Räppäri Redrama eli Lasse Mellberg pakeni jo teininä päihteisiin ja putosi pohjalle. Kun kaikki toivo oli mennyt, elämä yllätti antamalla uuden mahdollisuuden.
Redrama ei kasvanut lähiössä vaan Kauniaisissa. Hän itse toteaa, että asuinpaikka ei määrää sitä, millainen ihmisen elämäntarinasta tulee.
Maarit Tastulan sarja Kaikki on mahdollista esittelee neljä suomalaista julkisuudesta tuttua henkilöä. He kaikki ovat kulkeneet elämäänsä mutkien kautta ja löytäneet oman tapansa selviytyä itsensä ja elämänsä voittajana. Sarjassa tarinansa kertovat Tampereen Kaukajärvellä kasvanut kansanedustaja Tiina Elovaara, Tampereen Tesomalla koulunsa käynyt muusikko Jonne Aaron, itähelsinkiläisessä Vuosaaressa varttunut Miss Suomi 2012 Sara Chafak ja artisti Redrama.
Katso myös Redraman haastattelun pitkä versio.