Hyppää pääsisältöön

Arvailu seuraavasta Bond-näyttelijästä kiihtyy – Michael Fassbender pudotti itsensä veikkauksista

Vielä ei ole kerrottu, palaako Daniel Craig vielä Bondiksi vai tarvitaanko hänelle korvaaja.

Michael Fassbender // Kuva: EPA / Franck Robichon

Kuka on seuraava James Bond? Tätä kysymystä on kysytty jo ainakin vuoden päivät. Syksyllä 2015 sai ensi-iltansa sarjan tuorein leffa Spectre, ja sen on uskottu jäävän Daniel Craigin viimeiseksi Bond-seikkailuksi.

Nyt näyttää siltä, että uusia mahdollisia Bond-kandidaatteja on yksi vähemmän. Näyttelijä Michael Fassbender kertoo GQ-lehdessä, että hänestä ei ole tulossa seuraavaa 007:aa.

Häneltä kysyttiin, olisiko hän halukas esittämään salaista agenttia, jos häntä pyydettäisiin mukaan.

- Totta puhuen en. Daniel on jo tämän ikäryhmän edustajan tehnyt upeaa työtä näyttelijänä, Fassbender sanoo.

Suureksi Bond-faniksi tunnustautuva Fassbender sanoo, että hänen mielestään seuraava Bond-näyttelijä voisi hyvin olla vaikkapa parikymppinen nuorukainen, amerikkalainen tai nainen.

Fassbenderin lisäksi vahvoja ehdokkaita Daniel Craigin seuraajaksi ovat vedonlyöntitoimistojen mielestä ainakin Tom Hiddleston, Idris Elba ja Aidan Turner.

Vielä ei ole kerrottu, etsitäänkö seuraavaan Bond-elokuvaan uutta päätähteä vai palaako Craig vielä rooliin.

Lue myös:

Eikö Tom Hiddleston olekaan seuraava James Bond? ”Näyttelijävalinta ei ole sitä mitä odotat”

Uusi James Bond -leffa pääsi ennätysten kirjaan – Spectressä nähtiin elokuvahistorian suurin räjähdys

Näistä asioista Spectre tullaan muistamaan – James Bondin kidutus on iljettävää katsottavaa