Tässäkö tämä elämä nyt oli? kysyi Juhani "Jupu" Poutanen, kun ura Kansallisoopperan viulistina päättyi käsivammaan vasta 36-vuotiaana. Yllättävä uusi mahdollisuus avautui samaan aikaan Sibelius-Akatemiassa. Nyt 26 vuotta myöhemmin Jupu valmistautuu jäämään eläkkeelle huippuyksikkö kapellimestariluokan intendentin tehtävistä. Intendenttinä Jupu on ollut edellä aikaansa, sanoo kapuluokan professori Atso Almila.
- Opiskelin Akatemian yleisellä osastolla, kun Jorma Panula huusi käytävällä, että tuupas Jupu soittamaan kapubändiin! Mä menin.
Houkuttelevaksi kapellimestariluokan harjoitusorkesterissa soittamisen teki muun muassa se, että siitä maksettiin pieni korvaus.
- Sitten kerran kamreeri valitti, ettei jaksa käydä enää katsomassa, ketä on harjoituksissa ja kysyi, voiko joku kerätä nimet? Mä nostin arasti käden. Niin tulin jo opiskelijana tehneeksi sitä työtä, mistä jään nyt eläkkeelle.
Poutasilla soi salonkiorkesteri
Juhani Poutasen, Jupun, lapsuudenkodissa musisoitiin. Isä oli töissä Valtion rautateillä ja äiti kirjanpitäjänä, mutta vapaa-iltoina Poutasille kokoontui salonkiorkesteri.
- Parikkalassakin meille tultiin soittamaan kirkkoherraa myöten. Muistan kaikki ne kappaleet. Lapsiin tarttuu ihan kaikki.
Isänisä maanviljelijä Herman Poutanen, Viipurin musiikkiopiston kasvatti, toimi Saaren pitäjässä kanttorina. Hänen isänsä oli seppä, joka tunnettiin viulistina ja virsilaulajana. Äidin puolelta eno elätti perheensä sodan jälkeen soittamalla haitarilla tanssimusiikkia. Myös äiti oli nuorena tyttönä keikoilla soittamassa viulua. Myöhemmin perheenäitinä hän osti sellon ja soittovihkon ja opetteli omin päin soittamaan.
- En ollut vielä koulussa, kun meille tuli piano. Oltiin köyhä perhe, mutta rahat uhrattiin pianoon. Kahden päivän päästä osasin jo kissanpolkan.
Kaikista kolmesta Poutasten lapsista tuli muusikoita, isoveli Heikki on Malmin seurakunnan pääkanttori, ja pikkusisko Riitta viulupedagogi ja Länsi-Helsingin musiikkiopiston rehtori.
12-vuotias tuo viulun kouluun
- Aloitin viulunsoiton aivan liian myöhään, Jupu tunnustaa. Se aiheutti sitten ongelmia, kun jäsenet eivät olleet silla lailla taipuisia.
Hän oli 12-vuotias ja kävi Helsingin toista poikalyseota Tossua – koulua, josta tuli myöhemmin Kallion ilmaisutaidon lukio. Kun kotona oli kerran viulu, niin musiikinopettaja Vuokko Vuolanne kehotti ottamaan sen mukaan kouluun. Viulutunnit Vuolanteen johdolla sujuivat niin hyvin, että vuoden kuluttua opettaja suositteli pyrkimistä Sibelius-Akatemiaan.
Nuoriso-osaston pääsykokeissa 13-vuotias Jupu soitti viululla Bachin talonpoikaiskantaatin ja pianolla invention. Kun lautakunta kysyi, kummalla soittimella hän halusi sisään, hän vastasi, että viululla. Seuraavaksi kysyttiin, halusiko hän mies- vai naisopettajan?
- Vastasin, että ehkä se nainen olisi hyvä, Jupu nauraa.
Eila Patomaa, Helsingin kaupunginorkesterin viulisti oli opettaja nuoriso-osastolla. Myöhemmin hän opiskeli Arno Granrothin, Ari Angervon ja Henrik Botvayn johdolla.
Perheenomaisessa Sibelius-Akatemiassa oli 1960-luvun lopulla kotoinen tunnelma.
- Oli yksi toimisto toisessa kerroksessa, siellä oli rehtorin kanslia ja sihteeri. Se oli kuin pieni musiikkiopisto, vaikka se oli Sibelius-Akatemia.
Jupu aloitti Erkki Pohjolan johtamassa lapsiorkesterissa ja jatkoi sitten Erik Cronvallin junioriorkesterissa. Hän oppi tuntemaan mm. Jaska Ilveksen, Risto Poutasen ja Pekka Pohjolan.
- Ymmärsin yhtäkkiä, että tämä onkin vakavaa, että pitää ruveta tekemään töitä.
Nuorelle viulunsoiton opiskelijalle sanottiin myös, että kesäisin oli hyvä mennä musiikkileirille. Jupu matkusti useina kesinä Savonlinnaan, missä tutustui nuoriin opettajiin ja kapellimestareihin Okko Kamuun, Leif Segerstamiin, Ari Angervoon ja Kari Tikkaan.
- Ilman näitä leirejä murrosikäinen poika ei olisi jaksanut. Se oli luovaa, innostavaa aikaa ja antoi kipinää. Juuri kun oli oppinut kolmannen aseman, niin pääsi käyttämään sitä. Soitettiin kaksi viikkoa kahdeksan tuntia päivässä. Siinä oppi enemmän kuin koko vuodessa.
Toinen elämä progen puolella
Ylioppilaaksi tulon jälkeen Jupu jatkoi viuluopintoja Akatemian yleisellä osastolla, mutta liikkui samaan aikaan myös aivan muissa piireissä.
- Oli jalka kevyen musiikin puolella. Perustimme kitaristi Janne Louhivuoren kanssa oman bändin Jupu Groupin, jossa oli mukana pianisti Jukka Linkola, rumpali Upi Sorvali ja basisti Ilkka Hanski. Soitin lisäksi Jukka Haurun Superkings-yhtyeessä ja jazzkokoonpanossa Edvard Vesalan ja Juhani Aaltosen kanssa. Soitettiin progressiivista rockia tai jazzia, tehtiin kiertueita ja muutama levykin. Oli keikkoja Tavastialla ja Natsalla.
Dramaattisimman vaikutuksen nuoreen viulistiin teki Frank Zappa.
- Kun kuulin Zappaa ensimmäisen kerran, pysähdyin, hetkinen, mitä tämä on? Siinä oli aineksia kaikesta ja hyvin paljon samoja musiikillisia elementtejä kuin klassisessa. Sitten siihen oli lisättynä amerikkalaisen rytmimusiikin ja jazzin progressiivisuus. Mikä siinä onkin, että se viehättää? Jupu pohtii.
- Se oli mun toinen elämä. Tosi kivaa, että jaksoin olla mukana siinä.
Tässäkö tämä elämä oli?
Jupu ei ehtinyt kauaa opiskella, kun hänet jo pyydettiin Helsingin kaupunginorkesteriin kuukausipalkkaiseksi avustajaksi.
- Olin siellä pari vuotta, mutta sitten tuli naimisiinmeno ja ensimmäinen lapsi. Ajattelin, että täytyy saada turvatumpi elämä ja menin Rovaniemelle kvartettiin vuodeksi.
Rovaniemeä seurasi Suomen kansallisoopperan koesoitto. Jupu sai paikan ja soitti oopperaorkesterissa 14 vuotta, syksystä 1976 vuoteen 1990.
- Se oli hirveän työntäyteistä aikaa. Soitin kesäisin myös Savonlinnan oopperajuhlilla. En pitänyt koskaan lomaa, vaikka olisi pitänyt levätä. Käsi oli kipeä, mutta soitin silti. Ajattelin, että josko se on vaan huonoa harjoittelua ja lisäsin harjoittelun määrää. Mutta sehän meni vaan pahemmaksi. Lopulta huomasin, etten pystynyt soittamaan tasaista legatoa, koska jousikäsi oli krampissa koko ajan.
