Eräs kahden lapsen äiti sanoi kerran, että arkipäivä lapsiperheessä on kuin kaksitoistatuntinen pesukoneohjelma: pyöritystä riittää joka minuutille, omaa rauhaa ei saa juuri nimeksikään ja lopuksi linkouksen jälkeen olo on aneeminen. Miten on mahdollista, että kaikesta lapsiperhesutinasta huolimatta yksinäisyys on vanhemmille tavallinen kokemus? Väestöliiton asiantuntija Riikka Riihonen pohtii asiaa.
Kyse on siitä, että lapsen tarpeet menevät arjessa aikuisten tarpeiden edelle. Yhteydenpitosi kavereihin on todennäköisesti muuttunut rauhallisista yhteisistä hetkistä vauvan itkuun keskeytyneiksi lounastreffeiksi tai hajanaisiksi juttutuokioiksi puhelimessa ipanan roikkuessa lahkeessasi. Flunssat, vatsataudit ja muut pöpöt estävät suunniteltuja kyläilyjä kavereiden luo. Omat harrastukset tai muut omat menot jäävät ehkä vähiin.
Saatat kokea yksinäisyyttä myös parisuhteessa, jos arki jää jakamatta siksi, että kumppanisi suuntautuu vain työmaailmaan ja kodin asiat kaatuvat sinun niskaasi.
Voi tuntua siltä, että kaikilla muilla on Elämä – sinulla ehkä vain arjen harmaus, jota ei pääse jakamaan oikein kenenkään kanssa.
Älä luovuta – yritä muuttaa asioita
Kivikaudella yksin elävillä ihmisillä oli huonommat mahdollisuudet selvitä kuin muilla. Meidän aivomme ovat edelleen monella tavalla kivikautisen ihmisen aivot – siksi pelkäämme yksinäisyyttä ja tarvitsemme toisiamme voidaksemme hyvin.
Lapsiperheessä koetun yksinäisyyden taustalla on usein monia asioita. Yksinäisyys ei ole kuitenkaan mikään tuomio, vaan tilanne, jolle voi ja kannattaa tehdä jotakin.
Jos koet yksinäisyyttä, olet itse avainasemassa, jos haluat muutosta.
Jos koet yksinäisyyttä, olet itse avainasemassa, jos haluat muutosta. Muista, että sinun hyvinvoinnillasi on merkitystä ja näin suora vaikutus myös lapsen hyvinvointiin. Älä laiminlyö itseäsi. On hyvä jutella kumppanin kanssa, jos kodin askareet sekä lapsen hoito- ja kouluasiat jäävät vain yhden ihmisen harteilla.
Yksinhuoltajana tai suurperheen vanhempana harrastaminen ja kavereiden tapaaminen ei ole välttämättä aivan helppoa. Yritä silti järjestää itsellesi aikaa myös virkistäytymiseen.
Mitä tehdä käytännössä?
Tee lista paikoista, joissa voisit tavata ihmisiä. Pohdi:
- Haluaisitko aloittaa uuden harrastuksen?
- Onko lähelläsi perhekerhoja, suosittuja puistoja tai ulkojoogaa?
- Liittyisitkö kuoroon, tai hakeutuisitko mukaan jonkin yhdistyksen toimintaan?
- Kehittäisitkö oman kiinnostuksenkohteesi ympärille Facebook-ryhmän?
Järjestä mahdollisuus kokeilla yhtä tai useampaa asiaa listallasi. Aloita helpoimmasta vaikeampaan. Lupaa itsellesi, että kokeilet samaa asiaa ainakin kolme kertaa. Myös netissä samanhenkinen seura voi olla ystävyyssuhteen alku.
Voit asettaa itsellesi tarkempiakin tavoitteita, kun pyrit voittamaan yksinäisyyden. Tavoite voi olla vaikkapa aloittaa keskustelu toisen ihmisen kanssa jossain julkisessa tilanteessa. Jos tavoite hermostuttaa, suunnittele etukäteen, miten toimit ja mitä sanot.
On selvää, että monien ihmisten kanssa keskustelu tyrehtyy, mutta saatat löytää myös uusia kavereita tällä ”hyökkäysvaunutaktiikalla”.
Yksinäisyyttä ei tarvitse hävetä
Kaikki eivät tutustu uusiin ihmisiin vain menemällä leikkipuistoon. Monet meistä kaipaavat yhteyttä ja jakamista, mutta uskallus ottaa kontaktia toiseen ihmiseen puuttuu. Voi tuntua jopa nololta, että olet yksinäinen, vaikka se ei olekaan kenenkään syy.
Jos sinusta on vaikea toimia helpottaaksesi yksinäisyyttäsi, mieti asiaa tarkemmin. Mitä tunteita yksinäisyyteen liittyy? Koetko syyllisyyttä tai häpeää tilanteestasi? Onko mahdollista, että pelkäät epäonnistumista? Minkälaisia aiempia kokemuksia sinulla on kaverisuhteista?
Monilla muillakin vanhemmilla on samantyyppinen olo kuin sinulla, mutta siitä ei vain ole tapana puhua ääneen.
Menneisyyden haavat voivat vaikuttaa todella paljon siihen, miten näemme itsemme ja miten ennakoimme tutustumistilanteet. Koulukiusaaminen tai muut rankat kokemukset voivat jättää jälkensä, emmekä aina koe itseämme tutustumisen arvoisina. Tunteesi ovat kuitenkin eri juttu kuin tosiasiat. Yritä huomata itsessäsi päivittäin jotain hyvää, ja usko siihen, että muutkin näkevät sinussa hyviä puolia.
Yksinäisyyteen liittyy tavallisesti häpeää ja ulkopuolisuuden tai erilaisuuden kokemusta. Näiden tunteiden ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Monilla muillakin vanhemmilla on samantyyppinen olo kuin sinulla, mutta siitä ei vain ole tapana puhua ääneen. Ota siis rohkeasti askel eri suuntaan, ja tulet huomaamaan, ettei se ollutkaan niin kamalaa. Yksinäisyyden voi aina voittaa.
Entä jos epäilet jonkun olevan yksinäinen?
Yksinäisyydestä ponnistaminen vaatii voimavaroja, joita yksinäisellä ei aina ole. Niinpä on hyvä, että jokainen puuttuu lähipiirissään siihen, kun joku näyttää jäävän liikaa omaan varaansa. Mutta miten siihen puututaan?
Tärkeintä on olla ihminen ihmiselle. Näihin ”talkoisiin” voi osallistua jokainen esimerkiksi tervehtimällä ja katsomalla toisia silmiin. Mukava tapa lähestyä yksinäistä on kutsua tämä vaikka luoksesi kylään tai pyytää häntä kanssasi elokuviin tai kirjastoreissulle.
Tärkeintä on olla ihminen ihmiselle.
Yksinäinen pienen lapsen vanhempi voi ilahtua kauppareissuseurasta tai vaikka autokyydin tarjoamisesta.
Leikkipuistossa voi jutella ystävällisesti vieraammillekin vanhemmille. Jo pelkästään kuulumisten kysyminen voi olla yksinäiselle ihmiselle iso asia. Omanarvotunto kasvaa, kun voi tuntea kuuluvansa joukkoon.
Kirjoittaja: Riikka Riihonen, LT, lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, Väestöliitto
Lisää ohjelmasta
