Hyppää pääsisältöön

Romanttista haaveilua ja riipaisevaa tulkitsemista—vai ylitulkitsemista?

Lars Vogt on jo pitkään kuulunut lempipianisteihini. Saksalaissyntyinen, Leedsin kisan voittanut taiteilija on pyörittänyt omaa kamarimusiikkifestivaaliaan, esiintynyt maailman parhaiden taiteilijoiden ja orkestereiden kanssa—joita hän nykyisin myös johtaa. Vogt on ollut tiedostavan, tulkintojaan hiovan ja tyylitietoisenkin pianistin maineessa. Mutta ovatko laatutekijät käyneet lopputulosta tärkeämmiksi? Sellainen olo minulle tulee kuunnellessani hänen uutta Schubert-levyään.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Lars Vogt tuo esiin harmoniset käänteet mestarillisesti ja värittää pianotekstuurin eri kerroksia vaikuttavasti. Mutta hänen tapansa ylikorostaa näitä sekä Franz Schubertin vivahteikasta karakterimaailmaa tuntuu käyvän itsetarkoitukselliseksi. Musiikin liikkeen ja suunnan ylläpitäminen on tasapainoilua juuri yksityiskohtien ja lavean ilmaisun hallinnassa. Vaikka vaikuttaa siltä, että Vogt on pohtinut tasapainoa paljonkin, minun korvaani hänen musiikilliset alleviivauksensa käyvät ajan oloon liiallisiksi.

Toisaalta, silloin kun tasapaino ajan varastamisen ja tuhlailun välillä osuu nappiinsa, lopputulos nousee lähes nerokkaaksi. Hänen voimakkaan ylitulkinnalliset ratkaisunsa tuntuvat yhtä aikaa sekä perustelluilta että liioitelluilta. Jos kohta pidänkin liioittelusta, on siinäkin oltava joku roti—tai raja tulee vastaan.

Neljän impromptun op. 90 kohdalla liioittelulla on se perustelunsa, että Impromptut olivat ilmeisen henkilökohtaisia säveltäjälleen, joka jo tiesi syfilistartunnastaan—eli lähes varmasta kuolemantuomiosta—ja joka toisaalta nimesi nämä pianoteoksensa spontaaneiksi ideoiksi tai hetken inspiraatioiksi. Vogt puhuu levyn esittelytekstissä itse unissakävelystä koskettimien yli ajatuksen liitäessä.

Unissakävely koskettimien yli jatkuu Kuudessa saksalaisessa tanssissa D 820: nämä valssien esiasteet jättävät tanssikarakterin unenomaiselle tasolle, ja yksityiskohdat kiinnostavat taiteilijaa jälleen kovin. Romantiikkahan oli haaveilua ja fantisointia; ja kun musiikin paine oikein siihen pakottaa—kuten vaikkapa reteemmässä Neljännessä tanssissa—alkaahan Vogt tanssijalkaakin heilutella.

Moments musicaux -sarja on Impromptuja astetta fragmentarisempaa ja ehkäpä kevyempääkin pianotaidetta. Vogtin omien sanojen mukaan pianisti on niissä ennemminkin runoilija kuin instrumentalisti. Vogt musisoi näissäkin alleviivaillen ja mielestäni tekee välillä kärpäsestä härkäsen. Levyn kvaliteetteja ei voi silti kieltää eikä tulkintojen voimakkaasti Schubertin ajankuvaa tiedostavaa persoonallisuutta. En voi Lars Vogtin pianotaidetta tällä kertaa silti varauksetta suositella.

Franz Schubert: Impromptut D 899; Kuusi saksalaista tanssia D 820; Moments musicaux D 780. - Lars Vogt, piano. (Ondine, ODE 1285-2)

Kuuntele Uudet levyt 28.10.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.