Hyppää pääsisältöön

Näin ydinvoimaa markkinoidaan Nigeriassa

Mielikuvat länsiafrikkalaisesta Nigeriasta eivät heti vastaa käsitystä ydinvoimavaltiosta. 180 miljoonan asukkaan jättivaltio tunnetaan uutisotsikoissa pikemminkin mittavan luokan korruptiosta, terroristiliike Boko Haramin itsemurhaiskuista sekä Shellin ja muiden ulkomaisten öljy-yhtiöiden aiheuttamista ympäristötuhoista Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueella.

Kielteisistä ja kaoottisista mielikuvista huolimatta ydinvoiman käyttöönotto saattaa hyvinkin olla todellisuutta lähitulevaisuudessa myös Nigeriassa, sillä maan hallitus on allekirjoittanut venäläisen Rosatomin kanssa sopimuksen neljän 1 200 megawatin ydinvoimalan rakentamisesta. Kyse olisi samankokoisista voimaloista kuin Pyhäjoelle suunnitteilla oleva Fennovoiman ydinvoimala. Jos aikataulussa pysytään, Nigerian ensimmäisen ydinvoimalan olisi määrä valmistua vuonna 2025.
Rosatom on Venäjän valtion ydinvoimayhtiö, joka vastaa lisäksi maan ydinaseohjelmasta ja toimii samalla myös säteilyturvaviranomaisena. Viime vuosina yhtiö on aktiivisesti markkinoinut ydinvoimalahankkeita ulkomailla. Suomen ja Nigerian lisäksi uusia venäläisvalmisteisia ydinvoimaloita on rakenteilla tai suunnitteilla ainakin Valko-Venäjällä, Unkarissa, Turkissa, Egyptissä, Etelä-Afrikassa, Jordaniassa, Iranissa, Intiassa, Bangladeshissa, Vietnamissa, Kiinassa ja Argentiinassa. Afrikan maissa Rosatom on allekirjoittanut aiesopimuksia myös Ghanan, Kenian ja Algerian kanssa.

tunnus, tekstiä ja kuva rakennuksesta
Obafemi Awolowo yliopisto tunnus, tekstiä ja kuva rakennuksesta Obafemi Awolowo University

Allekirjoitetuista sopimuksista ja jo pitkällä olevista suunnitelmista huolimatta Nigeriassakin vain harva uskoo ydinvoimaloiden tuottavan maassa sähköä lähivuosina, toteaa tutkija Imoh Obioh nigerialaisen Obafemi Awolowon yliopiston energiatutkimuksen keskuksesta.
Imoh Obioh kirjoittaa Nigerian ydinvoimaohjelman haasteista ja niiden voittamisesta nigerialaisen päivälehden Guardianin julkaisemassa artikkelissaan. Tutkijan mielestä ydinvoimahanke tuntuisi olevan jonkinlainen positiivinen keppihevonen, jonka ainoa arvo ei tulisi olemaan valmiiden voimaloiden tuottamassa energiassa, vaan vähintään yhtä tärkeää olisi voimaloiden suunnittelu- ja rakentamisvaiheen aikana ikään kuin oheistuotteena syntyvä muu tekninen kehitys.

”Ydinvoimaohjelmiin liittyy haasteita, kuten korkeat investointikustannukset, ionisoiva säteily ja radioaktiiviset jätteet. Jätteiden käsittely, turvallisuus ja ydinvoimaan liittyvät talouskysymykset ovat ymmärrettävästi julkisen huolen kohteena. Näistä haasteista huolimatta useat kehittyvät maat ovat ydinvoimaohjelmiensa myötä kokeneet monenlaista teknistä kehitystä, mikä on edesauttanut niiden talouskasvua. Tämä johtuu siitä, että ihmisten osaamisen kehittäminen ja instituutioiden suorituskyvyn edistäminen ovat onnistuneen ydinvoimaohjelman keskeisiä edellytyksiä. Ihmisten ja instituutioiden kehitys puolestaan edesauttaa monenlaista teknistä kehitystä ja johtaa tulevaisuudessa siihen, että kyseiset maat pystyvät itse luomaan uusia innovaatioita ja omaehtoista tuotantoa.”

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n suosituksen mukaan ydinvoimalahankkeiden suunnitteluun ja rakentamiseen tulisi käyttää keskimäärin 17 vuotta. Imoh Obioh toteaa kirjoituksessaan, että näin pitkä suunnittelujakso edellyttää ydinvoimalaa rakentavan maan hallinnolta syvällistä sitoutumista hankkeeseen, sillä esimerkiksi Nigerian oloissa tämä tarkoittaisi sitä, että pelkästään suunnitteluvaiheen aikana presidentti voisi vaihtua maassa neljä kertaa.
Nigeriassakin ydinvoimaohjelma on käynnistetty kaikessa hiljaisuudessa jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2006. Suomalaisten kannalta kiinnostavaa on se, että nigerialaiset tutkijat ja insinöörit ovat saaneet ydinenergiaoppia myös Suomessa Säteilyturvakeskuksen järjestämillä vierailuilla.

Imoh Obioh suorastaan innostuu luetellessaan pitkän joukon erilaisia teollisuustuotannon muotoja, joita tullaan tarvitsemaan ydinvoimalan rakentamisessa ja joita voitaisiin tehdä Nigeriassa myös kotimaisin voimin – rakennusmateriaalien valmistuksesta terästuotantoon, koneiden ja laitteiden osien valmistukseen, kemianteollisuuteen ja erilaisiin huolto- ja tukitoimintoihin. Näiden alojen kehittämisessä voisi syntyä paikallisia innovaatioita ja patentteja, joita voisi hyödyntää myös muilla talouden aloilla.

Imoh Obiohin käsityksen mukaan esimerkiksi Etelä-Korea on kehittynyt Kaukoidän talousmahdiksi pitkälti juuri ydinvoiman ansiosta. Etelä-Korean ydinvoimaohjelma käynnistettiin jo 1960-luvulla, pian Nigerian itsenäistymisen jälkeen. Ensimmäinen Etelä-Koreaan rakennettu ydinvoimala valmistui maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Busaniin vuonna 1978. Se oli yhdysvaltalaisvalmisteinen ja toimitettiin kutakuinkin avaimet käteen -periaatteella. Vain kahdeksan prosenttia rakennustyöstä oli korealaista tuotantoa. Maan seuraavat ydinvoimalat valmistuivat vuosina 1983 ja 1985 samalla tavoin valmistoimituksena. Näissä voimaloissa kotimaassa valmistettujen osien osuus oli parhaimmillaan 14 prosenttia. Tämän jälkeen maassa kehitettiin ydinvoimaloiden moduulirakentamista, sillä seurauksella että vuonna 1995 valmistunut yksikkö oli jo 79-prosenttisesti kotimaista tuotantoa ja vuonna 2012 valmistuneessa ydinvoimalassa saavutettiin sataprosenttinen kotimaisuusaste.

”Korealaiset rakentavat nyt ydinvoimaloita kotimaassa ja ulkomailla, ja Etelä-Koreasta on tullut eräs maailman johtavista korkean teknologian tuotteiden ja palvelujen viejistä. Sataprosenttisen kotimaisuusasteen saavuttaminen vain 34 vuotta ensimmäisen avaimet käteen -ratkaisulla toimitetun ydinvoimalan valmistumisen jälkeen on saavutus, johon myös Nigerian tulisi pyrkiä. Etelä-Korean talous on kehittynyt poikkeuksellisen voimakkaasti. Tilanne on samanlainen myös Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Etelä-Afrikassa ja muissa ydinvoimavaltioissa.”

Nigeriassa ydinvoimahankkeista ei ole käyty juuri minkäänlaista kansalaiskeskustelua. Jos keskivertonigerialaiselta kysytään mielipidettä ydinvoimalasuunnitelmista, hyvin todennäköinen vastaus on, että Nigeriaan ei missään nimessä pitäisi rakentaa ydinvoimaloita. Yleinen näkemys on, että jos Nigeriassa ei kyetä huolehtimaan öljy- ja kaasuputkien kunnosta ja turvallisuudesta, niin miten sitten ydinvoimaloista. Monet arvelevat myös, että ydinvoimala voisi olla houkutteleva kohde terroristiliike Boko Haramille sekä Nigerjoen suistoalueella öljyputkia sabotoiville militanteille. Ympäristöjärjestöjen mielestä Nigerian tulisi ydinvoiman sijasta panostaa pikemminkin aurinkovoimaan, tuulivoimaan ja muihin uusiutuviin energialähteisiin.
Nigerialaiset ovat uutisyleisöä siinä missä ihmiset muualla maailmassa. Vanhempi väestö muistaa hyvin Tshernobylin ydinvoimalan tuhon vuonna 1986. Nuoremmat ovat puolestaan nähneet uutisia Japanin Fukushimasta, jossa ydinvoimala vaurioitui maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa vuonna 2011.

Imoh Obioh toteaa, että Tshernobylin onnettomuudessa kuoli yli 4 000 ihmistä ja Fukushimassa menehtyi kuusi ydinvoimalan työntekijää. Energiatutkijan mielestä ydinvoiman riskit ovat silti suhteellisen vähäisiä ja ongelmana on ennemminkin se, etteivät ihmiset ole vakuuttuneita ydinvoiman turvallisuudesta tai siitä, että turvallisuutta voitaisiin edelleenkin lisätä. Näin ydinvoimaa markkinoidaan Nigeriassa.

”Ydinvoimalat aiheuttavat toki riskin lähialueiden asukkaille, mikäli niitä ei huolleta ja johdeta asianmukaisesti. Työntekijöiden ja sivullisten suojelemiseksi on kehitetty kuitenkin yhä uusia keinoja. Tilastojen valossa ydinvoimalat eivät ole vaarallisia verrattuna esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin, lento-onnettomuuksiin tai teollisuudessa aiheutuneisiin onnettomuuksiin, joissa menehtyy vuosittain paljon ihmisiä. Ydinvoiman suhteellisesta turvallisuudesta todistaa se, että 33 maassa on kuuden vuosikymmenen aikana koettu vain muutama vakavampi ydinonnettomuus, vaikka kaikkien kaupallisessa käytössä olleiden reaktoreiden yhteenlaskettu toiminta-aika on jo yli 16 000 vuotta. Onnettomuuden riski on siis alhainen, ja se on vähenemään päin. Tämänhetkinen pelko vaikuttaakin liioitellulta ja perustuu spekulointiin. Onko Nigerialla kaikkine taloudellisine haasteineen todellakin varaa odottaa, että turvallisuus on täysin taattu, ennen kuin investoimme ydinvoimaan?”

Imoh Obiohin argumentoinnista voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on joka tapauksessa se, että Afrikan öljyrikkaassa jättivaltiossa Nigeriassa on huutava pula sähköstä. Alle puolet maan kotitalouksista on kytketty sähköverkkoon, ja myös sähkönjakelun piirissä olevat kärsivät jatkuvista sähkökatkoista. Sähköä tuotetaan pääasiassa maakaasulla ja vesivoimalla, sähkökatkojen sattuessa usein myös yksityisillä bensa- tai dieselaggregaateilla. Nigerian energiaministeriön suunnitelmissa sähköntuotanto olisi tarkoitus kaksinkertaistaa uusilla ydinvoimaloilla.

Paikallisten ympäristöjärjestöjen mielestä ydinvoimasuunnitelmien pahimpana ongelmana on ollut niiden salamyhkäisyys. Rosatomin ydinvoimahankkeista ei saa Nigeriassa juuri minkäänlaista tietoa, vaikka rakennuspiirrokset ovat tiettävästi jo valmiina. Myös ympäristövaikutusarvioinnit on kuulemma tehty, mutta asiakirjat eivät ole julkisia. Kaavailtujen ydinvoimalapaikkakuntien asukkaat eivät vielä tiedä oikeastaan mitään siitä, mitä heidän kotiseuduilleen ollaan suunnittelemassa.

