Hyppää pääsisältöön

Mavis! on rakkaudella tehty dokumenttielokuva gospelin ja soulin legendasta, joka laulaa yhä nuoremmat suohon

Mavis Staples
Mavis! I'll Take You There! Mavis Staples Kuva: Miikka Skaffari teeman rockdokumentit,Mavis Staples

Dokumenttielokuva suurenmoisesta gospel- ja soul-laulajasta ja kansalaisoikeusaktivistista Mavis Staplesista. Mukana perheyhtye The Staple Singers sekä Jeff Tweedy, Chuck D, Bonnie Raitt, Bob Dylan, Prince...
Teemalla lauantaina 6.10. klo 20. Areenassa lokakuun loppuun.

Mavis Staples syntyi vuonna 1939 Chicagossa, joka silloin oli USA:n gospel-pääkaupunki. Hänen isänsä Roebuck Staples perusti lastensa kanssa lauluyhtyeen The Staple Singers, joka aloitti uransa kirkoissa ja saavutti levyillään myöhemmin maanlaajuisen suosion. Staple Singersin ihailijoita oli muiden muassa nuori Bob Dylan, joka ihmetteli Mavisin salaperäistä ja syvää lauluääntä.

Mavis Staples on laulanut gospelia 1950-luvulla, vapautuslauluja 1960-luvulla, soulia, funkia, listahittejä. Hän on tehnyt yhteistyötä Princen ja Wilco-yhtyeen kanssa. Pysynyt uskollisena juurilleen ja innoittanut miljoonia.

Nyt 79 vuoden iässä Mavis kiertää jatkuvasti Amerikkaa. Hän esiintyy omissa konserteissaan ja vierailee toisten artistien kanssa lavalla. Niin kauan kuin ihmiset ja erityisesti nuoret tahtovat kuulla Mavisin musiikkia, hän laulaa.

Ei minua kiinnosta jäädä eläkkeelle. Lopetan laulamisen, kun laulun aiheet loppuvat, ja sitähän ei tapahdu."

HBO:n tuottamassa, Jessica Edwardsin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Mavis! kuullaan upeita live-esityksiä eri vuosikymmeniltä. Haastatteluissa Mavisin urasta ja vaikutuksesta kertovat Mavisin itsensä lisäksi muun muassa Bob Dylan, Prince, Jeff Tweedy, Levon Helm, Bonnie Raitt ja Chuck D.

Mavis Staples konsertoi Pori Jazzissa kesällä 2018. "Staplesin väkevässä ja loppua kohti tiivistyneessä esiintymisessä oli kokemuksen hehkua niin paljon, että aurinko uhkasi jäädä toisinaan toiseksi", raportoi Helsingin Sanomat.

  • Mavis!, USA 2013. Dokumenttielokuva, ohjaus Jessica Edwards. Tuotanto HBO.
The Staple Singers laulaa studiossa. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Mavis!
The Staple Singers studiossa. The Staple Singers laulaa studiossa. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Mavis! Kuva: Chris Strong Mavis Staples,dokumenttielokuvat,gospelmusiikki,soul,Mavis!,Pops Staples,The Staple Singers,teeman rockdokumentit

Artikkelia on päivitetty uusintaan 1.10.2018.

Kommentit
  • Neljän kirjailijan herkät hetket kirjastossa – Millainen on sinun kirjastotarinasi?

    Jos rakastat kirjastoa, jaa #kirjastotarina!

    Kirjastoilla on suuri merkitys suomalaisten elämässä! Leena Lehtolainen, Koko Hubara, Juha Itkonen ja Aleksi Delikouras käynnistävät kirjastotarinoiden keräyksen. Jaa sinäkin oma tarinasi hastagillä #kirjastotarina tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella. Nyt on kultainen hetki pitää kirjastoista meteliä ja kerätä tarinoita.

  • Iso D toi show'n Suomeen

    Teemalauantaissa dokumenttielokuva ja arkistojen aarteita.

