Sibeliuksen hallitsemalla suomalaisella viulukonserttokentällä on valitettavan vähän tilaa muille äänille—edelleenkin. Jo senkin vuoksi Oulu Sinfonia tekee erinomaisen kulttuuriteon levyttäessään kaksi suomalaisen viulukonserttokirjallisuuden uusklassista helmeä: Einar Englundin varsin myöhäinen, vuoden 1981 Viulukonsertto on yksi säveltäjänsä parhaista saavutuksista samoin kuin Uuno Klamin vuonna 1943 kirjoittama ja 1954 uusiksi muokkaama teos. Menisin jopa niin pitkälle että julistaisin Klamin Viulukonserton säveltäjänsä parhaaksi saavutukseksi, ainakin hänen itsensä valmiiksi saattamista teoksista.
Kulttuuritekoa vahvistaa suuresti se, että Oulu Sinfonia on kapellimestarinsa Johannes Gustavssonin kanssa saanut Klamin ja Englundin konserttojen solistiksi maailmanluokan tähden: wieniläissyntyinen Benjamin Schmid on taitava ja täysiverinen taiteilija, joka on kiinnostunut myös 1900-luvun vähemmän tunnetuista mutta omilla tavoillaan sitäkin laadukkaammista viulukonsertoista. Näin Szymanowskin, Weillin, Guldan ja Regerin seuraksi nousevat myös Klami ja Englund.
Levyn kahdesta konsertosta Einar Englundin teos on puhdaslinjaisempi ja ehkä ehyempi Uuno Klamin Viulukonserton ollessa ehkä mielikuvituksellisempi ja eklektisempi. Kumpikin teos on säveltäjänsä kypsää tuotantoa, mikä kuuluu tiettynä raffinoituneena—joskin samalla perinteisenä—muodonhallintana sekä solistin ja orkesterin luontevana suhteena. Lisäksi sekä Englund että Klami ovat juuri Viulukonsertoissaan melodisimmillaan. Hyvän melodian kirjoittaminen on yksi säveltäjän suurimmista haasteista, ja ehkäpä viulu on inspiroinut mestarit parhaimpaansa.
Näin on varmasti myös Oulu Sinfonian kanssa: maailmanluokan solisti, ilmeisen vakuuttava kapellimestari ja musiikillisesti palkitsevat teokset ovat innoittaneet myös orkesterin paitsi moitteettomaan, jopa syvään ja vaativimmatkin mitat täyttävään keskittyneeseen soittoon. Ondinen julkaiseman uutukaisen sointi on verrattaen neutraali, mikä jättää tilaa musiikille vaikkei suoranaisesti hurmaakaan. Tämä levy on ehdottomasti yksi syksyn mielenpainuvimmista uutuksista!
Einar Englund ja Uuno Klami: Konsertot viululle ja orkesterille. - Benjamin Schmid, viulu, ja Oulu Sinfonia, joht. Johannes Gustavsson. (Ondine, ODE 1278-2)
Kuuntele Uudet levyt 28.10.2016, toimittajana Ville Komppa.