Hyppää pääsisältöön

Voittajat

Peter Fonda elokuvassa Voittajat
Weaver (Peter Fonda) Peter Fonda elokuvassa Voittajat Voittajat,teeman elokuvat

Poikkeuksellinen sotaelokuva muutaman amerikkalaisen sotilaan tiestä Euroopan taistelukenttien halki Berliiniin, palkintoinaan vain tappajan luonne ja uusi kylmän sodan aikakausi.
Teema lauantaina 21.10. klo 12.00

Carl Foreman (1914–1984) oli menestyksekäs käsikirjoittaja ja tuottaja, jonka kirjoittamia ovat sellaiset klassikot kuin Sheriffi (High Noon), Kwai-joen silta ja Navaronen tykit. Hänen ainoaksi ohjauksekseen jäi vuonna 1963 valmistunut varsin epätavallinen sotaelokuva Voittajat. Se seuraa Euroopassa taistelevaa amerikkalaista jalkaväkiosastoa Italian ja Ranskan halki aina sodan loppuun asti.

Voittajia katsoessa ei tunnu yllättävältä, että Foreman oli yksi Hollywoodin mustalle listalle joutuneista. (Musta lista ei kuitenkaan katkaissut hänen uraansa: Foreman kirjoitti nimettömänä ja lisäksi työskenteli Atlantin toisella puolella Britanniassa.) Voittajat perustuu brittiläisen kirjailijan Alexander Baronin omien sotakokemustensa pohjalta kirjoittamaan romaaniin, ja se tuotettiin ja filmattiin kokonaan Euroopassa, mutta brittisotilaista on tehty amerikkalaisia.

Voittajat on kuvattu samanlaisesta sammakkoperspektiivistä kuin Tuntematon sotilas. Sodan juhlitut sankarit kiiltävänappisissa paraatipuvuissaan ja mitalit rinnassaan kuitataan elokuvan alkutekstimontaasissa. Sen jälkeen miehet ovat tavallisia ihmisiä, joista sodan raakuus ei suinkaan tuo esille vain parhaita puolia. Toimintakohtauksia Voittajat ei sisällä oikeastaan lainkaan. Tapahtumia kuvataan taisteluita odoteltaessa, tauoilla ja sodan lopulta päätyttyä. Kokonaisuus rakentuu pienistä, mieleenpainuvista kohtaamisista ja sodassa nopeasti muodostuvista ja nopeasti hajoavista ihmissuhteista.

Michael Callan, George Hamilton, Vincent Edwards, James Mitchum ja George Peppard elokuvassa Voittajat
Michael Callan, George Hamilton, Vincent Edwards, James Mitchum ja George Peppard elokuvassa Voittajat Michael Callan, George Hamilton, Vincent Edwards, James Mitchum ja George Peppard elokuvassa Voittajat Voittajat,teeman elokuvat

Elokuvaan saatiin mukaan lukuisia eurooppalaisia naistähtiä – nimekkäimpinä Melina Mercouri, Jeanne Moreau, Romy Schneider, Elke Sommer – joiden esittämät paikalliset kaunottaret kokevat erilaisia enemmän ja vähemmän syvällisiä romansseja ja muita läheisyyden hetkiä amerikkalaissotilaiden kanssa. Naistähdet olivat keskeisessä osassa elokuvan markkinoinnissa; epäsankarillista sotakuvausta, jonka harvat taistelukohtaukset ovat kaikkea muuta kuin jännittävää toimintaa ja sen sijaan lähinnä vastenmielisiä, oli vaikea myydä sen omilla ehdoilla. Mutta naistähtien tehtävä ei ole elokuvan koristaminen, vaan juuri naisroolien kautta Foreman pyrkii syventämään sekä sotakuvaustaan että sotilaidensa persoonia. Esimerkiksi Eli Wallachin esittämän karkeatapaisen ylikersantin ja Jeanne Moreaun esittämän vastikään leskeksi jääneen rikkaan ja kulturellin ranskattaren tapaaminen on samanaikaisesti koominen ja koskettava.

Jeanne Moreau ja Eli Wallach elokuvassa Voittajat
Craig (Eli Wallach) löytää pommitetusta talosta ranskalaisnaisen (Jeanne Moreau) Jeanne Moreau ja Eli Wallach elokuvassa Voittajat Voittajat,teeman elokuvat
Ylikersantti Trower (George Hamilton), Trudi (Senta Berger) ja Helga (Elke Sommer) elokuvassa Voittajat
Trudi (Senta Berger) on saksalaisen everstin rouva. Pikkusisko Helga (Elke Sommer) on amerikkalaiskersantin (George Hamilton) tyttöystävä ja töissä amerikkalaisessa sotilaskodissa. Ylikersantti Trower (George Hamilton), Trudi (Senta Berger) ja Helga (Elke Sommer) elokuvassa Voittajat Voittajat,teeman elokuvat

Elokuva ei pääty rauhan tuloon, vaan se seuraa lopuksi jonkin aikaa Saksan miehityksen ensi päiviä. Amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten kohtaaminen yhteisen taistelun päätteeksi antaa aavistuksen siitä, että elokuvan alussa kuullut presidentti Rooseveltin kauniit sanat maailman nuorille jäävät sittenkin vain sanoiksi.

Voittajat ei saanut paljon kiitosta kriitikoilta – sitä pidettiin kovin osoittelevana – eikä se tuottanut rahaakaan. Näyttelijä George Hamilton on arvellut muistelmissaan, että se oli vuonna 1964 vielä edellä aikaansa. Epäilemättä se oli pettymys perinteistä sotaelokuvaa odottaneille, mutta myöhempien vuosikymmenten sotakuvausten joukkoon se kotiutuu luontevasti. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Columbia-yhtiö toi ensi-iltaan yhtä aikaa Voittajien kanssa Stanley Kubrickin Tohtori Outolemmen ja ponnisteli kovasti Voittajien myymiseksi Kubrickin kustannuksella (näin ainakin Outolemmen käsikirjoittaja Terry Southern on muistellut), mutta yleisö valitsi kuitenkin Outolemmen. Yhteistä näissä elokuvissa joka tapauksessa on, ja esimerkiksi Voittajien kohtaus, jossa väsyneenä tupakoivia päähenkilöitä kuvataan tekoreippaaseen uutisfilmiin, tuo hyvinkin mieleen Kubrickin Full Metal Jacketin samankaltaisen kohtauksen.

  • Voittajat (The Victors), Britannia 1963. O: Carl Foreman. N: Vincent Edwards, George Hamilton, George Peppard, Eli Wallach, Melina Mercouri, Jeanne Moreau, Romy Schneider, Elke Sommer, Senta Berger, Rosanna Schiaffino

Lisää ohjelmasta

Yle Teema