Hyppää pääsisältöön

Tervetuloa Ylen seurassa Helsingin kirjamessuille perjantaina 28.10.

Ohjelman Helsingin kirjamessut 2016 logokuva
Ohjelman Helsingin kirjamessut 2016 logokuva Kuva: Yle kirjamessut

Yle Teema ja Yle Areena vievät katsojat keskelle kirjamessujen kuhinaa ja päästävät siten ihan läheltä keskittymään siihen mitä keskustelijoilla on sanottavaan. Tapahtumia nähdään kahdessa rinnakkaisessa suorassa lähetyksessä.

Yle Teeman ohjelmistossa mm Leena Lehtolainen, Remu Aaltonen, Erkki Tuomioja, Jani Toivola ja Pentti Sainio. Aihepiirit liikkuvat Armeijan hukatuista miljardeista mielen häiriöihin. Yle Areenan lähetyksessä on keskusteluja koodauksen salaisuuksista Mannerheimin hurjaan nuoruuteen ja lasten lukuseikkailuun. Lavoilla mm Matti Klinge, Teemu Keskisarja, Antti Nylén ja Björn Vikström.

Ja jos et ehdi katsoa kaikkia kiinnostavia keskusteluita ja haastatteluita suorana, niin ne nousevat jo tapahtuman aikana ja sen jälkeen Yle Areenaan katsottaviksi

yle.fi/kirjamessut kokoaa päivien antia yhteen; myös siellä voi katsoa lähetyksiä suorina ja myöhemmin erillisinä keskusteluina.

Suora Yle Areenan lähetys perjantaina

suora Yle Teeman lähetys perjantaina alkaen klo 11.00 Yle Areenassa

Muutokset ohjelmien sisältöön ovat mahdollisia.

Yle Teema perjantai 28.10. klo 11.00 - 14.00 ja 15.00 - 19.00Yle Areena perjantaina 29.10. klo 11.00 - 18.30
11.00 VOLGA VIRTAA NYT MOSKOVAAN Paavolais-asiantuntijoita (Laamanen ja Riikonen) haastattelee Anna Kortelainen Linda Liukas HELLO RUBY – KOODAUS UNIVERSAALINA KIELENÄ haastattelijana Emma Alftan
11.30 Jani Toivola MUSTA TULE ISONA VALKOINEN haastattelijana Aleksi Siltala SUOMI 100 – SUURI LUKUSEIKKAILU: SUURI LASTEN LUKUPANEELI moderaattorina Paula Noronen
12.00 Leena Lehtolainen TIIKERINSILMÄ haastattelijana piispa Seppo Häkkinen SODAN PITKÄT VARJOT Bair Irincheeviä haastattelee Juhani Korolainen
12.30 Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä SAKSALAINEN SUOMI 1918 haastattelijana piispa Kaarlo KallialaKatja Kettu ja Katja Gauriloff : Alkuperäiskansojen kertomuksista - haastattelijana Jaana Semeri
12.45 Joni Pyysalo: Alaska ja suomalaisen miehen rakkaus ja seksuaalisuus - haastattelijana Aleksis Salusjärvi
13.00Kalle Isokallio LONTOON LAMPAATHelena Miranda Ota Kipu Haltuun - haastattelijana Tuula Viitaniemi
13.15 Anders Rydell Natsien kirjavarkaudet - haastattelijana Jaana Semeri
13.30 Markku Salo ja Remu Aaltonen REMU haastattelijana Baba LybeckMatti Klinge PALMYRAN RAUNIOT haastattelijana Touko Siltala
14.00 Tauko TeemallaBjörn Vikström MONTA RAKKAUTTA – SEKSUALISUUDEN, PARISUHTEEN JA AVIOLIITON TEOLOGIA haastattelijana Kirsi Hiilamo
14.30 Tauko TeemallaMaijastina Kahlos ROOMAN VIIMEISET PÄIVÄT haastattelijana Juha Roiha
15.00 Antti Hietalahti TALVISODAN SALAINEN STRATEGIA haastattelijana Juha RoihaTauko Areenan lähetyksessä 15-15.30
15.30 Christer Lindholm VIIS TALOUDESTA haastattelijana Hannu TaanilMikko-Pekka Heikkinen & Atro Kahiluoto: Miten kirja kirjoitetaan näyttämölle - haastattelijana Jaana Semeri
15.45 Maaria Ylikangas & Antti Hurskainen: Kirjapalkinnot - haastattelijana Aleksis Salusjärvi
16.00 Erkki Tuomioja HISTORIAN KÄYTTÖ JA VÄÄRINKÄYTTÖ haastattelijana Antti BlåfieldTeemu Keskisarja HULTTIO – GUSTAF MANNERHEIMIN PAINAVA NUORUUS haastattelijana Aleksi Siltala
16.30 Pentti Sainio ARMEIJAN HUKATUT MILJARDIT haastattelijana Ari KorvolaEsko Seppänen MISTÄ SUOMI VAIKENEE? haastattelijana Hannu Taanila
17.00 Leikola & Aittokoski: Nationalismista ja euroopasta - haastattelijana Jaana Semeri
17.30 Elina Järvi ja Tiina Hotti ERROR – MIELEN HÄIRIÖITÄ Sofi Oksasen haastateltavina Elina Järvi, Tiina Hotti, Marko Annala ja Henna Antti Nylén - Haastattelijana Tuula Viitaniemi
17.45 Reidar Palmgren - haastattelijana Anna Tulusto
18.00 Mikko Aaltonen JHT – MUSTA LAMMAS haastattelussa Cheek ja Mikko AaltonenLaura Kolbe NYKYAJAN NAINEN, PIRKKO, PII, KOLBE – AITI JA TOIMITTAJA
18.30 Ville Suhonen OMPELIJATAR – MARTTA KOSKISEN KUOLEMA JA ELÄMÄ haastattelijana Anna Kortelainen Areenalähetys loppuu 18.30

Lauantaina 29.10. Yle Teema aloittaa klo 10.30 ja lopettaa 17.30

Suora Yle Areena lähetys lauantaina 10.30 - 17.00

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri