariinkin otteeseen. Iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Milloin levysi Komeetta – Nomadi julkaistaan? Minkälainen kokonaisuus se tulee olemaan?

Komeetta – Nomadi on henkilökohtainen kahdeksan biisin kokonaisuus, jossa Tripple J:n tuhdit, orgaaniset hip hop -biitit kyydittävät lyyristä sukellusta elämän diipimpään päähän. Biisit on jo äänitetty ja miksattu. Koko albumi on tarkoitus saada pihalle ennen vuodenvaihdetta.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!