Hyppää pääsisältöön

Tikusta asiaa

Paloheinän luonnontilainen metsä.
Paloheinän luonnontilainen metsä. Kuva: Jani Saikko puu,aarniometsät,metsät,käävät

Taiteen tekijän pää oli pölkyllä taannoisessa tapauksessa, jossa toimittaja oli kutsunut kansanedustajan katsomaan käsitetaiteen näyttelyä. Gallerian lattialla makaavan halkomotin taiteellinen arvo ei tuolloin avautunut kaikille paikalla oleville. Taiteen tulkinnassa tai missään muussakaan asiassa ei päästä puusta pitkälle ilman että nähdään suomalaisten, meidän metsäläisten, pitkät juuret puiden rakastamisessa. Suomen kieli onkin versonut mitä erialisimpia sananlaskuja aiheesta.

vanha mänty
vanha mänty Kuva: Yle, Marko Väänänen mänty

Vanha kansa tiesi, että metsä on suomalaisen kirkko. Toisaalta sanottiinpa myös, ettei koskaan tiedä missä puussa piru istuu. Luonnonilmiöitä uskonasioihin sekoitettaessa ei kuitenkaan aina nähdä metsää puilta. Vielä jokunen vuosi sitten oli mahdollista todeta, että ei tule tuohesta takkia, eikä akasta pappia. Kyllä muuten tulee, molemmista.

Naispappeuden vastustajien toiminta menikin lopulta puihin kuin Sakkeus aikanaan. Katajaisen kansamme vanhoillisimmatkin tervaskannot joutuivat sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Joillekin elämä nyky-yhteiskunnassa saatta tuntua siltä, kuin olisi puun ja kuoren välissä. Nykaikaa voivotteleville osaan sano vain sen, että paistaa se päivä risukasaankin.

Halkopino
Halkopino Kuva: Petteri Sopanen / Yle energia

Rock-lyyrikko lauloi vuosituhannen alussa Nokian takana olevan metsää, metsää. Yritysmaailman uutta aluskasvillisuutta kasvattavien on hyvä muistaa, että tyvestä puuhun noustaan, latvasta lentoon lähdetään. Toisaalta, nyt kun puu on kaatunut, jokainen voi kiipeillä sen oksilla. Oportunistisesti voidaankin todeta: kyllä on oksan ottajaa, jos on kuusen kaatajaa. On vaikeata sanoa onko Suomen tulevaisuus edelleen sen metsissä? Yksi asia on kuitenkin varmaa: autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.

Kuuntele Aristoteleen kantapään lähetys 19.10. kello 17:20 Yle Radio 1 -kanavalta. Aiheena ovat tuolloin havupuiden nimet, joiden alkuperästä ja historiasta toimittaja Pasi Heikura keskustelee Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijan Kirsti Aapalan kanssa. Voit myös ladata ohjelman podcastina.

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala tekee jätteestä luksusta – hänen iltapukunsa pääsi Emma Karin yllä Linnan juhliin ja lopulta museoon

    Merestä kerätyistä muovipulloista syntyi asu Linnan juhliin.

    Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Finnjet oli kaikkien aikojen matkustajalaiva, joka pilkottiin kylmästi palasiksi – entisen konepäällikön rakkaus ei katoa

    Finnjet oli merimatkailun ylellinen tulevaisuus.

    Finnjet oli maailman suurin ja nopein matkustaja-autolautta. Samalla se oli uuden ajan airut, joka uitti Suomen maailmankartalle. Kaikkien aikojen matkustaja-alus paloiteltiin 10 vuotta sitten Intiassa. Konepäällikkö Juhani Puontille se oli kova isku. Onneksi muistot eivät katoa. Niitä tulvii mieleen, kun katsoo vanhan virkapuvun murentuvia kenkiä.

  • Muotitaiteilija Matti Seppänen: Muoti on vihdoinkin tunnustettu kulttuurimuoto

    Elämäntyönä muodin aseman parantaminen

    Muotitaiteilija Matti Seppäsen elämäntyönä on ollut muoti. Evakkoperheen kuopuksesta kasvoi esteetikko. Taival tamperelaisesta somistajasta suomalaisen vaateteollisuuden kultakauden huippusuunnittelijaksi on vertaansa vailla. Viisikymmentävuotiseen taiteilijauraan kuuluu niin käyttömuodin suunnittelua, tulevien muotitaiteilijoiden opetusta kuin mielikuvituksellisten teatteripukujen luomista.

  • Miten kapula joutui kieleen?

    Kapulakielestä yleiskieleksi yhteistyöllä.

    Muuntojoustava palveluyhteenliittymä – mitä siitä pitäisi ajatella? Koskeeko se minua? Virkamiehiltä saa vaatia selkeää kielenkäyttöä.  Hallintolain yhdeksäs pykälä velvoittaa viranomaiset käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Selkeä kieli on tärkeä osa julkisen toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.