    Teemalauantain tähti on Iso D, Suomi-viihteen jättiläinen, Mr. Tähtitehdas Danny eli Ilkka Lipsanen – mies joka toi show’n Suomeen. Danny-dokumenttielokuvan ensiesityksen lisäksi kaivellaan arkistojen aarteita.

  • Musiikkilegenda Brian Pern kertoo rockin noususta ja tuhosta

    BBC:n parodiasarjassa tosi ja fiktio sekoittuvat.

    Musiikkilegenda Brian Pern on nähnyt progen nousun ja rockin tuhon. Nyt hän kertoo, miten kaikki tapahtui. Teema esittää kaikki kolme tuotantokautta BBC:n komediasarjasta, jossa tosi ja fiktio sekoittuvat, yhteensä yhdeksän osaa. Teema tiistaisin 20.11.2018–22.1.2019 klo 20.30. Uusinnat perjantai-iltaisin.

  • Sting! Pitkä ilta Gordon Sumnerin seurassa

    Uusi dokumentti ja konsertti sekä kulttielokuva Dyyni.

    Pyhäinpäivän ilta vietetään Teemalla Stingin eli Gordon Sumnerin, 67, seurassa. Pitkässä Teemalauantaissa nähdään uusi henkilökuva, viimeisimmältä kiertueelta taltioitu Pariisin-konsertti ja David Lynchin scifi-spektaakkeli Dyyni, jossa nuori Sting näyttelee julmuria nimeltä Feyd-Rautha Harkonnen.

Yle Teema

  • Sting! Pitkä ilta Gordon Sumnerin seurassa

    Uusi dokumentti ja konsertti sekä kulttielokuva Dyyni.

    Pyhäinpäivän ilta vietetään Teemalla Stingin eli Gordon Sumnerin, 67, seurassa. Pitkässä Teemalauantaissa nähdään uusi henkilökuva, viimeisimmältä kiertueelta taltioitu Pariisin-konsertti ja David Lynchin scifi-spektaakkeli Dyyni, jossa nuori Sting näyttelee julmuria nimeltä Feyd-Rautha Harkonnen.

  • Janis: Little Girl Blue

    Dokumenttielokuva ainutlaatuisesta Janis Joplinista

    Janis Joplin eli lyhyen, uhmakkaan ja säkenöivän elämän. Hän mursi rajoja niin esiintyjänä kuin naisena: rakasti täysillä, eli täysillä ja lauloi täysillä. Amy J. Bergin dokumenttielokuva kertoo hänen tarinansa.

  • Peggy Guggenheimilla oli paha addiktio – taiteeseen

    Dokumenttielokuva tahtonaisesta ja museon perustajasta.

    Dokumenttielokuva miljonäärisuvun oudosta linnusta, boheemista oman tiensä kulkijasta ja 1900-luvun tärkeimpiin modernin taiteen kerääjiin kuuluneesta Peggy Guggenheimista on täynnä taidetta ja rakkautta.

  • Eurooppalaisen elokuvan mestari Agnès Varda kulkee yhä omia teitään

    Teemalauantaissa kaksi Vardaa: Kasvot, kylät ja Onnen hetket

    Elokuvaohjaaja Agnès Varda on oman tiensä kulkija ja edelläkävijä, jonka visiota ei ikä ole hämärtänyt. Uusi Kasvot, kylät -elokuva seuraa Vardan ja nuoren katutaiteilijan JR:n kiehtovaa yhteisötaiteellista valokuvaprojektia ympäri Ranskaa. Lisäksi Teemalauantaissa esitetään Ranskan uuden aallon merkkiteos Onnen hetket, jonka Varda ohjasi hehkuvissa väreissä vuonna 1965.

  • Marianne Faithfullilla on ääni, jollaista kukaan ei saa ilmaiseksi

    Uusi dokumenttielokuva kertoo laulajan elämästä ja urasta.

