Hyppää pääsisältöön

Amiraali Yamamoto

Isoroku Yamamoto (Kōji Yakusho)
Isoroku Yamamoto (Kōji Yakusho) teeman elokuvat

Japanilainen amiraali Yamamoto vastusti sotaa Yhdysvaltoja vastaan mutta päätyi johtamaan sitä maalleen ja itselleen tuhoisin seurauksin.
Teema perjantaina 4.8. klo 21.00. Areenassa 7 päivää

Suurelokuva kertoo japanilaisen amiraali Isoroku Yamamoton elämästä niin yksityishenkilönä kuin laivastoupseerina.

Amerikassa opiskellut ja amerikkalaisia hyvin tuntenut Yamamoto vastusti Japanin sotilaallisen ja poliittisen eliitin ajamaa sotapolitiikkaa, mikä teki hänestä epäsuositun, mutta kiistattomien ansioidensa takia häntä ei syrjäytetty vaan päinvastoin hänet nimitettiin Japanin laivaston johtoon. Sodassa Yamamoto oli tarmokas johtaja, vaikka hän oli itse arvioinut ennen sotaa, ettei Japanilla olisi pitkän päälle mahdollisuuksia ja resursseja taistella Yhdysvaltoja vastaan.

Yamamoto kuoli keväällä 1943, kun amerikkalaiset hävittäjät ampuivat alas häntä kuljettaneen lentokoneen. Yamamotoa on Japanissa pidetty velvollisuudentuntoisen ja loppuun asti uskollisen sotilaan ja johtajan perikuvana.

  • Amiraali Yamamoto (Rengō Kantai Shirei Chōkan: Yamamoto Isoroku), Japani 2011. O: Izuru Narushima. N: Kōji Yakusho

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa