Hyppää pääsisältöön

Pokémon GO Finland -Facebook-ryhmä palkittiin pelin ohella Suomen Liikuttajana – “En osannut aavistaa, että ryhmästä tulisi näin iso juttu”

Leevi Mynttinen loi Pokémon GO Finland -Facebook-ryhmän huvin vuoksi. Se kannatti, sillä nyt hän on yhtä diplomia rikkaampi.

Pokémon GO on yksi vuoden 2016 suurimmista ilmiöistä. // Kuva: EPA/Narong Sangnak

Nyt poképalloon napsahti kunnon saalis!

Pokémon GO sekä Suomen suurin pelin Facebook-ryhmä Pokémon GO Finland palkittiin sunnuntaina 23. lokakuuta Suomen Ladun myöntämällä Suomen Liikuttaja -palkinnolla. Suomen Liikuttaja -tunnustuksella palkitaan vuosittain organisaatio tai taho, jonka toiminta on edistänyt merkittävällä tavalla suomalaisten liikkumista.

Suomen Liikuttaja -palkinnon vastaanotti Pokémon GO Finlandin perustaja Leevi Mynttinen. Kun Mynttinen perusti ryhmän 8. heinäkuuta, hän osasi ennustaa, että pelistä tulee hitti. Kaikki muu pelin ympärillä on ollut yllättävää.

- En osannut aavistaa, että ryhmästä tulisi näin iso juttu. En ajatellut, että [järjestämiimme] miitteihin tulisi tuhansia ihmisiä, Mynttinen sanoo YleX:lle.

- Tai että edes ylipäätään järjestämme mitään miittejä.

Pokémon GO Finland -ryhmässä on yli 25 000 jäsentä. Ryhmä on järjestänyt viisi virallista Pokémon GO -tapaamista, joista suurin pidettiin Suomenlinnassa 2. lokakuuta. Tapahtumaan osallistui tuhansia pokéttajia.

- Ei sinne olisi mahtunut enempää pelaajia. Ne Suomenlinnan lautat olivat niin täynnä, Mynttinen sanoo ja kertoo, että Suomenlinnan tapahtumaan oli tullut porukkaa Oulusta saakka.

Osa ei pelaisi ilman ryhmää

Pokémon GO Finland -ryhmän jäsenmäärä kasvoi pian pelin ilmestymisen jälkeen sadoilla per päivä. Ryhmään liityttiin keskustelemaan omista saalistuksista ja parhaimmista pokémoneista. Se toimi ja toimii helppona keskustelualustana ja ylläpitää pelaajien kiinnostusta peliin.

"Tämä pelihän on vasta aika alkuvaiheessa."― Leevi Mynttinen

Mynttinen uskoo, että ryhmä on myös auttanut monia pelaajia. Ryhmässä on esimerkiksi jaettu aktiivisesti tietoa pelin päivityksistä.

- Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka ovat sanoneet, etteivät pelaisi, jos eivät olisi saaneet vinkkejä ryhmän kautta.

Miiteistä huolimatta pelin suurin kiinnostus alkaa olla takanapäin. Peliin pitäisi tuoda jotain uutta ja mullistavaa, jotta hype kasvaisi takaisin loppukesän tasoille. Mynttisellä on pari ehdotusta siitä, miten pelin tulisi kehittyä. Yksinkertaisin niistä olisi tuoda takaisin pelin alkuhetkillä käytössä ollut askeljärjestelmä, joka kertoi, kuinka kaukana lähistöllä oleva pokémon on.

Lisäksi Mynttinen haluaisi legendary-tason pokémonit sekä vaihto-ominaisuuden mukaan peliin. Näistä molemmista on kuultu huhuja, ja vaihtaminen on nähty jo uusia ominaisuuksia esittelevissä trailereissa.

- Tämä pelihän on vasta aika alkuvaiheessa, Mynttinen sanoo.

Pokémon GO Finland suunnittelee järjestävänsä Pokémon GO -miittejä tänä syksynä vielä ainakin Turussa ja Tampereella.

Lue myös:

Kun harvinaisen Snorlaxin CP on surullisen pieni – ja muut raivostuttavat Pokémon Go -hetket

Leevi, 18, perusti Facebookin Pokémon GO Finland -ryhmän: Välillä olisi kivempaa pelata, eikä vain valvoa postauksia

Matka maapallon toiselle puolelle kannatti – yhdysvaltalaismies sai napattua kaikki pokémonit