Kylmiä kohtaamisia, tylyjä tilanteita, loukattuja tunteita. Lääkärin katseella, eleillä, sanomisilla tai sanomatta jättämisillä on potilaalle suuri merkitys. Vuorovaikutuksen onnistumisella on suora yhteys esimerkiksi hoitotyytyväisyyteen, hoito-ohjeiden noudattamiseen ja hoitotuloksiin. Epäonnistuneen lääkäritapaamisen potilas muistaa usein loppuelämänsä.
Lääkärin työ on haastavaa. Tiedollinen ja taidollinen osaaminen ei yksin riitä, vaan pitää myös osata myötäelää vaikeissa tilanteissa, kuunnella ja puhua. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ryhdyttiin kiinnittämään huomiota lääkäreiden vuorovaikutustaitoihin 90-luvun taitteessa. Dosentti Eeva Pyörälä kutsuttiin silloin uudistamaan tutkintoa ja hän toimii edelleen tiedekunnan pedagogisena lehtorina.
– Kaikkien lääkäreiden vuorovaikutustaidot eivät ole hyvät, eivätkä ne itsestään kehity, mutta vuorovaikutustaitoja voi oppia, Pyörälä selvittää.
Vuorovaikutuksen epäonnistuminen on keskeinen syy valituksiin
Keskeinen syy huonoon potilaspalautteeseen ja potilaiden sekä omaisten valituksiin on vuorovaikutuksen epäonnistuminen.
– Neuvon usein opiskelijoita, että potilaalle pitää antaa aikaa sulatella kuulemaansa, varsinkin jos joutuu kertomaan ikäviä uutisia. Ei saa puhua päälle, ei hoputtaa – viestin voi joutua myös toistamaan useampaan kertaan, Pyörälä kertoo.
– Potilasta ei myöskään saa jättää tyhjän päälle, mukaan voi antaa vaikka puhelinnumeron – jotain konkreettista mihin potilas voi tarttua, kun tilanne on hieman tasaantunut.
Vuorovaikutustaitoja on mahdollista oppia
Aiemmin lääkärin vuorovaikutustaitojen ajateltiin kehittyvän itsestään työvuosien karttuessa tai luotettiin mallioppimiseen, vanhemman kollegan työn seuraamiseen. Nykyään potilaan kohtaamiseen on kehitetty systemaattiset opinnot.
– Käytämme koulutuksessa kahta menetelmää, roolipelejä (toinen opiskelija on lääkäri, toinen potilas) ja ns. simuloituja potilaita (näyttelijä esittää potilasta) Eeva Pyörälä selvittää.
Harjoittelun kautta empaattisesta potilaan kohtaamisesta tulee osa toimintaa ja käyttäytymismalli jää muistiin. Simuloidut tilanteet käydään opiskelijoiden kanssa yhdessä läpi ja niistä annetaan rakentavaa palautetta.
Toivoisin, että alalle hakeutuisi ihmisiä, jotka ovat kykeneviä vuorovaikutukseen.
Vastavalmistunut lääkäri Heidi Granat aloitti työt Tammisaaren terveyskeskuksessa syyskuussa. Heidi on tyytyväinen opiskeluaikojensa vuorovaikutusharjoitteluun, mutta uskoo silti todellisen varmuuden syntyvän vasta potilastyössä.
– Empaattisuuden ja vuorovaikutuksen pitää mielestäni tulla lääkäriltä luonnollisesti ja siksi sitä toivoisi, että alalle hakeutuisi ihmisiä, jotka ovat kykeneviä siihen, Heidi pohtii.
– Terveyskeskuksessa lääkäri kohtaa monenlaista ongelmaa ja potilasta. Itse olen saanut positiivista palautetta kuuntelemisen taidosta ja läsnäolosta. Annan potilaan rauhassa kertoa ongelmansa.
Ammatissa jo toimivien täydennyskoulutus
Vuorovaikutuskoulutus ei ole vielä vakiintunut osaksi lääkäreiden erikoistumis- ja täydennyskoulutusta. Lääkärit kyllä osallistuvat täydennyskoulutuksiin, mutta ne eivät ole pakollisia. Taitojaan voi parannella esimerkiksi lääkäripäivien työpajoissa, mutta täydennyskoulutuksena tapahtuvaa vuorovaikutuskoulutusta ei kuitenkaan arvioida eikä siitä anneta palautetta.
– Jatko- ja täydennyskoulutuksessa vuorovaikutustaitojen kehittäminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. Monella erikoisalalla olisi perusteltua harjoitella juuri sillä alalla vastaantulevia vaikeita tilanteita, Pyörälä toteaa.
Vuorovaikutustaitojen koulutuksen malliesimerkkinä hän mainitsee rintasyöpäkirurgien kouluttautumisen pienryhmissä. Eri alojen edustajia kaivattaisiin lisää myös kouluttajiksi.
– Erityisesti kirurgeja mollataan usein huonoista vuorovaikutustaidoista, mutta voin sanoa, että ainakin opettajina he ovat olleet upeasti mukana, Pyörälä kehuu.
Mikä vuorovaikutustaito? Ensimmäinen potilaani oli tajuttomana maksakoomassa.
Yleislääketieteen erikoislääkäri Matti Sivonen valmistui lääkäriksi 70-luvulla ja on toiminut ammatissaan yli 40 vuotta.
– Ei silloin mitään vuorovaikutustaitoja opetettu. Ensimmäinen potilaani makasi tajuttomana maksakoomassa.
Sivosen mielestä ihmisten kanssa toimeentulemisen taito on melko pitkälle synnynnäistä. Ja jos on pitkään samassa työpaikassa, potilaat tulevat myös tutuksi – tietää kenen kanssa voi heittää herjaa ja kenen kanssa ollaan haudanvakavia.
– Vuosien myötä sitä oppii tietysti melkein haistamaan, mitä potilas ajattelee. Tärkeintä on se, että potilaalle jää tunne, että häntä on kuunneltu, Matti selvittää.
Vastaanotolle tulevalta potilaalta Matti Sivonen toivoisi oirelistaa. Potilaan etukäteen laatima lista on hyvä, varsinkin jos muisti on vähän heikko.
– Sitten se käydään yhdessä läpi kaikessa rauhassa. Jos nyt aika vähän venyy ja seuraava potilas joutuu odottamaan, niin odottakoot. Se on minun ongelmani.
Hoitovirheistä ja ongelmatilanteista pitäisi keskustella avoimesti
Työpaikan toimintakultturilla ja ilmapiirillä on varsinkin nuorelle lääkärille valtava merkitys. Käytännöissä on eroja varsinkin siinä, miten työpaikalla toimitaan, kun jotain on mennyt pieleen. Ja näinhän joskus käy ihan väistämättä.
Lääkärin työssä ensiaskeleitaan ottava Heidi Granat on kiitollinen siitä, että hänen työpaikaltaan löytyy ongelmatilanteisiin aina apua.
– Vielä ei ole sattunut mitään ikävää, mutta uskaltaisin kyllä kertoa ja pyytää apua, jos niin kävisi.
– Hyvät kouluttajat ja seniorit takaavat turvallisen olon. Pitää olla tunne, että saa kysyä ja tarkistaa asioita ja tuoda huolensa yhteisiin kokouksiin.
Monet ikävät asiat selviävät sillä, että lääkäri myöntää virheensä ja pyytää syvästi anteeksi.
Virheistä pitäisi oppia ilman, että ketään syytetään. Ei kukaan ole täydellinen, ei lääkärikään. Matti Sivonen neuvoo kohtaamaan ikävän asian suoraan ja selvittämään sen.
– Monet ikävät asiat selviävät sillä, että myöntää virheensä ja pyytää syvästi anteeksi. Jos on tapahtunut selkeä hoitovirhe, selvittäisin potilaalle myös hänen oikeutensa.
Auta itseäsi, jotta voit auttaa muita
Lääkäreitä kouluttava Eeva Pyörälä kannustaa opiskelijoita ja nuoria lääkäreitä harrastamaan muutakin kuin lääketiedettä. Työ työnä ja elämäniloa etsimään, vaikka musiikin ja taiteen parista.
– Ajatellaan, että potilasta hoitaa terveydenhuoltojärjestelmä, ei ihminen. Näinhän se ei ole. Sanon aina opiskelijoille, että muistakaa pitää huolta itsestänne, jotta voitte auttaa muita. Jos lääkäri uupuu, niin empaattinen potilaan kohtaaminen on mahdonta, kun itsekin melkein tarvitsisi hoitoa.
Nuoren lääkärin pitäisi myös löytää omat vahvuutensa ja tapa toimia lääkärinä. Jos tätä ei työpaikalla arvosteta, aletaan aika nopeasti uupua ja voida huonosti.
Kotiin voi lähteä hyvillä mielin, kun tietää, että on tehnyt parhaansa.
Kysymykseen jaksamisesta ja siitä, tulevatko potilaiden murheet mukana kotiin, Heidi Granat vastaa rehellisesti kyllä. Ainakin näin aluksi.
– Ekat viikot potilaat olivat unissakin mukana. Nyt pitää yrittää jättää työ työpaikalle ettei rasitu. Kotiin voi lähteä hyvillä mielin, kun tietää, että on ainakin yrittänyt kaikkensa ja tehnyt parhaansa.
Vanhempi kollega Matti Sivonen on samaa mieltä. Ja eniten harmittaakin juuri silloin, kun tietää tehneensä kaikkensa eikä potilas ole siltikään tyytyväinen.
– Ei lääkärikään voi muuta kuin tehdä parhaansa. Tässä työssä epävarmuuden kanssa pitää osata – ja saada elää. Riittämättömyyttä on molemmin puolin.
– Mutta ei sen tarvitse olla isokaan tilanne, mikä pelastaa päivän. Jos potilas on minun kehoituksestani ruvennut hoitamaan itse itseään, vaikka lopettanut tupakanpolton, niin silloin olen onnistunut työssäni.
ASIANTUNTIJA:
EEVA PYÖRÄLÄ Ft, dosentti, pedagoginen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
LÄHTEET:
Vuorovaikutustaidot osana lääkärin ammatillista kehittymistä
KUUNTELE:
