Hyppää pääsisältöön

Näillä vinkeillä oppiminen helpottuu

Päivikki nukkuu laiturilla
Lepo on oppimisen tärkein vaihe Päivikki nukkuu laiturilla uni,nukkuminen

Uuden oppiminen vaatii vanhojen kaavojen ravistelua. Tutkimus on osoittanut, että ihminen voi oppia uuden motorisen taidon koko elämänsä ajan. Suurin este oppimiselle on uskon puute.

Tässä vinkit, joiden avulla oppiminen helpottuu:

Katso mallia kaltaiseltasi Lapsi oppii paremmin lapselta ja aikuinen seuraamalla aikuisen esimerkkiä. Tehokkainta on, jos malli on olemukseltaan ja ulkonäöltään kanssasi mahdollisimman samanlainen.

Hyväksy epäonnistuminen Ilman epäonnistumista et oivalla.

Älä järkeile Liika järkeily hidastaa aivojen ja lihasten vuoropuhelua. Kokeile ja anna mennä!

Ole armollinen Jokainen oppii omassa tahdissaan.

Toista ja muista sisu Kävelemään opetteleva lapsi ei kaatumisesta lannistu.

Lepää Vasta nukkuessa uudet taidot järjestyvät aivoissa paikoilleen. Aivot tarvitsevat lepoa, kuten lihaksetkin.

Antaudu flowhun ja yllätykseen Oppimista tapahtuu erityisesti niin sanotuissa flow-hetkissä, jolloin et tietoisesti ajattele tekemääsi. "Oho, nyt taisin hoksata jotain."

Luota itseesi Ne ihmiset oppivat paremmin, jotka uskovat kykyjensä muutettavuuteen.

Älä pakota Hampaat irvessä harjoittelu halvaannuttaa aivoja.

Unohda stereotypiat Stereotypiat muuttuvat helposti itseään toteuttaviksi ennusteiksi. Stereotypiat syrjään, näe uusia mahdollisuuksia!

Naura itsellesi Nauraminen on aivoille rentouden merkki - nauru saa ihmisen vapautuneeseen ja oppivaiseen tilaan.

Voit oppia koko elämäsi ajan Lue tämä: Ikä ei ole este oppimiselle

Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo jutussa, kuinka oppiminen tapahtuu:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua