Millaista on elämä ruuhkavuosien pyörteissä? Ruuhkavuositarinoita-juttusarjassa MHL:n fanit kertovat omia kokemuksiaan, havaintojaan ja oivalluksiaan elämästä. Tässä kertomuksessa nimimerkki "Katri" pohtii eroaan.
Kyyneleet silmissäni pakkaan (taas) reppujanne. Unilelut, vaihtovaatteet, oikeat kengät... Luulin, että se joskus helpottaa. Olin väärässä. Ei se helpota. Edelleen, neljän vuoden jälkeen, kysytte miksemme voisi olla yhdessä?
Ero. Pelastaa ja tuhoaa. Tuohon sanaan liittyy niin paljon tunteita. Joka päivä olen vihainen itselleni, että joudutte kokemaan kaiken tämän. Samalla koen helpotusta. Ylpeyttäkin siitä, että olin rohkea ottamaan sen askeleen. Siksi, etten ollut enää onnellinen. Oliko se riittävä syy? Tuhota teidän perheenne. En tiedä. En ehkä koskaan tule tietämään.
Vaelsin kaksi vuotta täydessä sumussa.
En muista noista ajoista juurikaan. Olitte 2- ja 3-vuotiaat. Elämäni valot. Silti vaelsin kaksi vuotta täydessä sumussa. Joudun edelleen keksimään tarinoita tuolta ajalta. Katsomaan valokuvia, jotta osaisin täyttää vauvakirjojen tyhjiä rivejä.
Itkin usein iltaisin laittaessani teitä nukkumaan. Hyvästellessäni, kohdatessamme taas.
Tunnen joka päivä syyllisyyttä siitä, että näin kävi. Varsinkin kun se tärkein unikaveri (siis yksi niistä kahdestatoista) tai lempipaita oli väärässä osoitteessa. Tai ne helvetin kumisaappaat.
Erosimme tyylillä. Osaamme hoitaa vanhemmuuden yhä hienosti. Heitämme huumoria, kehumme teitä kilpaa ja ihailemme. Olemme tekemisissä päivittäin, jaamme tapaamiset tarkkaan tasan. Käymme kevät- ja joulujuhlissa yhdessä. Järjestämme lasten synttärit yhdessä. Sovimme rahoista, vanhempainilloista, hankinnoista, kaikesta - yhdessä. Emme ole kirjoittaneet mitään sopimuksia koskaan paperille.
Erosimme tyylillä. Osaamme hoitaa vanhemmuuden yhä hienosti.
Kaikki on toiminut hienosti.
Myös tyttäremme ovat kääntäneet tämän voitoksi. He kertovat ylpeänä tahoillaan, kuinka he asuvat kahdessa erilaisessa kodissa. Suurin osa esittelee vain yhtä. He saavat tehdä monta isän- ja äitienpäivän korttia. Perhekuvaan he piirtävät kynät sauhuten seitsemän henkilöä.
Siis seitsemän! Itsensä lisäksi siskon, isin, äidin, puoliäidin, puoli-isin ja pikkusiskon. Hän ei ole koskaan ollut teille puolisisko vaan rakas pikkusisko.
Uskon, että elämä olisi monella tapaa helpompaa, jos aikuiset osaisivat suhtautua asioihin lasten, suurten opettajiemme tavoin. Olen kiitollinen siitä, että saan kasvaa kanssanne. Kun katsotte minua suurilla sinisillä silmillänne ja kerrotte, että "rakastatte minua tosi paljon, vaikka joskus huudankin", tiedän, että olen tehnyt jotain hyvin.
Minäkin rakastan teitä. Enemmän kuin mitään muuta ikinä.
- "Katri"
