Hyppää pääsisältöön

Täällä tehdään vallankumousta ja penisorigameja – Ylioppilasteatteri täyttää 90 vuotta

Ylioppilasteatterilaisia Lapualaisoopperan esityksessä kesällä 2016.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera vuonna 2016. Ylioppilasteatterilaisia Lapualaisoopperan esityksessä kesällä 2016. Kuva: Mitro Härkönen Ylioppilasteatteri (Helsinki),lapualaisooppera 2016

Helsingin Ylioppilasteatteri eli YT on tullut kunnioitettavaan ikään, mutta ei ole kangistunut paikalleen. Tekijöiden mielestä heidän teatterinsa on vapauden, rohkeuden ja hulluuden tyyssija. Harrastajateatterissa on mahdollista kokeilla mitä vaan ja bailata räjähtävästi.

Ylioppilasteatteri juhlii tällä viikolla 90-vuotista olemassaoloaan. Kysyimme kolme kysymystä seitsemältä teatterin eri vuosikymmenten tekijältä:

1. Mikä on tärkeintä, mitä YT on tuonut suomalaiseen teatteriin?

2. Kerro jokin muistosi Ylioppilasteatterista?

3. Mikä viime aikojen teatteriesitys on jäänyt mieleen? Miksi?

Runoilija Aulikki Oksanen.
Aulikki Oksanen aloitti Ylioppilasteatterissa vuonna 1965. Runoilija Aulikki Oksanen. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. Aulikki Oksanen,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Aulikki Oksanen, kirjailija, runoilija

1. Tärkeintä: Voima, joka ottaa maailmaan kantaa ja toivottavasti parantaa sitä. Näissä tämän päivän nuorissa on samaa. Hekin pyrkivät toimimaan maailman ja ihmiskunnan hyväksi.

2. Muisto: Matkustimme risteilyalus Birger Jarlilla Tukholmaan esittämään Lapualaisoopperaa. Matkasta jäi mieleen kolme asiaa. Ensinnäkin Pertti Lumirae lauloi ravintolan pöydällä Tiskarin polkkaa. Toisekseen akrobaatti Antti Tarkiainen roikkui laivan kannella olevan kaiteen ulkopuolella yhden käden varassa ja temppuili siinä. Näistä vaikuttuneena päätin lähteä kiipeämään mastoon. Onneksi joku itseäni viisaampi tuli ja käski minut alas.

3. Suosikkiesitys: Ylioppilasteatterilaisten Valtuusto- ja Eduskunta-trilogiat. On hienoa, että nuori polvi on paneutunut kansalaisten kannalta merkityksellisiin asioihin ja halunnut tehdä niistä teatteria.

Näyttelijä Mitro Härkönen.
Mitro Härkönen aloitti Ylioppilasteatterissa vuonna 2006. Näyttelijä Mitro Härkönen. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. mitro härkönen,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Mitro Härkönen, näyttelijä, valokuvaaja

1. Tärkeintä: Kyky yllättää uudelleen ja uudelleen. Ylioppilasteatterista lähteneiden rohkeus näkyy vaikkapa Teatteri Takomossa ja Q-teatterissa.

2. Muisto: Olin juuri läpäissyt pääsykokeet. Olin ensimmäistä kertaa mukana saunomassa ensi-illan jälkeen, kuten täällä on tapana. Olimme pukuhuoneessa, ja paikalle saapui eräs vanhempi YT:n jäsen. Riisuttuaan hän alkoi tehdä taitavasti penisorigameja. Ihmettelimme esitystä hetken. Sitten yksi uudemmista naisjäsenistä suivaantui, ja sanoi, että tämä ei voi olla vain miesten etuoikeus. Hänkin riisuutui, meni pukuhuoneen lattialle makaamaan haarat levällään ja teki perässä kaikki samat temput omilla sukupuolielimillään. Siitä syntyi hieno vuoropuhelu. Se oli todella hauskaa ja epäeroottista. Silloin tiesin, että olen tullut oikeaan paikkaan.

3. Suosikkiesitys: Saara Turusen ohjaama Tavallisuuden aave Q-teatterissa. Siinä ei syötetty katsojalle repliikeissä juuri mitään, vaan omat aivot saivat tilaa työskennellä. Se oli myös visuaalisesti kaunis.

Teatteriohjaaja Akse Pettersson.
Akse Pettersson muodosti yhdessä Ossi Koskelaisen, Veikko Nuutisen, Laura Pietiläisen ja Lasse Poserin kanssa Juntan, joka vastasi YT:n taiteellisesta linjasta 2010–2013. Teatteriohjaaja Akse Pettersson. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. Akse Pettersson,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Akse Pettersson, teatteriohjaaja, käsikirjoittaja

1. Tärkeintä: On syntynyt paikka, joka on niin vapaa odotuksista kuin voi olla. YT:ssä mennään taide edellä, ilman kompromisseja. Rajojen venyttäminen ja rikkominen on Ylioppilasteatterin tehtävä suomalaisessa teatterikentässä – niin on ollut ja niin sen pitääkin olla.

2. Muisto: Minua liikuttaa edelleen se hetki, kun esittelimme jäsenistölle Juntta-kollektiivimme idean ja tunsin, että olemme kaikki samalla asialla. Olin itse vielä teatterikorkeakoululainen ja ilman mitään taiteellisia näyttöjä, mutta niin vain avantgardistinen hankkeemme hyväksyttiin.

3. Suosikkiesitys: Laura Pietiläisen ohjaama Michaela – The Queen of Fucking Everything tänä syksynä Zodiakissa. Se oli poikkeuksellisen rehellinen ja voimakas teos elämänhalun etsimisestä ja löytämisestä.

Professori Esa Kirkkopelto.
Esa Kirkkopelto aloitti Ylioppilasteatterissa vuonna 1990. Professori Esa Kirkkopelto. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. Esa Kirkkopelto,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Esa Kirkkopelto, entinen teatteriohjaaja, professori

1. Tärkeintä: Jatkuvan vallankumouksen idea. YT:ssä vallankumous on sekä esityksen muotona että sisältönä. Silti on aina yllätys, miten vallankumous seuraavaksi tapahtuu.

2. Muisto: Parhaiten mieleen ovat jääneet räjähtävät bailut. Ensi-iltajuhlat, välikaronkat ja loppukaronkat olivat hirveän tärkeitä, koska ne olivat monelle palkka siitä paljosta työstä, mitä tehtiin. Aivan erityisesti muistelen Radiopuhelinten keikkaa tässä salissa ohjaamani Kostamus-sinfonian (1996) ensi-iltajuhlissa. Silloin oltiin ekstaasin ytimessä.

3. Suosikkiesitys: Näin viime sunnuntaina Tallinnassa kanadalaisen Dana Michelin esityksen Mercurial George. Se oli kova juttu, jossa mentiin performanssin, tanssin ja teatterin väliselle alueelle. Sinne olen itsekin ollut pyrkimässä, joten minulle merkitsi paljon, että joku on siellä jo.

Näyttelijä Niina Sillanpää.
Niina Sillanpää aloitti Ylioppilasteatterissa vuonna 2000. Näyttelijä Niina Sillanpää. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. niina sillanpää,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Niina Sillanpää, näyttelijä

1. Tärkeintä: YT on tehnyt ammattimaista teatteria 90 vuotta, mutta ollut silti taiteellisesti täysin vapaa.

2. Muisto: Sillarit eli vapun silliaamiaisbileet on tärkeä perinne. Olen pienestä hämäläisestä kylästä kotoisin ja ensimmäisillä sillareillani oivalsin, että täällä kaikki olivat ihan fiiliksissä vinyylihousuistani. Tuli tunne, että ei tarvitse pitää kynttilää vakan alla.

3. Suosikkiesitys: Edellinen näkemäni esitys on Teatteri Takomon Noitavaino, jonka on ohjannut Akse Pettersson. Nauroin itseni tärviölle, mutta se ei ollut helppoa naurua.

Toimittaja Jari Hanska.
Jari Hanska aloitti Ylioppilasteatterissa vuonna 2007. Toimittaja Jari Hanska. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. Jari Hanska,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Jari Hanska, toimittaja, käsikirjoittaja

1. Tärkeintä: Ylioppilasteatteri on tarjonnut paikan, jossa voi tehdä juuri sellaista taidetta kuin haluaa. Taiteellinen tulosvastuu on iso, mutta taloudellinen ei. Kun ei voi nojata esimerkiksi ison talon esitystekniikkaan, se pakottaa tekemään luovia ratkaisuja ja panostamaan sisällön laatuun. Lisäksi luotetaan siihen, että hullukin visio saadaan toteutettua. Kuten teatteriohjaaja Juha Hurme on hyvin kuvannut, harrastus on jotain, jota tehdään hartaasti. Täällä se näkyy.

2. Muisto: Käsillä oli Valtuusto-trilogian jonkin osan esitys. Sain dramaturgi Ruusu Haarlalta sivun mittaisen monologin 7 minuuttia ennen esityksen alkua. Mietin, että okei tällainen, miten tämä vedetään. Tuo hetki kertoo siitä, miten ajassa kiinni olevaa teatteria teimme. Susanna Kuparisen teos perustui Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjoihin.

3. Suosikkiesitys: Akse Petterssonin Kaspar Hauser Q-teatterissa pari vuotta sitten. Siinä vangittiin sellaista sukupolvikokemusta, jota en uskonut olevan enää olemassakaan. Esitys oli tarkka, ja siinä löydettiin liioittelun kautta jotain oleellista meidän sukupolvesta.

Säveltäjä Kaj Chydenius.
Kaj Chydenius alkoi säveltää Ylioppilasteatterille vuonna 1964. Säveltäjä Kaj Chydenius. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. Kaj Chydenius,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Kaj Chydenius, säveltäjä

1. Tärkeintä: Ryhmän tärkeys ja yhteistyö. Suomalaisessa teatterissa on paljon soolohistoriaa, mutta Ylioppilasteatterissa ajatellaan, että “me teemme”.

2. Muisto: Sävellysurani ensimmäiset näytelmät, Kaisa Korhosen ohjaama Tuonelan joutsen (1966) ja Kalle Holmbergin ohjaama Lapualaisooppera (1966) olivat tärkeitä. Kun ne onnistuivat, on ollut helppo kulkea tähän saakka.

3. Suosikkiesitys: Helsingin Rudolf Steiner -koulun oppilaiden tekemä Lapualaisooppera vuonna 2005. Vihtori Kosolaa esittänyt Lauri Maijala teki jo silloin vaikutuksen. Hänen ympärillään oleva teatterinäkemys herättää toiveita. Hänen visionsa on sekä paikallaan pysymistä kohtaan leppymätön että äärimmäisen innostunut ja yhteishenkinen.

Valokuvausta varten haastateltavia pyydettiin ottamaan Ylioppilasteatteria kuvaava ilme.

  • Siri Kolu: Onko sama, mitä sanaa tarkoitamme?

    Ymmärrämmekö toisiamme?

    Kieli on abstraktio, joka toimii viittaussuhtein. Sanoja voidaan keksiä ja sanoja voidaan kehittää. Kieli kehittyy. Mutta miten luemme toisen tarkoitusta, jos sanan yhteisen ymmärryksen sopimus murtuu?

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?