Petteri Riikonen
Yle
Unkarin kansannousu syksyllä vuonna 1956 alkoi työläisten ja opiskelijoiden mielenosoituksesta. Budapestista alkanut tapahtumaketju laajentui nopeasti veriseksi kansannousuksi, josta seuranneet väkivaltaisuudet ja neuvostojoukkojen väliintulo järkyttivät koko Eurooppaa.
Neuvostoliiton diktattori Josif Stalinin kuolema ja uuden neuvostojohdon puheet istuttivat Itä-Euroopan kansoille ajatuksen paremmasta tulevaisuudesta. Myös Unkarin sisäinen ilmapiiri oli kesällä 1956 erittäin tulehtunut. Suuri osa kansalaisista oli saanut tarpeekseen stalinistisesta sosialismin mallista ja sen vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään.
Tiistaina 23.10.1956 mielenosoittajat kokoontuivat kansallisten muistomerkkien läheisyyteen ympäri Budapestia. Banderolleissa ja julisteissa vaadittiin reformia Unkarin kommunistihallintoon, neuvostojoukkojen vetäytymistä, suurempia palkkoja sekä vapaita vaaleja. Väkivaltaisesti yltynyt mielenosoitus levisi nopeasti koko Unkariin. Kansannousun aikana pääministeriksi noussut Imre Nagy julisti 25. lokakuuta Unkarin eroavan Varsovan liitosta.
Neuvostoliiton johdolle tämä ei kuitenkaan käynyt, joten se päätti lopulta ryhtyä sotilaallisiin toimenpiteisiin säilyttääkseen Unkarin valtapiirissään.
Kaikkialla tapaamme tankkeja ja ambulansseja, joilla on näinä päivinä ollut taukoamattomasti työtä.
Neuvostoliitto kukisti Unkarin kansannousun sotilaallisesti, kun neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen marraskuun neljännen päivän aamuna. Filmisepon uutisfilmissä Taisteleva Unkari päästään itävaltalaisen filmiyhtiön Austria Wochenschaun uutiskuvaajan matkaan Unkariin noin viikko Neuvostoliiton intervention alkamisen jälkeen. Filmi on kuvattu salaa auton ikkunasta ja salakuljetettu Itävaltaan, jossa se on leikattu ja levitetty.
Kuvia Taisteleva Unkari -filmistä
Unkarin kansannousua kuvaava filmi vuodelta 1956.
Tapahtumat aiheuttivat suuren pakolaisvirran
Kansannousua seuranneissa yhteenotoissa sai surmansa arviolta noin 700 venäläistä ja 3 000 unkarilaista. Kansannousun jälkeen noin 200 000 unkarilaista pakeni maasta ja kymmeniätuhansia suljettiin leireihin. Yli 25 000 vallankumousyritykseen osallistunutta tuomittiin vankeuteen ja 229 kuolemaan. Kansannousun ajan pääministerinä toiminut Imre Nagy teloitettiin hirttämällä kesäkuussa 1958.
Itävaltalaisen filmiyhtiön Austria Wochenschaun uutiskuvaaja matkusti Unkariin viimeisen avustuskolonnan mukana, kaksi päivää ennen rajan sulkemista. Tuolloin oli tiedossa, että Neuvostoliitto oli aloittanut toisen vaiheensa kansannousun tukahduttamisessa: satatuhatta neuvostosotilasta panssareineen oli marssinut Budapestiin. Itävaltalainen uutisfilmi Kärsivä Unkari näyttää, miten järkyttyneet unkarilaispakolaiset kävelivät Unkarin Sopronista Itävallan rajalle.
Suomesta kerättiin avustuspaketteja
Suomessa seurattiin tarkasti käsistä riistäytyneen mielenosoituksen tapahtumia. Monissa lehtikirjoituksissa ja tilaisuuksissa neuvostomiehitys tuomittiin. Suomalaiset elokuvatähdet järjestivät Helsingin Bio Rexissä syksyllä tempauksen unkarilaisten avustamiseksi. Mukana olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo.
Myös monet kulttuurihenkilöt julkaisivat lehdistössä vetoomuksia unkarilaisten puolesta. Suomen Punainen Risti järjesti muistojumalanpalveluksen Helsingin Agricolan kirkossa, johon osallistui myös presidentti Urho Kekkonen.
Kansannousun jälkiseuraukset
Toimittaja Kai Bymanin haastattelussa vuonna 1999 tutkija Heimo Nyyssönen kertoo vuoden 1956 tapahtumilla olevan yhä vaikutus Unkarin poliittiseen elämään. Kansannousulla oli suuri merkitys myös vuonna 1989, kun Unkarissa siirryttiin yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään. Ensimmäiset tuomiot kansannousun tapahtumista langetettiin vuonna 1995. Suurin osa tuomioista on johtunut siviiliväestöön kohdistetuista ampumisista.
Yksi kansannousun suurimpia tavoitteita oli saada neuvostojoukot vetäytymään, kertoo Nyyssönen. Viimeinen neuvostosotilas poistui Unkarista kesäkuun 19. päivänä vuonna 1991. Oleellista tapahtumien myöhäisemmässä käsittelyssä on Nyyssösen mukaan ollut kansannousun aikaisen pääministeri Imre Nagyn rehabilitointi sekä uudelleenhautaaminen. Myös juhlapäivälakia muutettiin siten, että 23. lokakuuta on yksi Unkarin kolmesta kansallispäivästä.
Kirjallisuutta: Reima T.A. Luoto, Unkari 1956 (FENIX-KUSTANNUS Oy 2006) ja Anssi Halmesvirta & Heino Nyyssönen, Unkarin kansannousu 1956 (WSOY 2006)