Lääkäri ehdotti leikkausta sillä varauksella, että kädestä tulisi hitaampi. Kysyttiin myös halusiko hän jäädä eläkkeelle.
- Olin 36-vuotias. Mieli ollut lainkaan valmis jäämään eläkkeelle. Että tässäkö tämä elämä olikin?
Samaan aikaan, kun Poutanen taisteli kätensä kanssa, Akatemiassa avattiin intendentin tehtävä.
- Sanottiin, että tule hakemaan. Hain, sain paikan ja ajattelin, että nyt saa soittaminen riittää. Olen kyllä tyytyväinen, että tein tämän päätöksen, vaikka taloudellisesti tulikin takkiin, Jupu sanoo ja virnistää, ei ihminen elä pelkästään rahasta!
Herran Jestas, mikä kapuluokka!
Intendentille kuuluivat sinfoniaorkesteri, kamariyhtyeet, kuoronjohdon luokka, kapellimestariluokka sekä kapellimestarioppilaiden opintoneuvonta. Vuodesta 2012 tuli lisää vielä puhallinkapellimestariluokka.
- Mulle annettiin Adlerin kirjoituskone, ruutupaperia ja toimisto. Sari Lilja oli osa-aikainen työpari, kaiken muun sain tehdä itse. Että hyvin vaatimattomat oli puitteet.
Vaatimattomista puitteista huolimatta uusi intendentti onnistui saamaan Akatemian orkesterikoulutuksen ja kapellimestariluokan toiminnan hyviin raameihin.
- Panulan Jorma oli silloin professorina. Istuttiin paljon yhdessä ja neuvoteltiin mitä tehdään.
Poutanen kehuu Panulaa. Kun professorin oppi tuntemaan, hänen kanssaan oli tosi kivaa, vaikka pohjalainen temperamentti välillä kuohahtikin.
- Kerrankin kun sähkökello seinällä oli viikosta toiseen epäkunnossa, ja Jorma sanoi, että olisi tärkeää saada kello näyttämään aikaa, niin eräänä päivänä Jorma sitten nousi tuolille, nappasi kellon, heitti lattialle ja sanoi, että huomenna meillä on uusi kello.
Kun Jupu Poutanen vuonna 1990 aloitti intendenttinä, hän ällistyi:
- Herran jestas koko se kapuluokka! Nehän oli - ja on edelleen - todella hyviä! Yritin kirjoittaa joillekin tutuille Kansallisoopperaan ja Tampereelle, että meillä on tosi hienoja ihmisiä täällä, että voisimmeko järjestää jotain mestarikursseja? Siihen suhtauduttiin aika nihkeästi. Aikojen saatossa nämä oppilaat, Oramot ja Storgårdsit ovat kyllä lyöneet itsensä läpi.
John Storgårds teki kapellimestaridiplominsa 1997. Hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina 2009–2015 ja vierailee nyt johtamassa eri puolilla maailmaa, mm. helmikuussa 2017 hän johtaa Leipzigin Gewandhaus –orkesteria.
- Jontte oli muusikkopersoona, joustava ja nopea. Sen silmät toimivat heti alusta lähtien. Vaikka se ei käynyt hirveän paljon tunneilla, kun sillä oli jo kaikkea Avanti-keikkaa, niin tiesi aivan varmasti, että siitä tulee kova kapellimestari.
Sakari Oramo teki kapellimestaridiplominsa 1992. Hän toimi mm. Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina 2003–2012 ja on tällä hetkellä mm. BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari.
- Oramon Sakke oli kanssa muusikkona hyvä, mutta joutui tekemään paljon töitä tekniikkansa eteen. Oli kausi, jolloin pinnan käyttö oli ongelma, mutta se oli ahkera sen asian kanssa. Ilja Musin kävi Pietarista pitämästä meillä mestarikurssia. Uskon, että sillä oli vaikutusta Sakkeen, näytti, että siitä oli apua.
Monet nuorista, joiden parissa Jupu teki työtään, olivat tulevaisuuden nimiä.
