Hyppää pääsisältöön


Aamun utuisessa valossa jääkarhu katsoo minua lempeän nappimaisilla silmillään.

Karhun pehmeä katse puhuu ristiriitaisesti eri kieltä sen muun olemuksen kanssa. Sen kuono ja kermanvalkoinen turkki ovat kauttaaltaan veressä. Peto on tappanut partahylkeen hetkeä aiemmin.

Edessäni aukeavassa näkymässä kiteytyy vailla romantiikan häivää luonnon kiertokulun raadollisuus. Jäälautalla makaava reilun kaksisataa kiloisen partahylkeen raadeltu ruumis muistuttaa minua siitä, että arktisen alueen armottomissa olosuhteissa selviytyvät vain vahvimmat ja taitavimmat.

Jääkarhu Huippuvuorilla.
Jääkarhu Huippuvuorilla. Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen jääkarhu,Huippuvuoret,katoava pohjola

Ensikohtaaminen Pohjoismaiden kaukaisimmassa kolkassa

Olen haaveillut jääkarhun kohtaamisesta pikkupojasta asti. Ja nyt viimeinkin kohtaamme, Norjalle kuuluvan Huippuvuorten saariryhmän pohjoishuipun yläpuolella, merijään reunan tuntumassa. Lähimpään ihmisasutukseen on satoja kilometrejä. Olemme kaukana televerkon kuulumattomissa, jääkarhun hallitsemassa maailmassa.

Etelään katsoessani näen Huippuvuorten lumiset vuoret, joiden terävät kärjet viiltävät taivasta kohti kuin jättiläistikarit. Meitä ympäröivä merijää jatkuu pohjoiseen päin silmänkantamattomiin, aina pohjoisnavalle asti noin tuhannen kilometrin päähän.

Seison jäänmurtaja Origon kannella ja seuraan, kun yhdellä voimakkaalla tassun huitaisulla uroskarhu repäisee saaliinsa nahan auki ja aloittaa kiivaan ruokailun. Se tietää, että hetkenä minä hyvänsä se saattaa saada lajitovereistaan seuraa. Veren haju leviää arktisessa tuulessa nopeasti.

Jääkarhun olemus huokuu voimaa ja päättäväisyyttä. Selviytyäkseen se ei voi luottaa kuin itseensä. Se sallii läsnäoloni samalla, kun se syö hylkeen sisäelimiä ja tankkaa itseensä kilokaupalla traania.

Veren haju leviää arktisessa tuulessa nopeasti.

Tämä on se hetki, jota ei esitetä luontodokumenteissa. Tämä on jääkarhuista se puoli, jota ei ole helppoa näyttää. Jääkarhu on yksi kauneimpia asioita, joita olen koskaan nähnyt. Silti luonnon raadollisuus, se, mitä tämä upea peto tekee selviytyäkseen, ei ole kaunista katsottavaa.

Tämä veren ja suolenpätkien värittämä hetki kaikessa karmeudessaan kiteyttää minulle sen, miksi tämä minusta alle viidenkymmenen metrin päässä seisova karhu on planeettamme mahtavin maapeto.

Jääkarhut syö hylkeenraatoa Huippuvuorilla.
Jääkarhut syö hylkeenraatoa Huippuvuorilla. Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen jääkarhu,Huippuvuoret,katoava pohjola

Saalistuksen mestari

Seuratessani jääkarhun aterioimista alan miettiä sitä, miten se onnistui nappaamaan partahylkeen. Hylkeen on täytynyt levätä jäällä hengitysaukon suulla. Jääkarhuilla on useita eri tapoja saalistaa hylkeitä, jotka ovat niiden pääasiallista ravintoa.

Toisistaan irronneet jäälautat ovat törmänneet yhteen muodostaen ahtojäälabyrintin. Ne ovat luovat ympäristöön näköesteitä, joiden taakse saalistaja on voinut piiloutua.Tällaiset olosuhteet ovat jääkarhulle paras mahdollinen saalistusympäristö.