Ydinvoimahankkeiden edellyttämät rahoitusjärjestelyt ovat myös pitkälti arvailujen varassa. Rosatom on ilmoittanut rahoittavansa laitosten rakentamisen, ja ilmeisesti Nigerian hallituksen osuus kustannuksista olisi tarkoitus maksaa Venäjän myöntämällä halpakorkolainalla. Ydinvoimahankkeita kannattava energiatutkija Imoh Obioh on huolissaan siitä, onko edes maan korkein johto presidentti Muhammadu Buharia myöten täysin selvillä rahoitussuunnitelmista sekä siitä, mitä ydinvoimahankkeet edellyttävät Nigerian hallitukselta.

”Rahoituskuviosta riippumatta Nigerialla tulee olemaan lukuisia velvoitteita ydinvoimalahankkeiden toteuttamisessa. Nämä liittyvät ennen muuta raskaiden laitteistojen toimittamiseen satamasta rakennuskohteeseen sekä sähköverkon laajentamiseen. Mikäli osa ydinvoimaloiden rakennuskalustosta on liian raskasta maantiekuljetuksiin, hallituksen tulee valmistautua vesireittien ruoppaamiseen tai uusien rautateiden rakentamiseen. Näistä koituvat kustannukset tulevat viime kädessä hallituksen maksettaviksi, ja niiden suunnittelu olisi käynnistettävä hyvissä ajoin. Muutoin koneet jäävät seisomaan satamiin siihen asti kunnes kuljetusreitit ovat valmistuneet, mikä voi johtaa tarpeettomiin viivästyksiin.”

Paikallisen median mainitsemien summien perusteella Nigeriaan suunniteltujen ydinvoimaloiden hinta tulisi olemaan moninkertainen verrattuna esimerkiksi Pyhäjoelle kaavailtuun Fennovoiman ydinlaitokseen. Neljän ydinvoimalan yhteishinnaksi on arvioitu 80 miljardia dollaria.

Kallis lasku tulee siitä, että Nigeriassa Rosatom suunnittelee tekevänsä kaiken työn alusta loppuun asti. Se suunnittelee ja rakentaa laitokset ja vastaa niiden käytöstä, polttoaineen toimituksesta ja ydinjätteen käsittelystä. Rosatom myös kouluttaa paikallisen henkilökunnan, laatii ydinvoimalatoimintaa koskevat lait ja toimii paikallisena säteilyturvakeskuksena. Uraanipolttoaine tuodaan Venäjältä, ja ydinjätteet viedään Venäjälle. Mahdollisesti sopimukseen kuuluu myös laitosten purkaminen sadan vuoden päästä. Pahimmassa tapauksessa ydinvoimaohjelma sitoisi Nigerian sadan vuoden ajaksi riippuvaiseksi venäläisistä asiantuntijoista ja Venäjältä tuodusta uraanista.

Tätä kaikkea Imoh Obioh ei kerro omassa kirjoituksessaan. Sen sijaan hän peräänkuuluttaa laajaa kansallista yhteisymmärrystä, jota tullaan tarvitsemaan ydinvoimalahankkeiden toteuttamiseen ja siihen, että ydinvoimaohjelma johtaisi Etelä-Korean esimerkin kaltaiseen tekniseen kehitykseen.

”Aika näyttäisi olevan otollinen lakiuudistukselle, joka tekisi Nigerian atomienergiakomissiosta vahvan kansallisen instituution. Lakiuudistus antaisi komissiolle tarmoa ryhtyä toimeenpanemaan ydinvoimaohjelmaa rivakasti ja edistää Nigerian kovasti kaipaamaa taloudellista muodonmuutosta. Tämä on kuitenkin mahdollista vain jos kaikki sidosryhmät ovat valmiita sitoutumaan ohjelman toteutukseen. Presidentin täytyy olla selvillä ydinvoimaohjelman vaatimista edellytyksistä, ja kaikkien poliittisten tahojen, viranomaisten, kansalaisjärjestöjen, paikallisten asukasliikkeiden ja työntekijöiden, tulee olla kumppaneita ohjelman toteutuksessa.”

Peik Johansson

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta