Onko teillä samoja oireita kuin minulla? Kalevala ja muu kalevalainen runoilu tuottaa herkästi ahdistusta ja puistatuskohtauksia, nelipolvinen trokee rummuttaa kivuliaasti aivoja, puuduttaa istumalihakset, panee mahan kurisemaan ja sammuttaa elämänilon. Näin sen olen lähes koko elämäni ajan kokenut.
John Ronald Reuel Tolkien paransi minut kerralla näistä vaivoista!
Ihan äsken julkaistiin suomeksi Tolkienin Kullervon tarina vuoden 1914 paikkeilta, yli 20 vuotta ennen Sormusten herraa. Kullervon tarina on aloittelevan kirjailijan ja kielitieteilijän keskeneräinen räpellys ja sellaisena kiintoisa vain Tolkienin uskollisimmille faneille sekä tietysti meille suomalaisille. Varsinainen jymyjuttu ja parantava troppi on teokseen kahtena versiona liitetty parikymppisen kirjailijan railakas luentoluonnos Kalevalasta ja suomalaisesta kansanrunoudesta.
Otan lähtökohdaksi Kullervon tarinan toimittaneen myyttiprofessori Verlyn Fliegerin arvion Kalevalan Kullervo-aineistosta: ”Kysymyksessä on hämmentävä sekamelska toisiinsa löyhästi liittyviä episodeja, joissa ihmiset tekevät käsittämättömiä asioita selittämättömistä syistä tai aivan vääristä syistä tai ilman minkäänlaista syytä.” Nuori Tolkien on aivan samaa mieltä, mutta hän on haltioissaan!
Tolkien hoksasi oitis, että Lönnrotin Kalevalaan on ladattu väkevä annos länsimaiseen eeposperinteeseen ja korkeakirjalliseen traditioon kuulumatonta ainesta.
Tolkien luki Kalevalan ensimmäistä kertaa W. F. Kirbyn englanninnoksena vuonna 1911. Hän piti käännöstä törkeän huonona, mutta rakastui sen kömpelyyden läpi näkemäänsä alkuperäisteokseen. Hän yritti jopa opiskella suomen kieltä, mutta totesi sen homman sivistyneelle ihmiselle täysin mahdottomaksi.
Tolkien hoksasi oitis, että Lönnrotin Kalevalaan on ladattu väkevä annos länsimaiseen eeposperinteeseen ja korkeakirjalliseen traditioon kuulumatonta ainesta, jotakin alkuperäistä, muualla unohdettua. Hän kutsuu tätä kunnioittavassa mielessä alkukantaiseksi aluskasvillisuudeksi ja täyteaineeksi, jota Euroopan kirjallisuudesta on tehokkaasti kitketty ja häivytetty vuosisatojen ajan.
Kalevala on varasto täynnä stooreja, joita hienostuneisuus ja kultivoitu maku eivät ole sorvanneet järkiperäisiin suhteisiin, laulettuja tarinoita, joissa liioittelu ei tunne säädyllisiä rajoja. Kun lukee Kalevalaa, saa lomaa viimeisen kolmentuhannen vuoden edistyksestä ja saa olla tovin kesyttömän epähelleeninen ja barbaarinen, aivan kuin kuriton koulupoika, joka toivoo saavansa viettää vapaailtansa Helvetissä kaukana virrenveisuusta ja tärkätyistä paidankauluksista, hihkuu nuori Tolkien innoissaan!
Kalevala on läpeensä weird.
Kalevalassa läikkyy Euroopan pohjoisessa peränurkassa, kummallisen, harvojen taitaman kielen suojissa säilynyt ihmiskunnan lapsenriemu. Muinaiset runoilijat roiskivat värit, teot, ihmeet ja sankarihahmot puhtaalle, tyhjälle kankaalle äkkinäisellä kädellä, spontaanein ottein. Parasta on, että laulut onnistuivat säilymään syrjäisen Suomen syrjäkylissä turvassa kristinuskolta ja muulta moralistiselta kohtelulta. Kristinuskon hengestä kokoelmassa ei ole mitään, kuten jokainen voi todeta vertaamalla kertomusta Marjatasta ja puolukasta Raamatun Neitsyt Marian neitseelliseen sikiämiseen.
Tolkien rakastaa Kalevalan sankarien inhimillisiä heikkouksia ja innokasta taipumusta puhua palturia. Hän kiinnittää myös huomionsa vahvoihin naisiin, morsiamiin, sisariin, anoppeihin ja äiteihin. ”Jopa vanha Väinämöinen kysyy yleensä pulmatilanteessa neuvoa äidiltään; tämä esiliinan helmoissa riippuminen jatkuu vielä kuoleman jälkeenkin; ohjeita kuuluu joskus jopa haudasta.”
Vapaa ja turmeltumaton luonto versoo Kalevalan kerronnan läpi. Sen lukeminen on Suomeen matkustamisen jälkeen paras keino tutustua suomalaiseen maisemaan, ellei parempikin. Puut puhuvat Kalevalassa. Maan riemu, sen ihmeellisyyden oivaltaminen ja syvä vakaumus taikuuden tarpeellisuudesta ovat entisajan runosankareiden lyömättömiä hyveitä. He itkeä pillittävät, turvautuvat likaisiin temppuihin ja ovat ihastuttavan anarkistisesti vailla tavanomaista arvokkuutta.
Kalevala on läpeensä weird.
”Sen viehätys perustuu sarastavaan ymmärrykseen siitä, kuinka rajallisia ovat ihmisen todelliset mahdollisuudet ja kuinka rajattomia ovat hänen mielikuvituksensa voima, liikkumatila ja luovuus.”
Kiitos, J. R. R. Tolkien! Keksit jo 100 vuotta sitten lääkkeen kalevalaiseen puistatukseeni.
Kirjoittaja on Yle Radio1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.