Voisi silti ajatella, että jääkarhu on auttamatta altavastaaja. Miten se voi yllättää näin avarassa ympäristössä tarkka-aistisen hylkeen, joka lepää pakoreittinsä suulla? Jos hylje aistii vaaran olevan lähettyvillä, se pudottautuu parissa sekunnissa avannosta veden alle, missä se on turvassa.


Jääkarhu jäälauttojen suojassa Huippuvuorilla.



Jääkarhu jäälauttojen suojassa Huippuvuorilla.
Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
katoava pohjola,Huippuvuoret

Matkaa saaliiseen on ollut toistakymmentä metriä. Hiljalleen jääkarhu on suoristanut itsensä lähtövalmiuteen. Pieni niiaus ennen kuin se on kiihtynyt räjähtävään sprinttiin, jossa vauhti on voinut nousta parhaimmillaan jopa 60 kilometriin tunnissa. Joskus hylje ehtii silti reagoimaan ajoissa ja sujahtamaan karkuun.

Tänään niin ei käynyt. Partahylje kenties ehti työntää päänsä ja osan vartalostaan veteen ennen kuin on tuntenut jääkarhun ihmissormen pituiset kynnet nahoissaan. Vaikka partahylje on painanut reilusti yli kaksisataa kiloa, jääkarhu on voinut helposti nostaa saaliinsa takaisin jäälle. Hylkeen maailma on sammunut parissa sekunnissa.

Jääkarhu Huippuvuorilla.
Jääkarhu Huippuvuorilla. Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen katoava pohjola,jääkarhu,Huippuvuoret

Jääkarhun selviytyminen on sen korvien välistä kiinni

Yhtäkkiä saaliinsa vieressä seisovan uroskarhun paksun turkin alta pullistuvat jykevät lihakset. Sen selkä on uhmakkaasti kaarella, puolustusasennossa. Toinen uroskarhu lähestyy määrätietoisen reipasta vauhtia hyppelehtien jäälautalta toiselle hylkeenruhoa kohti.

Vierailijan ollessa enää parin jäälautan päässä hyljeruhon omistaja paljastaa valtavat kulmahampaansa ja alkaa murista. Tällä ei kuitenkaan ole toivottua vaikutusta. Toinen uros astelee saalista kohti varovaisin mutta päättäväisin askelin.

Lopulta jääkarhut seisovat samalla jäälautalla saaliin vierellä. Huomaan, että ne ovat samankokoisia, reilun 400 kilon painoisia jättejä.

Molemmat tarkkailevat toisiaan hetken, kuin katseella punnitakseen toisen voimia ja luonnetta. Ne tajuavat, että ovat tekemisissä itsensä veroisen voimapesäkkeen kanssa.


Jääkarhut syövät hylkeenraatoa Huippuvuorilla.



Jääkarhut syövät hylkeenraatoa Huippuvuorilla.
Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
jääkarhu,Huippuvuoret,hylje-eläimet

Jääkarhut hylkeenruhon kimpussa.



Jääkarhut hylkeenruhon kimpussa.
Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
jääkarhu,Huippuvuoret,jäätiköt,katoava pohjola

Saaliin isäntä on kuitenkin tajunnut, ettei tästä hylkeestä kannata taistella, varsinkin kun kilpaileva lajitoveri on yhtä kookas ja vahva. Ja partahylkeessä on syömistä enemmän kuin kumpikaan jaksaa yhdellä istumalla popsia.

Karhu-urosten välisissä taisteluissa riski loukkaantua on suuri. Ja tätä ne välttelevät viimeiseen asti. Arktisen luonnon armoilla loukkaantunut jääkarhu ei selviä kauaa. Jääkarhun selviytyminen onkin sen korvien välistä kiinni. Ravinnonsaanti kuin jälkeläisten hoitaminen perustuu sen älykkyyteen toimia arktisen ympäristön ehdoilla.

Nämä nuorehkot karhut ovat jääkarhujen maailmassa vielä keskiraskaassa sarjassa.

Kaksikko alkaa ruokailla, toisilleen silloin tällöin äristen. Ne molemmat tietävät, että jos paikalle saapuisi niitä isompi karhu, tulisi molemmille lähtö saman tien. Nämä nuorehkot karhut ovat jääkarhujen maailmassa vielä keskiraskaassa sarjassa. Samoilla merialueilla on havaittu jopa yli 700 kiloisia uroskarhuja.

Jääkarhut syövät hylkeenraatoa Huippuvuorilla.
Jääkarhut syövät hylkeenraatoa Huippuvuorilla. Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen jääkarhu,Huippuvuoret,jäätiköt

Peili aktisen luonnon tilasta

Istun Origo-laivan kannella, kamera sylissäni. Hento arktinen tuuli puhaltaa kasvojani vasten, mutta ilma tuntuu miellyttävän leudolta. Huomaan, että kuvattuani jääkarhuja reilun tunnin ajan olen yltä päältä hiessä. Paksussa untuvatakissani ja toppahousuissani olen pahasti ylipukeutunut.

Tältäkö jääkarhuistakin tuntuu, kun ilma lämpenee päivä päivältä kesän edetessä? Silloin ilma paksuuntuu ja merijää vetäytyy muutamassa tunnissa pohjoiseen niiden saavuttamattomiin useiden kuukausien ajaksi. Ihmettelevätkö ne syksyllä, miksi merijää ei enää palaakaan?

Jääkarhu lepää jäälautalla.
Jääkarhu lepää jäälautalla. Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen katoava pohjola,jääkarhu,Huippuvuoret

En voi olla ihmettelemättä, miten tämä evoluution miljardien vuosien aikajanalla erittäin nuori luomus nimeltä jääkarhu ei ainoastaan selviydy vaan menestyy arktisissa meriolosuhteissa. Sehän polveutui ruskeakarhusta vasta noin 200 000 sitten. Jääkarhu on planeettamme yksi menestystarinoista, joka silti uhkaa sammua meidän elinaikanamme.

Viime vuosien aikana Huippuvuorten ympäristöstä on löydetty yhä enemmän nälkään menehtyneitä jääkarhuja. Merijää sulaa vuosi vuodelta yhä pidemmäksi aikaa, mikä on vaikeuttanut jääkarhujen ja muiden arktisten lajien selviytymistä.

Viime vuosien aikana Huippuvuorten ympäristöstä on löydetty yhä enemmän nälkään menehtyneitä jääkarhuja.

Jäälautoilla hylkeitä saalistavat jääkarhut joutuvat pahimmillaan paastoamaan jopa seitsemän kahdeksan kuukautta, eivätkä selviä alati pitenevästä nälkäkaudesta vararavinnon turvin. Tutkijat pelkäävät, että kenties vuosikymmenen aikana arktinen merijää tulee katoamaan kesän ajaksi kokonaan.

Vierailu jääkarhun sydänmaalla, Huippuvuorten majesteettisten huippujen alla, on ollut unohtumaton kokemus. Samalla olen saanut elämäni ensimmäistä kertaa konkreettisen todisteen siitä, että ilman tätä, lunta ja jäätä, arktinen luonto ei tule selviytymään.

Jääkarhu peilaa koko Pohjolan luonnon hyvinvointia.

Kun jääkarhulla menee hyvin, koko arktinen luonto voi hyvin. Meidän elinaikanamme ympäristön muutokset Pohjolan luonnolle ovat käymässä ylivoimaisen suuriksi. Voimme vielä kääntää tämän pahan kehityskulun hyväksi, jotta tulevatkin sukupolvet voivat nähdä kesäkuussa hyvinvoivien jääkarhujen tallustelevan ja ruokailevan merijäällä.

Teksti: Kimmo Ohtonen