Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Teeman elokuvafestivaali pääkuva

Teeman elokuvafestivaali tulee taas!

Buster Keaton viitenä. Osa Teeman elokuvafestivaalin 2016 julisteesta.
Buster Keaton on koko orkesteri elokuvassa The Playhouse eli Näyttämöllä. Osa Kirsi Kukkuraisen suunnittelemasta festivaalijulisteesta. Buster Keaton viitenä. Osa Teeman elokuvafestivaalin 2016 julisteesta. Kuva: Kirsi Kukkurainen / Yle Teeman elokuvafestivaali,elokuvat,elokuvafestivaalit,Yle Teema,elokuvajuliste,Buster Keaton

Luvassa suurta kauneutta, outoutta, haikeutta, jännitystä ja iloa! Teeman elokuvafestivaali järjestetään jälleen marraskuun viimeisenä viikonloppuna.
23.–27.11. vietetään festivaalin viisivuotisjuhlaa.

Teema viettää elokuvan juhlapäiviä keskellä pimeintä kaamosta. Keskiviikosta sunnuntaihin kestävän kotisohvafestivaalin aikana nähdään parasta elokuvaa eri genreistä: komediaa ja draamaa, fiktiota ja dokumenttia, animaatiota ja esseetä, avantgardea ja populaaria, kaivattuja mestariteoksia ja outoja aarteita, uutta ja vanhaa, pitkää ja lyhyttä. Elokuvien lisäksi luvassa on runsaasti intoilua elokuvista.

Toni Servillo ja sabrina ferilli elokuvassa Suuri kauneus.
Toni Servillo elokuvassa Suuri kauneus. Toni Servillo ja sabrina ferilli elokuvassa Suuri kauneus. Suuri kauneus,teeman elokuvafestivaali 2016,Teeman elokuvafestivaali,Paolo Sorrentino,Sabrina Ferilli
Kuva elokuvasta Tuuli nousee
Hayao Miyazakin Tuuli nousee. Kuva elokuvasta Tuuli nousee Tuuli nousee,Hayao Miyazaki,teeman elokuvafestivaali 2016,Teeman elokuvafestivaali,animaatioelokuvat

Festivaalin tv-ensi-iltoja ovat Paolo Sorrentinon yltäkylläinen Oscar-voittaja Suuri kauneus, animaation mestarin Hayao Miyazakin jäähyväisohjaus Tuuli nousee, Anton Corbijnin intensiivinen trilleri A Most Wanted Man, Yaron Zilbermanin ja neljän hienon näyttelijän A Late Quartet sekä kolme elokuvan rajoja tutkivaa teosta.

Laurie Andersonin sydäntäsärkevän mutta lohdullisen Koiran sydämen pääosassa on ihana rottaterrieri Lolabelle. Crystal Mosellen ihmeellinen tositarina The Wolfpack kertoo keskellä Manhattania kotiinsa vangituista ja elokuvilla kasvaneista Angulon veljeksistä. Kotimaisena tapauksena nähdään Mika Taanilan ainutlaatuinen, kokeellinen Mannerlaatta.

Mukunda, Bhagavan, Govinda, Jagadisa, Narayana ja Krsna Angulo elokuvassa The Wolfpack
The Wolfpackin veljekset. Mukunda, Bhagavan, Govinda, Jagadisa, Narayana ja Krsna Angulo elokuvassa The Wolfpack The Wolfpack,teeman elokuvafestivaali 2016
Philip Seymour Hoffman elokuvassa A Late Quartet.
Philip Seymour Hoffman elokuvassa A Late Quartet. Philip Seymour Hoffman elokuvassa A Late Quartet. Philip Seymour Hoffman,A Late Quartet,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvafestivaali 2016

Philip Seymour Hoffman nähdään viimeisissä suurissa rooleissaan A Most Wanted Manissä ja A Late Quartetissa. Vastanäyttelijöinä hänellä ovat muun muassa Christopher Walken, Willem Dafoe, Catherine Keener ja Robin Wright.

David Bowie elokuvassa Merry Christmas, Mr Lawrence
David Bowie elokuvassa Merry Christmas, Mr Lawrence. David Bowie elokuvassa Merry Christmas, Mr Lawrence Merry Christmas, Mr. Lawrence,teeman elokuvafestivaali 2016
Anita Pallenberg ja Mick Jagger elokuvassa Performance
Anita Pallenberg ja Mick Jagger elokuvassa. Anita Pallenberg ja Mick Jagger elokuvassa Performance Performance,teeman elokuvafestivaali 2016,Mick Jagger,Anita Pallenberg,Teeman elokuvafestivaali

Moderneja klassikoita ja kulttielokuvia ovat Michelangelo Antonionin Ammatti: reportteri, Nagisa Oshiman Merry Christmas, Mr. Lawrence sekä Donald Cammellin ja Nicolas Roegin yhteisohjaus Performance (jota on esitetty myös nimellä Nottinghill klo 11.17). Pääosissa loistavat Jack Nicholson, David Bowie ja Mick Jagger.

Lolabelle-koira soittaa pianoa Laurie Andersonin elokuvassa Koiran sydän (Heart of a Dog).
Lolabelle soittaa pianoa elokuvassa Koiran sydän. Lolabelle-koira soittaa pianoa Laurie Andersonin elokuvassa Koiran sydän (Heart of a Dog). Heart of a Dog,koiran sydän,Laurie Anderson,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali
Kuva Mika Taanilan elokuvasta Mannerlaatta
Mika Taanilan "lettristinen" Mannerlaatta. Kuva Mika Taanilan elokuvasta Mannerlaatta teeman elokuvafestivaali 2016

Laurie Andersonin ja Mika Taanilan elokuvia ei ehkä olisi ilman Chris Markeria. Tältä määritelmiä – ja julkisuutta – pakoilleelta mestarilta nähdään kaksi upeaa elokuvaa: pitkä esseistinen matkakirje Vailla aurinkoa ja still-kuvista koottu tieteiskuvitelma Kiitorata.

Kuva Chris Markerin esseistisestä elokuvasta Vailla aurinkoa (Sans soleil).
Chris Markerin Vailla aurinkoa. Kuva Chris Markerin esseistisestä elokuvasta Vailla aurinkoa (Sans soleil). Chris Marker,Sans Soleil,teeman elokuvafestivaali 2016,Teeman elokuvafestivaali,elokuvat,dokumenttielokuvat
Kuva Chris Markerin elokuvasta Kiitorata (La Jetée)
Chris Markerin Kiitorata. Kuva Chris Markerin elokuvasta Kiitorata (La Jetée) La Jetée,teeman elokuvafestivaali 2016

Festivaalin lauantai-ilta on omistettu nuoruudelle ja aikuistumiselle: Peter Bogdanovichin parhaasta ohjauksesta Viimeinen elokuva nähdään director’s cut tv-ensiesityksenä. Sen parina on George Lucasin American Graffiti eli Svengijengi '62, katkeamattoman hittiputken säestämä kuvaus viattomuuden ajan lopusta. Elokuvissa näyttelevät muun muassa Jeff Bridges, Cybill Shepherd, Ellen Burstyn, Harrison Ford, Ron Howard ja Richard Dreyfuss.

Jeff Bridges elokuvassa The Last Picture Show (Viimeinen elokuva).
Nuori Jeff Bridges elokuvassa Viimeinen elokuva. Jeff Bridges elokuvassa The Last Picture Show (Viimeinen elokuva). Viimeinen elokuva,Jeff Bridges,teeman elokuvafestivaali 2016
Candy Clark ja Charles Martin Smith elokuvassa Svengijengi '62
Candy Clark ja Charles Martin Smith elokuvassa Svengijengi '62. Candy Clark ja Charles Martin Smith elokuvassa Svengijengi '62 Svengijengi ’62,teeman elokuvafestivaali 2016

Sunnuntai aloitetaan paluulla viattomuuden ja seikkailujen aikaan The Palefacen eli kalpeanaamaisen Buster Keatonin sekä Wes Andersonin hurmaavan Moonrise Kingdomin seurassa. Iltaa kohti siirrytään jäähyväisiin.

Festivaalin aloittaa ja lopettaa Buster Keaton, jolta nähdään viisi mestarillista lyhytelokuvaa sekä todellinen harvinaisuus, Alan Schneiderin ja Samuel Beckettin kanssa tehty kokeellinen Film eli Viimeinen rooli. Se oli Keatonin viimeinen päärooli elokuvassa. Festivaalin bonusraitana nähdään vielä Keatonin ja Beckettin yhteistyöstä kertova Ross Lipmanin dokumenttielokuva Notfilm.

Jokaisen elokuvapäivän avaava Buster Keaton on myös tämän vuoden festivaalin tunnushahmo. Hänen kasvonsa hallitsevat Kirsi Kukkuraisen suunnittelemaa festivaalijulistetta. Julisteen voi ladata itselleen täältä.

Buster Keaton elokuvassa The Playhouse eli Näyttämöllä (1921).
The Playhouse: Buster Keaton näyttämön takana. Buster Keaton elokuvassa The Playhouse eli Näyttämöllä (1921). The Playhouse,Buster Keaton,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvafestivaali 2016,elokuvat,lyhytelokuvat
Buster Keaton katsoo kameraa. Kuva Samuel Beckettin ja Alan Schneiderin kokeellisesta elokuvasta Viimeinen rooli (Film, 1965).
Buster Keaton elokuvassa Viimeinen rooli. Buster Keaton katsoo kameraa. Kuva Samuel Beckettin ja Alan Schneiderin kokeellisesta elokuvasta Viimeinen rooli (Film, 1965). viimeinen rooli,Buster Keaton,Teeman elokuvafestivaali,Samuel Beckett,Alan Schneider,Film

Lisäksi festivaali tarjoilee kaksi ohjelmistoon liittyvää musiikkivideotaideteosta, Blackstarin ja Birdyn, sekä paljon innostunutta puhetta elokuvista, ennen ja jälkeen elokuvien. Festivaalin avaussanat lausuu Hymyilevän miehen elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen. Tämän vuoden festivaalin viralliset kommentaattorit ovat Mika Rättö ja Sami Sänpäkkilä, Samurai Rauni Reposaarelaisen tekijäkaksikko. He keskustelevat joka ilta yhdestä festivaalin elokuvasta heti esityksen jälkeen.

Teeman elokuvafestivaalin 2016 avaussanat lausuva Juho Kuosmanen istuu Buster Keaton -julisteen alla Pariisissa.
Ennen elokuvaa: Juho Kuosmanen. Teeman elokuvafestivaalin 2016 avaussanat lausuva Juho Kuosmanen istuu Buster Keaton -julisteen alla Pariisissa. Kuva: Sami Kuokkanen Juho Kuosmanen,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvafestivaali 2016
Mika Rättö ja Sami Sänpäkkilä. Kaksikko keskustelee Teeman elokuvafestivaalin elokuvista.
Elokuvan jälkeen: Rättö & Sänpäkkilä. Mika Rättö ja Sami Sänpäkkilä. Kaksikko keskustelee Teeman elokuvafestivaalin elokuvista. Kuva: Kati Sinisalo / Yle Teeman elokuvafestivaali,elokuvan jälkeen rättö & sänpäkkilä,Mika Rättö,Sami Sänpäkkilä


Festivaalin ohjelmisto

Keskiviikko 23.11.

20.00 Buster Keaton: Teatteri (The Playhouse) Areenassa 90 päivää
20.30 Suuri kauneus (La grande bellezza) Areenassa 14 päivää
22.50 Vailla aurinkoa (Sans soleil) Areenassa 30 päivää

Torstai 24.11.

20.00 Buster Keaton: Viikko rakennusmiehenä (One Week) Areenassa 90 päivää
20.30 The Wolfpack Areenassa 30 päivää
22.00 Merry Christmas, Mr. Lawrence Areenassa 30 päivää
24.05 David Bowie: Blackstar Areenassa vain suorana

Jack Nicholson ja Maria Schneider elokuvassa Ammatti: reportteri
Jack Nicholson ja Maria Schneider elokuvassa Ammatti: reportteri. Jack Nicholson ja Maria Schneider elokuvassa Ammatti: reportteri Ammatti: reportteri,teeman elokuvafestivaali 2016
Willem Dafoe ja Philip Seymour Hoffman. Kuva Anton Corbijnin elokuvasta A Most Wanted Man.
Willem Dafoe ja Philip Seymour Hoffman elokuvassa A Most Wanted Man. Willem Dafoe ja Philip Seymour Hoffman. Kuva Anton Corbijnin elokuvasta A Most Wanted Man. A Most Wanted Man,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvafestivaali 2016,Philip Seymour Hoffman,Anton Corbijn,Willem Dafoe

Perjantai 25.11.

20.00 Buster Keaton: Syntipukki (The Goat) Areenassa 90 päivää
20.30 Ammatti: reportteri (The Passenger) Areenassa vain suorana
22.35 A Most Wanted Man Areenassa 14 päivää

Lintupäinen mies. Kuva 22-Pistepirkon musiikkivideosta Birdy (1992), ohjaus Mika Taanila.
22-Pistepirkko: Birdy. Lintupäinen mies. Kuva 22-Pistepirkon musiikkivideosta Birdy (1992), ohjaus Mika Taanila. Kuva: Martti Jämsä teeman elokuvafestivaali 2016,Mika Taanila,musiikkivideot,Teeman elokuvafestivaali,22-Pistepirkko
David Bowie musiikkivideossa Blackstar (2015).
David Bowie: Blackstar. David Bowie musiikkivideossa Blackstar (2015). David Bowie,teeman elokuvafestivaali 2016,Blackstar,musiikkivideot,Teeman elokuvafestivaali

Lauantai 26.11.

16.00 Buster Keaton: Naapurit (Neighbors) Areenassa 90 päivää
16.25 22-Pistepirkko: Birdy Areenassa 7 päivää
16.30 Mannerlaatta Areenassa 30 päivää
17.40 Kiitorata (La Jetée) Areenassa 30 päivää
18.10 Viimeinen elokuva (The Last Picture Show) Areenassa vain suorana
20.15 Svengijengi '62 (American Graffiti) Areenassa vain suorana
22.10 Performance Areenassa vain suorana
23.50 22-Pistepirkko: Birdy (2. esitys) Areenassa 7 päivää

Buster Keaton elokuvassa The Paleface eli Kalpeanaama (1922).
Buster Keaton kalpeanaamana. Buster Keaton elokuvassa The Paleface eli Kalpeanaama (1922). Buster Keaton,The Paleface,teeman elokuvafestivaali 2016,Teeman elokuvafestivaali
Jared Gilman elokuvassa Moonrise Kingdom
Moonrise Kingdom. Jared Gilman elokuvassa Moonrise Kingdom Moonrise Kingdom,teeman elokuvat

Sunnuntai 27.11.

15.00 Buster Keaton: Kalpeanaama (The Paleface) Areenassa 90 päivää
15.30 Moonrise Kingdom Areenassa 14 päivää
17.05 Koiran sydän (Heart of a Dog) Areenassa 20 päivää
18.20 A Late Quartet Areenassa vain suorana
20.05 Tuuli nousee (Kaze tachinu) Areenassa vain suorana
22.20 Viimeinen rooli (Film) Areenassa 30 päivää
22.43 Notfilm Areenassa 30 päivää

Buster Keaton kuvaustauolla 1964. Kuva Film-elokuvaa (1965) käsittelevästä dokumenttielokuvasta Notfilm (2015)
Notfilm: Buster Keaton kuvaustauolla. Buster Keaton kuvaustauolla 1964. Kuva Film-elokuvaa (1965) käsittelevästä dokumenttielokuvasta Notfilm (2015) Buster Keaton,teeman elokuvafestivaali 2016,Film,Ross Lipman,Teeman elokuvafestivaali,kokeelliset elokuvat
Teeman elokuvafestivaalin 2016 juliste.
Teeman viidennen elokuvafestivaalin juliste. Teeman elokuvafestivaalin 2016 juliste. Kuva: Kirsi Kukkurainen / Yle Teeman elokuvafestivaali,kirsi kukkurainen,Elokuvajuliste,Buster Keaton
Kommentit

Yle Teema