- Linda Lampenius oli kapuorkesterin konserttimestarina. Olli-Pekka Martikainen, joka on meillä Akatemiassa nyt varadekaanina, kävi soittamassa lyömäsoittimia. Hannu Lintu soitti kapuorkesterissa selloa. Hän opiskeli vielä musiikkikasvatuksen osastolla. Nyt hän on meillä vierailevana professorina.
Hannu Lintu teki kapellimestaridiplominsa 1996 ja toimii tällä hetkellä Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.
- Hannu on käynyt pitkän tien. Vahva voimakas persoona. Itse asiassa kyse ei ole pelkästään musikaalisuudesta, vaan siitä, miten osaat ilmaista musiikkia oman persoonasi kautta. Persoonallisuus on se tekijä.
Kuka on tuo nuori pieni mies?
Panula perusti kapellimestariluokan rinnalle myös nuorisoluokan.
- Jorma oli sitä mieltä, että gestiikan kannalta johtamisopinnot pitää aloittaa nuorena, Jupu perustelee.
- Se Jorman ensimmäinen luokka oli ihan mielettömän hyvä! Annettiin niiden nuorten silloin tällöin tulla johtamaan kapubändiä. Muistan, kun Mikko Franck tuli ensimmäisen kerran. Kaikki katsoivat, myös kapellimestariluokalla opiskelevat ihmiset, että kuka tuo nuori pieni mies on? Aivan tajuttoman hienosti johtaa!
Poutanen piti nuorta Franckia heti ilmiömäisenä lahjakkuutena.
- Hän oli tehnyt sitä ennen jo paljon musiikkia, imenyt sitä itseensä sieltä ja täältä. Hän oli ollut mukana oopperan jutuissa ja Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Hänen isä oli muusikko. Hänellä oli se määrätynlainen luontainen suhtautuminen musiikkiin. Musiikki oli Mikolle helppoa, itsestään selvää.
Jorma Panulan eläkkeellelähdön aikaan Poutanen piti kapellimestariluokan kuosissa taitavilla vierailijavalinnoilla. Luokkaa johti lyhyen aikaa Eri Klas, kunnes siirryttiin Leif Segerstamin kauteen. Siirtymävaiheesta Poutasen mieleen nousee yksi nimi, Susanna Mälkki.
- Taitava muusikko, aivan ilmiömäisen hyvä sellisti. Muistan, kun hän suoritti tutkintonsa Lahden orkesterin kanssa, mielettömän pitkä, vaikea ohjelmisto ja orkesterilla vain muutama harjoitus. Susannassa on määrätynlaista hyvää järjestelykykyä, sisukkuutta ja peräänantamattomuutta.
Kapellimestariluokalle hyväksytään vuosittain 2-3 oppilasta. Pyrkimys on ottaa sisään lähinnä maisteriopiskelijoita, jolloin opiskeluaika on noin kaksi ja puoli vuotta. Koko luokan opiskelijamäärä yritetään pitää noin 9-10 oppilaassa. Kapellimestariluokalla, puhallinkapellimestariluokalla ja kuoronjohtajaluokalla opiskelee tällä hetkellä yhteensä 31 oppilasta.
Jupu Poutanen kehuu, että kapellimestariluokalla on ollut ja on yhä hirveän hyviä oppilaita.
- Koulutuksen salaisuus on Panulan aloittama ja muiden jatkama opetusmetodi; kapuluokalla on oma orkesteri, videoita käytetään jatkuvasti opetuksessa ja kaikki opetus kaikille opiskelijoille yhteistä ryhmäopetusta.
Kapukoulutus palkittiin Opetusministeriön koulutuksen huippuyksikköpalkinnolla 1996.
