Olavi Paavolainen matkusti Neuvostoliittoon viimeisenä rauhan kesänä 1939 tarkoituksenaan kirjoittaa sen perusteella kirja.
Hän oli jo kirjoittanut Saksasta (Kolmannen valtakunnan vieraana, 1936) ja Etelä-Amerikasta (Lähtö ja loitsu, 1937; Risti ja hakaristi, 1938). Neuvostoliiton-matka oli aiemmin kariutunut, mutta lopulta hän sai viisumin. Matka toteutuikin ja ulottui Leningradista Moskovaan, Volgalle ja aina Tbilisiin saakka.
Matkalta kertyneistä kirjoituksista on tähän mennessä tiedetty vain vähän. Hiljattain on kuitenkin löytynyt kokoelma varsin viimeisteltyjä, juuri kyseistä matkaa koskevia Paavolaisen kirjoituksia, sekä joukko kiinnostavia fragmentaarisia muistiinpanoja.
Taidehistorioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelainen kysyy Olavi Paavolaiseen perehtyneitä historiantutkijoita Ville Laamaselta ja H. K. Riikoselta miltä tuntui saada käsiinsä ennennäkemättömiä tekstejä. Paavolaistutkijat olivat luonnollisesti innoissaan. Tekstien pohjalta koottu kirja Volga virtaa nyt Moskovaan ei ole rekonstruktio, koska nyt on mahdollista kommentoida kirjan syntyprosessia, myös Neuvostoliiton tiedustelun näkökulmasta.
Paavolainen kuvaa teksteissä monipuolisesti kaikkea näkemäänsä. Uutta ovat vuolaat kuvaukset eteläisestä Neuvostoliitosta, Mustan meren seudulta. Tekstit ovat haltioituneita kuvauksia kansallisesta moninaisuudesta, kulttuurista ja luonnosta, kaupunkikuvauksia unohtamatta.
Tekstien läpi voi aistia kuinka vaikea aihe Neuvostoliitto on. Myönteiset huomiot valtion kehityksestä voivat antaa vaikutelman, että kirjoittaa on lahjottu ja manipuloitu. Yhtälailla vaikeata oli kirjoittaa kriittisesti esimerkiksi Stalinin vainoista. Neuvostoliitossa ei matkustettu ilman esiliinaa, ja Suomessakin oltiin varovaisia mitä naapurista sai sanoa.