Overwatch-pelin MM-kisat huipentuu BlizzCon-tapahtuman yhteydessä pelattaviin finaaleihin 4.-5. marraskuuta. Yle jututti Suomen maajoukkuekapteenia Joonas "Zappis" Alakurttia ennen kisoja.
Ruotsalaisen Ninjas in Pyjamas -organisaation suomalaisjoukkueessa päätöikseen pelaava Alakurtti yllättyi valinnastaan maajoukkueen kapteeniksi.
–Olin aivan ällikällä lyöty kun kapteenin natsat kaulaan napsahti. Tuntuu tosi hienolta, kertoo Alakurtti fiiliksistään Ylelle.
–Suuri kiitos suomalaisille Overwatch-pelaajille ensinnäkin siitä että äänestivät minua, mutta myös siitä että äänestivät muut parhaat suomalaiset pelaajat joukkueeseen.
Alakurtti lähtee luottavaisena kisoihin, vaikka harjoittelu on ennakkoon ollut vähäistä johtuen pelaajien kiireistä.
–Kaikki meistä haluaa näyttää että Suomesta tulee parhaat Overwatch-talentit maailmalle. Maajoukkuepeleissä oli jo karsinnoista lähtien vahva henki.
Blizzardin päätös ottaa Overwatch mukaan vuoden suurinta tapahtumaansa maajoukkueturnauksen muodossa on monen mielestä erikoinen. Alakurtin mielestä maajoukkueturnaukset eivät ole huono asia, mutta toteutus olisi voinut olla parempi.
–Maajoukkueturnauksia eli "Nations Cuppeja" on järjestetty pitkään jo muissakin FPS-peleissä, mutta ei kuitenkaan tällä skaalalla. Plus ne on aina olleet vähän sellaisia hupiturnauksia. Tietenkään täällä ei tietenkään ratkaista kuka on paras joukkue maailmassa, sillä en usko että yksikään maajoukkue pärjäisi tämän hetken huipputiimeille. Kansallisjoukkueissa taistellaan enemmänkin kunniasta ja maineesta.
–Myöskin Blizzardin tapa järjestää nämä kisat rakentamalla joukkueet äänestämällä on saanut aikaiseksi sen, että kaikkiin kansallisjoukkueisiin eivät tulleet niin sanotusti parhaat pelaajat, vaan ne suosituimmat media- ja striimipersoonat.
Suomen kokoonpano kisoissa:
- Joonas "zappis" Alakurtti
- Timo "Taimou" Kettunen
- Lauri "mafu" Rasi
- Jani "Tseini" Kähkönen
- Kalle "hymzi" Honkala
- Jiri "LiNkzr" Masalin
Kisojen ennakkosuosikit ovat jääkiekosta tutut kilpakumppanukset Suomi ja Ruotsi. Suurimmat haastajat tulevat Kiinasta ja Venäjältä.
–Ruotsissa on Suomen kaltaisesti kuusi ammattipelaajaa, ja heidän peliroolit natsaavat ehkä hieman meitä paremmin tämän hetken metassa. Saksalla ja Venäjällä on myös vahvat joukkueet ja he läpäisivät karsinnat vahvoin ottein.
–Aasian tiimeistä on vaikea sanoa, mutta uskon että Kiinan joukkue tulee olemaan tosi kova. Heillä on käytännössä yksi ammattitiimi kokonaan kansallisjoukkueena.
–USA:n joukkueessa on Amerikan parhaimpia DPS-pelaajia, mutta en tiedä riittääkö se voittoon saakka.
Suomi lähtee kisoihin hakemaan finaalipaikkaa ja kultamitalia. Yhden joukkueen Alakurtti haluaisi kohdata ylitse muiden kisoissa.
–Olisi hauskaa saada pieni Ruotsi vs. Suomi -mittelö aikaiseksi, mutta nähtäväksi jää mitä Kaliforniassa tapahtuu. Uskon että pärjäämme kisoissa tosi hyvin.
BlizzCon-tapahtumassa pelattavassa lopputurnauksessa ei ole poikkeuksellisesti jaossa laisinkaan rahapalkintoja. Mukaan kisoihin on saatu kuitenkin suurin osa ykköspelaajista.
–Maailmanmestaruuskisat ovat hieno tapa tuoda peliä ulospäin. Uskon ettei rahapalkintojen puuttuminen vaikuta turnauksen laatuun tai pelaajien haluun pärjätä.
Yksi asia on hänen mielestään kuitenkin itsestäänselvää:
–Kyllähän se MM-titteli on kallisarvoisempi kuin mikään rahapalkinto!
Vain kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa BlizzConiin:
- BlizzCon-tapahtuma järjestetään Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, 4.-5. marraskuuta.
- Osa tapahtumassa pelattavista turnauksista alkaa kuitenkin jo niin sanotun BlizzCon Opening Week -tapahtuman yhteydessä.
- Overwatchin lohkovaihe pelataan 29.-31. lokakuuta avausviikon yhteydessä.
- Lohkovaiheen päätteeksi kahdeksan parasta joukkuetta etenee BlizzConin yhteydessä pelattaviin pudotuspeleihin.
- Suomi on sijoitettu C-lohkoon yhdessä Etelä-Korean, Australian ja Taiwanin kanssa.