- Minusta se on edelleen yksi parhaista kapuluokista koko maailmassa. Meiltä valmistuneita kapellimestareita voi luetella vaikka kuinka esim. Eva Ollikainen, Dmitri Slobodeniouk, Anna-Maria Helsing, Santtu-Matias Rouvali, Dalia Stasevska, Petri Komulainen, Pietari Inkinen, norjalainen Rolf Gupta, ruotsalainen Stefan Solyom, italialainen Pietro Rizzo, saksalainen Nils Schweckendiek, tanskalainen Peter Larsen…
Huippuyksikkö uhattuna
Niiden 26 vuoden aikana, jotka Jupu Poutanen on toiminut Sibelius-Akatemiassa intendenttinä, hän on joutunut myös taistelemaan kapellimestarikoulutuksen puolesta. Organisaatiouudistusten viisivuotisessa aaltoliikkeessä hyökyaalto on pyyhkinyt välillä myös kapuluokkaa.
- Tavallisesti teemme vain työmme ja muut miettivät organisaatiota. Välillä on ollut kuitenkin tilanteita, jolloin koko kapukoulutus on ollut vaarassa. Erityisesti kapuorkesterin maksullista toimintaa kohtaan esitettiin ajoittain voimakastakin kritiikkiä. Talossa, jossa on paljon taiteilijoita, on tietysti ristinvetoa ja kilpailua. Eri koulutuslinjat ovat taistelleet määrärahoista ja asemasta. Onneksi niistä on selvitty. Nyt tuntuu, että olemme aika turvatussa tilanteessa.
Nykyinen professori vuodesta 2013 kapuluokkaa johtanut Atso Almila on Jupun ikätoveri ja hyvä ystävä.
- Olen tuntenut Atson 14-vuotiaasta. Se oli pasuunanopiskelija, pitkä hujoppi, joka pyöri Akatemialla. Meillä oli kamariorkesteri ja se tuli johtamaan sitä - ja me annettiin sille potkut! Jupu nauraa iloisesti, mutta vakavoituu sitten.
- Atso on tosi hyvä kaveri, joviaali persoona, jolla on hyvä huumorintaju. Me on eletty yhdessä surut ja ilot.
Myös Atso muistaa saamansa potkut.
- Olin orkesterin kapellimestari, kunnes minut potkittiin pois riittämättömien taitojeni takia, ja tilalle tuli jo kapuluokalla opiskellut Ylermi Poijärvi. Jupu, joka soitti orkesterissa viulua, auttoi minua ymmärtämään, että oppia olisi saatava.
Indentti edellä aikaansa
Atso Almila on sitä mieltä, että intendenttinä Jupu Poutanen on ollut edellä aikaansa.
- Jupun vahvat visiot ovat tuoneet sellaista yhteistyötä Teatterikoulun ja Sibiksen välille, mistä nyt sitten, laitosten yhdistyttyä Taidekorkeakouluksi, vasta haaveillaan. West Side Story Kaapelitehtaalla vuonna 1992 oli hurja seikkailu ja valtava arvostelu- ja yleisömenestys.
Pioneeri on joutunut kohtaamaan myös ymmärtämättömyyttä.
- Jupun omapäisyyttä ei aina katseltu hyvällä. Tuntuu, että Akatemian silloinen hallinto halusi hieman leikata Jupun siipiä. Sääli. Mielikuvituksessa ja aloitekyvyssä ei hänelle juuri kukaan pärjännyt.
Intendenttinä Jupu ei ole tyytynyt kannustamaan pelkästään oppilaita, vaan myös professori on saanut osansa.
- Jupu opetti minut monessa mielessä olemaan opetuksessani rohkea ja ideoimaan koulutusta hänen kanssaan oppilaille mahdollisimman rikkaaksi, Almila tunnustaa.
Myös Jupun sosiaaliset taidot saavat Atsolta kiitosta.
- Varsinkin viime vuosina olen saanut nähdä, kuinka hienosti Jupu on hoitanut niin opiskelijoittemme kuin arvovieraittemme kanssa henkilökohtaiset suhteet. Hän osaa pitää ihmisistä ja asioista huolta ja on tavattoman lämmin. Siksi entiset professorimme arvostavat häntä, samoin merkittävät opettajavieraamme Oliver Knussenista Sir Roger Norringtoniin ja Mikko Franckista Susanna Mälkkiin.
Kannustakaa toisianne!
Kymmenen intendenttivuoden jälkeen Poutanen huomasi olevansa täysin puhki. Hänen toivomuksestaan tehtävä jaettiin kahtia, sinfoniaorkesteriin ja kapellimestariluokkaan. Niistä hän itse valitsi jälkimmäisen.
- Olen aina ajatellut, että kun uudet oppilaat tulevat, olen se vanhempi rinnalla kulkija. Opettajat keskittyvät omaan spesialiteettiinsa, mutta me tehdään opiskelijan kanssa yhdessä opintosuunnitelma, istutaan ja jutellaan. Uskon, että joskus takavuosina opinnot viivästyivät, koska oppilaista ei pidetty tarpeeksi huolta.
Jupu korostaa, kuinka raskasta taiteen opiskelu on.
- Se on antoisaa, mutta myös hirveän stressaavaa. Siihen sisältyy kaikennäköisiä pelkoja, kuten en ole tarpeeksi hyvä, en opi, en pääse esille tai en pärjää, kun muut ovat niin hyviä. Tai sitten voi tulla hirveä esiintymiskuume.
Vuodenvaihteessa Jupu Poutanen jättää intendentin tehtävät ja jää eläkkeelle.
- Haluan sanoa näille ihmisille, että olkaa hyviä toisillenne, kannustakaa toisianne. Maailma on kova ja ankara, ei saa painaa toisia maahan. Pitäkää huolta toisistanne ja tukekaa. Se on yksi tärkeimpiä asioita mitä on.
Hyvää elämää Sibelius-Akatemian ulkopuolella
Jupu Poutanen aloitti työnteon 18-vuotiaana. Hän täyttää pian 63 vuotta. Hänen työpaikkansa Sibelius-Akatemiassa on pantu juuri hakuun.
- Jollakin lailla olen helpottunut. On ollut raskastakin tämä työ, vienyt paljon aikaa, kun olen ollut niin sitoutunut.
Samalla, kun Jupu on ollut isähahmo lähes sadalle kapellimestarioppilaalle, hän on ollut isä neljälle omalle lapselle.
- Perhe on ollut mulle aina hirvittävän tärkeä.
Poutasen puoliso Annukka sairastui syöpään ja kuoli vuonna 2007 kymmenen vuoden taistelun jälkeen.
- Se oli tosi raskasta aikaa kaiken työn ohella. Mutta on hienoa, että mulla on hyvät lapset ja ne ovat kaikki menestyneet elämässä.
Poutasen vanhin tytär on opettaja, vanhempi poika toimitusjohtaja, nuorempi poika Samuli on Suomen kansallisbaletin tähtitanssija, nuorin tytär opiskelee lääkäriksi. Myös Jupun omassa perheessä harrastettiin musiikkia paljon, mutta kenestäkään lapsesta ei tullut muusikkoa.
- Se on voinut johtua omasta soittamisestani. Kun ura viulistina katkesi, se on jättänyt jäljen lapsiin.
- Olen aina sanonut, että miettikää tarkkaan, jos valitsette musiikin. Taiteilijan elämä ei ole aina herkkua, se on kovaa työtä. Vaikka saa orkesterista paikan, niin se on jatkuvaa harjoittelua. Jopa loman aikana on takaraivossa, että kuinka pitkän loman voin pitää.
Eläkkeellä olemista Jupu harjoitteli jo pari vuotta sitten ollessaan vuorotteluvapaalla.
- Olin puoli vuotta New Yorkissa vaimoni Satu Lassilan työn takia. Oli antoisaa asua suurkaupungissa, käydä näyttelyissä, mutta vielä hienompaa oli asua maalla. Meillä oli maalla lampaita, ja olin niiden lampaiden ja koiran kanssa metsässä koko kesän. Kyllä ne töissä sanoivatkin, kun tulin takaisin, että olen ihan toinen ihminen!
Katso Kantapöydän taiteilijatreffit Musiikkitalon kahvilassa 19.10.2016 vieraina intendentti Jupu Poutanen ja hänen poikansa Suomen kansallisbaletin tähtitanssija Samuli Poutanen.
