Hyppää pääsisältöön

Q-teatterin Kevyttä mielihyvää on elegantti arvoitus

Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. KUVASSA vas: Jani Volanen, Tommi Korpela, Pia Andersson, Minna Haapkylä ja Jussi Nikkilä
Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. KUVASSA vas: Jani Volanen, Tommi Korpela, Pia Andersson, Minna Haapkylä ja Jussi Nikkilä Kuva: Pate Pesonius kevyttä mielihyvää

Harvoin olen teatterissa näin nauttinut siitä, että minua viedään harhapoluille.

Q-teatterin Kevyttä mielihyvää on arvoitus, josta ei kannata kertoa kovin paljon, ettei turmele toisten kokemusta. Se avaa maailmaansa vähitellen, jos ollenkaan, kiusoittelee katsojaa, mutta pitää silti otteessaan.

Tietysti salaisuudet ja salaliitot tekee mieli ratkoa. Siinä niiden voima.

Katsomossa istuessani ajatukseni etsiskelivät vertailukohtia, joiden avulla arvoitus aukeaisi. Tähän tapaan: Matrix? (ei), Tahraton mieli? (hmmm… ei sekään), Sartren Inho? (ehkä: tarkoituksettomuus, toistuminen). Mielessä alkoi kaikua Talking Headsin biisi Once In A Lifetime. Muistattehan: And you may find yourself in a beautiful house/ With a beautiful wife / And you may ask yourself, well / How did I get here?

Epätodellisuuden tunteesta on nimittäin kyse, ja irrallisuudesta, vieraantumisesta, jumittamisesta, kauhusta. Ketä me olemme? Keitä nämä ihmiset ympärillämme ja kodeissamme lopulta ovat? Voisivatko he olla ketä muita tahansa?

Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. Kuvassa Tommi Korpela.
Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. Kuvassa Tommi Korpela. Kuva: Pate Pesonius kevyttä mielihyvää,Tommi Korpela
Kaikki on viileää, vaurasta, puhdasta, särötöntä. Kaikki paitsi ihmisen mieli.

Antti Hietalan kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän päähenkilö on lääkäri nimeltä Alpo. Tommi Korpelan näyttelemää Alpoa ahdistaa, eikä hän pääse karkuun. Minna Haapkylä on Alpon vaimo, jota ahdistaa miehen ahdistus. Heillä on usein juhlia, tai ainakin ennen oli, kun kaikki oli vielä hyvin. Kylään kutsutaan Alpon veli Robert (Jussi Nikkilä), nuori Oona (Pia Andersson) sekä omituinen hiippari Tuomo (Jani Volanen). Aika ei etene lineaarisesti, se luuppaa, juuttuu, loikkii.

Tämä erikoinen esitys voidaan toteuttaa vain näyttelijöillä, jotka pystyvät olemaan yhtenä hetkenä vaivattoman flirttailevia, seuraavana maailmantuskan vallassa, jotka pystyvät olemaan yhtä aikaa läsnä ja täysin pihalla, joilla on täsmällinen rytmitaju ja komediantaju.

Q-teatterin ensemble tekee tuon kaiken. He saavat minut nauramaan, arvailemaan, lähtemään mukaan leikkiin. Vieressäni istuu vanhempi rouva, joka hyrisee naurusta, hieroo käsiään, katsoo välillä minua silmiin. Jaamme tyytyväisen hetken.

Esityksen visuaalinen toteutus on äärimmäisen tyylikäs, varsinkin Minna Haapkylän asuista annan pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majavalle täyden kympin! Kaikki on viileää, vaurasta, puhdasta, särötöntä. Kaikki paitsi ihmisen mieli.

Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. KUVASSA vas: Jussi Nikkilä, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Pia Andersson ja Tommi Korpela
Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää. KUVASSA vas: Jussi Nikkilä, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Pia Andersson ja Tommi Korpela Kuva: Pate Pesonius q-teatteri

Lapsena minä ja kaverini pelottelimme toisiamme: mistä tiedät olevasi olemassa? Todista! Mitä jos me olemmekin vain toistemme unta? Mitä jos koko universumi onkin vain murunen jättiläisen parrassa? Variaatioita tarinassa piisasi, ja niihin kaikkiin oli vastustamattoman ihanaa ja kammottavaa vajota.

Kevyttä mielihyvä nosti mieleen nuo lapsuuden pyörryttävät ajatusleikit.

Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää.
Teksti ja ohjaus Antti Hietala. Lavastus ja valosuunnittele Jani-Matti Salo. Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava. Äänisuunnittelu Johanna Storm. Maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen
Rooleissa Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Jussi Nikkilä ja Pia Andersson. Kantaesitys 15.9.2016.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri