Hyppää pääsisältöön

Kyllä sillä on valtavasti väliä, heittääkö homoläppää homo vai hetero

Huumorin perussääntöihin kuuluu, että vahvempien kustannuksella saa pilailla muttei heikompien.

Kuva: Annika Miettinen

”Nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nenää.”

Aleksi Valavuori pyysi selväsanaisesti anteeksi twiittiään, jolla hän oli aiemmin kommentoinut Lidlin päätöstä perua maitomainoskampanjansa. Lidlin mainoksissa maidot tulivat ulos kaapista ja kokivat olevansa oikeita maitoja väärissä tölkeissä. Maitomainosten huumori perustui seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksiin.

Valavuoren mukaan twiitit olivat huumoria. Hän kertoi anteeksipyynnössään, että saman läpän oli alun perin heittänyt hänen ystävänsä, joka on homo, ”jos sillä nyt on merkitystä”.

Kyllä sillä on aivan valtavan suuri merkitys.

Vitsit eivät ole mitään tyhjiöissä leijuvia huumori-kapseleita, jotka sitten neutraalisti kohtaavat kuulijansa ja naurattavat. Kokemus vitsistä ei synny pelkästään vitsin sisältämien sanojen perusteella. Huumoriin liittyy aina sosiaalisia riippuvuussuhteita: kuka vitsin kertoi, missä yhteydessä se sanottiin, miten sitä pohjustettiin, kenelle se kerrottiin.

Jos esimerkiksi Björn Wahlroos päättäisi heittää stand up -keikan, olisi kammottavaa ja mautonta, jos hän vitsailisi ihmisten köyhyydellä. Tai jos terve ihminen nauraa vammaisille, tai etuoikeutettu valkoihoinen vitsailee pakolaisilla, tai koulukiusaaja hekottaa kiusatuille. Silloin on kyse punch downista.

"Jos esimerkiksi Björn Wahlroos päättäisi heittää stand up -keikan, olisi kammottavaa ja mautonta, jos hän vitsailisi ihmisten köyhyydellä."

Yksi huumorin perussääntöjä on se, että vahvempien ryhmien ja paremmassa valta-asemassa olevien ihmisten kustannuksella saa nauraa. Heikoille, alistetuille ja epätasa-arvosta kärsiville ihmisille nauraminen taas ei ole ok. Englanniksi sanotaan, että huumorissa voi punch up, iskeä ylöspäin, mutta ei ole hyväksyttävää punch down, iskeä alaspäin ja huumorin nimissä tehdä pilaa heikommilla.

Juuri tästä syystä ei ole yhdentekevää, kuka kertoo jonkin vitsin: on kertojasta kiinni, millaisessa asemassa hän on suhteessa muihin. Tätä ei pidä sotkea Valavuoren tai kenenkään muun sananvapauteen, vaan kyse on siitä, millaisen reaktion sananvapauden tuotokset aiheuttavat. Punch up ja punch down eivät ole ketään sitovia sääntöjä, mutta niiden avulla voi ymmärtää, miksi joistain vitseistä joidenkin kertomina nousee äläkkä ja toisista taas ei.

Ei ole punch down, jos maahanmuuttaja vitsailee maahanmuuttajista tai koulukiusaamisen uhri heittää huumoria koulukiusaamisesta. Myös homo voi vapaammin vitsailla homoista ilman, että läppä alkaa tuntua punch downilta.

Nämä eivät ole tietenkään yksioikoisia juttuja. Ei voi sanoa, etteikö hetero voisi ikinä kertoa hyvää vitsiä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä tai rikas kertoa vitsiä köyhistä. Ja toisaalta: homoläppä voi olla monille vahingoittava, vaikka sen kertoisikin homo, sillä yksi vähemmistön edustaja ei voi yksin määritellä muiden puolesta, mikä on hyvää huumoria ja mikä satuttavaa. Valta-asemassa oleva ihminen voi toki myös joutua loukkaavan ja asiattoman huumorin kohteeksi.

"Huumori voi olla sortavia rakenteita horjuttavaa – tai sitten niitä vahvistavaa."

Fiksu huumori on kuitenkin tietoinen siitä, millaisesta valta-asemasta käsin se toimii. Haastattelin hyvän, hauskan huumorin ja satuttavan, loukkaavan huumorin välisestä häilyvästä rajasta Helsingin yliopiston tutkija Marianna Keisaloa keväällä. Hän muistutti, että huumori voi olla esimerkiksi sortavia rakenteita horjuttavaa – tai sitten niitä vahvistavaa.

Jos läpän aihe on vaikka se, että saamelaiset ovat juoppoja sekoilevia nunnunka-lailaa-hahmoja, läppä ylläpitää sortavaa stereotypiaa. Mutta jos taas huumorin aihe on se, että asiantuntijapaneeleissa on aina pelkästään miehiä, huumori voi purkaa rakenteita, joissa asiantuntijoiksi kelpuutetaan vain miehiä.

Tänään monia ärsyttää, että jotkut ovat loukkaantuneet Valavuoren twiiteistä. Loukkaantujia kutsutaan helposti esimerkiksi mielensäpahoittajiksi ja valitetaan, että mistään ei saa vitsailla ilman että joku herkkähipiäinen vetää herneen nenään.

Tämäkin on tärkeä kysymys: käykö joskus niin, että vitseistä suututaan liian helposti ja aggressiivisesti? On perusteltua vaatia huumorille suhteellisen vapaata liikkumatilaa, eikä lähtökohtaisesti voikaan ajatella, että esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä ei saisi heittää läppää.

Tämä keskustelu, jonka jotkut haluavat nyt leimata herkkähipiäisten ylimitoitetuksi suuttumukseksi, on kuitenkin tärkeää, koska tämä on ainoa tapa, jolla huumorin rajoja voidaan pohtia ja määrittää. Ei ole olemassa mitään Hyvän Huumorin Sääntökirjaa, josta voisi käydä tarkastamassa, onko läppä ok vai ei. Sääntöjä huumorille ei kukaan varmaan haluaisikaan.

Siksi on arvokasta, että kunnolla puntaroidaan sitä, onko vaikkapa kaapista tuleminen tai ylipäänsä seksuaalivähemmistöt jo niin normaali ja hyväksytty osa yhteiskuntaamme, että vitsejä heistä voi heittää melko vapaasti. Onko homoihin liittyvät sortavat rakenteet Suomessa jo siinä määrin purettu, että kauppaketjun homovitsi ei ole punch down? Entä transihmisiin liittyvät rakenteet? Tässä yhteydessä on tärkeää esimerkiksi muistaa, että vielä nyt laki edellyttää sukupuoltaan korjaavalta pakkosterilisaatiota ja mahdollisesti avioeroa.

Kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Huumorista ei ole löydettävissä mitään oikeaa lopullista totuutta. Mutta voimme sentään keskustella.

Tässä keskustelussa esimerkiksi heteroiden ja sukupuolienemmistöjen olisi kuitenkin syytä muistaa, että he eivät valitettavasti ole parhaita asiantuntijoita arvioimaan sitä, satuttaako jokin vitsi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vai ei.

Lue myös:

Saako millekään enää nauraa? Mielensäpahoittajat ja sananvapauden toitottajat vääntävät vitsien rajoista 

Aleksi Valavuori törppöili somessa ja pyysi sitä anteeksi – ja vahvisti samalla urheilupiirien homofobiaa

Artistin seksuaalisella suuntautumisella on väliä