Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteet perhekerhojen, puistoseurueiden, leikkitreffien ja vauvapiirien luvatussa maassa voivat aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tarvetta peitellä tilannetta. ”Tässähän pitäisi olla aktiivinen ja sosiaalinen, miksi minä silti olen yksin?” Kuitenkin hyvin useat vanhemmat kokevat yksinäisyyttä pikkulapsiaikana, sanoo Suomen Mielenterveysseuran psykologi Marika Ketola.
Kauaksi ollaan tultu ajasta, jolloin lapsia kasvatti kokonainen perhe mummoineen, pappoineen, tätineen ja setineen. Nykyvanhempi voi kokea äärimmäistäkin yksinäisyyttä, vaikka ympärillä olisi aiemmin ollut suurikin sosiaalinen piiri. Mahdollisuuksia tavata ihmisiä on nykyisin jos jonkinlaisia, unohtamatta netin vauvapalstojen runsaudensarvea.
Miksi sitten vanhempi kokee jääneensä yksin?
Yksinäisyys on monille vanhemmille tabu
Yksinäisyys on vanhemmalle usein tabu. Ei haluta myöntää, että ”elämän onnellisimpana aikana” sitä onkin toivottoman yksin omien ajatuksiensa kanssa. Vaikka ystäviä olisikin paljon, eri elämäntilanteet tulevat usein tapaamisten tielle ja esimerkiksi vanhempainvapaalla päivät saattavat tuntua hyvinkin pitkiltä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että samassa tilanteessa olevia on: jos nyt eivät ihan kaikki vanhemmat, niin ainakin suurin osa.
Suomen Mielenterveysseuran psykologin Marika Ketolan mukaan on hyvin yleistä, että esimerkiksi puistossa kokee olevansa jotenkin ryhmän ulkopuolella tai vähemmän mukana kuin muut.
– Ne tunteet usein juontavat juurensa siitä, että sosiaalinen tilanne on uusi. Oma arjen sosiaalinen verkosto on muuttunut lapsen saamisen myötä ja usein sen joutuu rakentamaan ikään kuin alusta, avaa Ketola.
Kaupan kassa on se ainoa juttukaveri?
Kun kaikki muut tuntuvat olevan töissä, saattaa pitkin tyhjiä teitä vaunuja työnnellessä tai puistossa lasta keinuttaessa upota hyvinkin syvälle omaan ajatusmaailmaansa ja yksinäisyyden tunteisiin. Usein myös paljon aikaa yksin lapsen kanssa viettänyt vanhempi saattaa tuntea itsensä arvottomaksi ja jopa kokea, että ”oma itse” on hukkunut jonnekin vanhemmuuden syövereihin.
– Silloin kun ei ole vertaisryhmää, jossa saisi palautetta siitä kuka on ja kokisi olevansa hyvä omana itsenään, voi herätä erilaisia epävarmuuksia, muistuttaa Ketola.
Kaikille ei myöskään ole kovin luontaista aktiivisesti mennä hakemaan uusia ystäviä ja hakeutumaan muiden seuraan sosiaalisissa tilanteissa. Arjen väsyttämänä se ei houkuttele välttämättä sosiaalisintakaan pörriäistä.
– On aika yksilöllistä, miten vanhempi hakee tukiverkkoja ja sosiaalisia kontakteja. Vauva-aika on sellaista hetkessä elämistä, että ei siinä kyllä päässä pyöri mitään erikoista. Energiaa ei välttämättä riitä sellaiseen, mikä ei ole luontaista. Tällöin organisoidut jutut, kuten perhekerhot ja vauvapiirit ovat ehkä matalamman kynnyksen tapoja olla sosiaalinen, sanoo Ketola.
Myös netin vauvapalstat ja viime aikoina suosituksi nousseet Facebookin ryhmät, joissa yksinäiset hakevat esimerkiksi kahvitteluseuraa, ovat erittäin hyödyllisiä tapoja hakea samanhenkistä seuraa.
Uskaltaudu juttelemaan yksinäiselle!
Väsyneen, hiljaisen ja alakuloisen oloinen äiti puistossa voi hyvinkin kaivata ihmistä, jonka kanssa jakaa aamun puuroraivarit ja kurahousukilarit. Esimerkiksi puistossa kaikilla on yksi (tai jopa useampi) yhdistävä tekijä: lapsi. On helpompi lähestyä toista, kun arjen kokemukset ovat kuitenkin lähestulkoon samanlaisia jokaisessa perheessä.
Yksinäisyys ei kuitenkaan näy ulospäin ja monille tarve pitää kulissia yllä onkin suuri. Silti kulissien takana voi olla hyvinkin surullinen ja yksinäinen ihminen, jolta kukaan ei välttämättä aikoihin ole kysynyt, miten menee.
– Myös vieraallekin voi hyvin mennä juttelemaan jos vain on ihminen, jolle se tuntuu luontevalta. Yleensä ihmisiä on kuitenkin aika helppo lähestyä, muistuttaa Ketola.
Teksti: Lotta Stenroos
Lisää ohjelmasta