    Marianne Faithfull on kokenut paljon, ja se kuuluu hänen äänessään. Dokumenttielokuvan upean laulajan tapahtumarikkaasta elämästä ja hienosta musiikillisesta urasta on ohjannut näyttelijä Sandrine Bonnaire. Suomen-ensi-ilta Teemalla 29.9.

  • You're So Vain – Rockin klassikkolevyt: Carly Simon

    Laulaja-lauluntekijä kertoo levynteosta ja elämästään.

    No Secrets -albumin tarina, pääkertojana avomielinen Carly Simon itse. Albumi ja siltä lohkaistu single You're So Vain tekivät laulaja-lauluntekijä Carly Simonista maailmanlaajuisen tähden.

  • Musiikkia, elokuvaa, dokumentteja, kissoja: Teeman lauantai-illat syksyllä 2018

    Musiikkidokumenteissa on naisten vuoro.

    Teeman lauantai-illoissa tarjotaan syksyllä tuhti annos musiikkia. Musiikkidokumenteissa alkaa syyskuussa naisten vuoro: juhlimme omaperäisiä ääniä Marianne Faithfullista funkin kuningattareen Betty Davisiin ja grungepunkbändiin L7. Syksyn teemailtojen tähtiä ovat muun muassa Iggy Pop, Sting, Danny, Agnès Varda, Ryhmäteatterin väki, Peggy Guggenheim, Samuel Fuller ja Istanbulin kissat.

  • Teeman syksyn 2018 elokuvat ja Teemalauantait

    Ranskalaista elokuvaa, rikosta, kuulentoja, Kurosawaa...

    Teemalla vietetään ranskalaisen elokuvan syksyä, erityisesti Kino Klassikossa. Loppusyksystä nähdään Kurosawan samuraielokuvia. Ensi-illoissa muun muassa salaisuuksia kuulennoista ja uutta elokuvaa Ranskasta. Teeman elokuvafestivaali valtaa kanavan 28.12.–2.12.

  • Ryhmäteatterin puoli vuosisataa ja kolme kautta

    Mika Kaurismäen dokumentin ensiesitys Teemalla 13.10.

    ”Se oli perhe, se oli bändi, se oli yhteisö. Koskaan ei keskusteltu rahasta.” Mika Kaurismäen dokumenttielokuva kertoo legendaarisen Ryhmiksen tarinan. Ensiesitys Teemalauantaissa 13.10.

  • Klassinen musiikki Teemalla ja Areenassa lokakuussa 2018

    Kohokohtina Pikaparantola, Tosca ja Paulon sellokilpailu.

    Lokakuun klassisen musiikin kohokohtia Teeman ja Areenan ohjelmissa ovat mm. Kansallisoopperan Pikaparantola ja Tosca suorina sekä kansainvälinen Paulon sellokilpailu. Ohjelmassa myös mm. RSO:n ja HKO:n konsertteja, Brahmsia ja Bernsteiniä... Suorat Areena-lähetykset katsottavina Teeman Areena-kanavalla tiistai 2.10.

  • Koko maailman taiteen historia BBC:n uudessa suursarjassa

    Luovuuden katkeamaton ketju ulottuu vuosituhansien taakse

    Kulttuurien juurilla on BBC:n uusi yhdeksänosainen suursarja koko maailman kuvataiteen historiasta varhaisimmista luolamaalauksista nykypäivään – ja tulevaisuuteenkin. Teema tiistaisin 21.8. – 19.10.

  • Tilaa itsellesi Teeman Areena-poiminnat

    Näin tilaat itsellesi Teeman kirjeen ja muuta Areena-infoa

    Teeman kirje tuo sähköpostiisi säännöllisesti parhaita poimintoja Teeman tarjonnasta Areenassa, myös vain Areenassa katsottavia ohjelmia. Sen voit tilata helposti Yle Tunnuksen avulla. Tässä ohjeet!