Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Jenny ja läskimyytinmurtajat pääkuva

Jo viiden prosentin painonpudotuksella voi saada merkittäviä terveyshyötyjä

Arkisilla pienillä kokeiluilla voi löytyä suunta kohti hyvän mielen liikkumista. Kehomme ei nimittäin tiedä, onko lihasvoimaa hankittu salilla vai nostelemalla lapsia olohuoneessa.
Arkisilla pienillä kokeiluilla voi löytyä suunta kohti hyvän mielen liikkumista. Kehomme ei nimittäin tiedä, onko lihasvoimaa hankittu salilla vai nostelemalla lapsia olohuoneessa. Kuva: Lindsay Henwood jenny ja läskimy

Vaikka pienenkin painonpudotuksen terveyshyöty on kiistatonta, voi omaan tuki- ja liikuntaelinterveyteensä vaikuttaa ylipainoisenakin. Arkisilla pienillä kokeiluilla voi löytyä suunta kohti hyvän mielen liikkumista. Kehomme ei nimittäin tiedä, onko lihasvoimaa hankittu salilla vai nostelemalla lapsia olohuoneessa, kirjoittaa toiminnanjohtaja Marja Kinnunen Suomen Tuki- ja liikuntaelinliitosta.

Jo viiden prosentin painonpudotuksella voi saada merkittäviä terveyshyötyjä, etenkin jos ylipainoa on kertynyt runsaasti. Jenny & Läskimyytinmurtajat -keskustelussa esitetty väite, jonka mukaan näin pienellä painonpudotuksella ei ole terveyshyötyjä – vaan se olisi vain motivaatiokeino painonpudotusprosessin käynnistämiseksi – voidaan siis kumota.

Ylipaino kuormittaa tuki- ja liikuntaelimistöä ja niinpä pienenkin painonpudotuksen hyödyt tulevat näkyviin tuki- ja liikuntaelinterveyden osalta. Tuki- ja liikuntaelinoireet ja -sairaudet vaikuttavat helposti kykyyn ja halukkuuteen liikkua. Jos on kokeillut vaikkapa juoksemista puolentoista kilon painot jaloissaan, on helppo ymmärtää miten pienikin painonpudotus voi keventää oloa ja lisätä toimintakykyä. Erityisesti yleisimmän nivelsairauden, nivelrikon osalta tutkimusnäyttö on vakuuttavaa: Naisilla jo noin viiden kilon laihtuminen vähentää todella merkittävästi oireilevan polvinivelrikon ilmaantumisen todennäköisyyttä. Myös jo oireilevan polven tai lonkan nivelrikon hoidossa laihtumisella saadaan merkittäviä hyötyjä. Toimintakyvyn kannalta tämä on iso asia.

Ylipaino vaikuttaa myös selän terveyteen useamman mekanismin kautta ja painonpudotuksella uskotaan olevan terveyshyötyjä myös selän terveyden kannalta.

Järkevä painonhallinta – liikunta, riittävä ravitsemus ja uni – ovat tuki- ja liikuntaelinterveyden kannalta kaiken perustana. Ylenmääräinen laihduttaminen ja alipaino aiheuttavat tavallisesti riittämätöntä kalsiumin ja muiden mineraalien saantia. Tämä puolestaan johtaa siihen, että elimistö ottaa tarvitsemansa mineraalit luustosta heikentäen sitä. Siispä vähitellen toteutetut pienet muutokset elintavoissa ovat suositeltavin tie painonhallinnassa.

Kehomme ei tiedä onko lihasvoimaa hankittu salilla vai nostelemalla lapsia olohuoneessa.

Vaikka pienenkin painonpudotuksen terveyshyöty on kiistatonta, voisi kuitenkin olla hyödyllisempää keskittyä arkisiin pieniin kokeiluihin kuin painon miettimiseen. Vaikkei painoa putoaisikaan, ylipainoisenakin voi vaikuttaa omaan tuki- ja liikuntaelinterveyteensä. Jo pienet arkiset teot kuten istumisen tauottaminen ja arkiliikunta ovat merkityksellisiä. Liikunta vahvistaa luustoa, selkää sekä niveliä ja tuo jaksamista. Kehomme ei tiedä onko lihasvoimaa hankittu salilla vai nostelemalla lapsia olohuoneessa. Eri lajeja kannattaa siis kokeilla rohkeasti. Pääasia, että löytäisi oman tapansa liikkua, niin että se tuo hyvää mieltä.

Pienen painonpudotuksen terveysvaikutukset ulottuvat tehokkaasti myös muualle kuin tuki- ja liikuntaelimiin: viiden prosentin laihtuminen pienentää sairastumisriskiä tyypin 2 eli aikuistyypin diabetekseen jopa 50 %; hieman suurempi 10 prosentin laihtuminen pienentää diabetes-sairastumisriskiä jo 80 %.

Tuki- ja liikuntaelinterveyteemme vaikuttavat monet asiat, joihin emme voi vaikuttaa, kuten perimä ja ikääntyminen. Tosin koskaan ei ole liian vanha edistämään terveyttään!

Tuki- ja liikuntaelinterveyteen vaikuttavia tekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa:

  • istumisen tauottaminen ja vähentäminen
  • ergonomiset työasennot
  • riittävä liikunta
  • riittävä D-vitamiinin saanti
  • riittävä kalsiumin saanti
  • kohtuullinen alkoholin käyttö
  • tupakoinnin lopettaminen tai vähentäminen
  • riittävä uni

Mistä lähteä edistämään omaa tuki- ja liikuntaelinterveyttään?

  • Aloita pohtimalla mistä voit kiittää itseäsi ja mistä voit olla ylpeä. Mitä asioita jo teet arjessa tuki- ja liikuntaelinterveytesi hyväksi?
  • Seuraavaksi voi pohtia mikä näistä jo tekemistäsi asioista olisi sellaista toimintaa, jota ehkä haluaisit lisätä?
  • Entäpä tuleeko ehkä mieleen jokin arkinen tai harrastuksellinen liikuntamuoto, jota haluaisi kokeilla?
  • Jos päätät lisätä jotain tai kokeilla jotain uutta miten aloitat? Milloin, missä ja kuinka usein toteutat kokeiluasi?
  • Miten varmistat onnistumisesi?
  • Arki ei useinkaan mene kuin Strömsössä. Miten toimit jos jokin sotkee suunnitelmasi?

Mikäli kärsit jo tuki- ja liikuntaelinten vaivoista, etkä ole varma miten liikkua turvallisesti, ota yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen. Kannattaa myös olla yhteydessä oman alueen tai paikkakunnan Tule-järjestöihin. Esimerkiksi paikalliset Invalidi-, Osteoporoosi- ja Selkäyhdistykset ja Nivelpiirit järjestävät jäsenilleen turvallisia liikuntatunteja. Lisätietoa ja linkkejä löydät Suomen Tule ry:n ylläpitämältä tulessa.fi -sivulta.


Kirjoittaja: Marja Kinnunen, toiminnanjohtaja, Suomen Tuki- ja liikuntaelinliitto (Suomen Tule ry)

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.