Hyppää pääsisältöön

Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella

Lähes kolmasosa eläkkeensaajista – yhteensä 430 000 ihmistä – on tipahtanut alle virallisen köyhyysrajan Suomessa. Tämä käy ilmi Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastoista.

Euroopan unionin määrittämä köyhyysraja Suomessa on yksineläjillä 1 190 euroa ja kahden aikuisen taloudessa 1 785 euroa per kuukausi.

Eläkeläisköyhälistön määrä lisääntyy edelleen, sillä lähes kaikkia sosiaaliturvaetuuksia mm. kansaneläkkeitä leikataan toista vuotta peräkkäin: tämän vuoden alussa 0,4 prosenttia ja ensi vuonna 0,85 prosenttia. Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo ensi vuoden leikkauksilla säästää 70 miljoonaa.

Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (Soste) laskelmien mukaan 5 000 uutta henkilöä putoaa säästöpäätösten seurauksena köyhyysrajan alapuolelle – ja samalla suuri joukko tipahtaa köyhyysrajan tuntumaan.

Kansaneläkkeet pienenevät ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa. Kansaneläkettä saa vajaa puolet Suomen 1,5 miljoonasta eläkkeensaajasta. Sen suuruus on yksin asuvalle 634 euroa kuussa. Kansaneläke on eläkeläisten perusturva. Kun se ei riitä, saa lisäksi takuueläkettä, joka nostaa eläketulon 767 euroon kuussa.

Minimieläkkeen varassa sinnittelee yli 100 000 suomalaista.

Hallituspuolueet eivät aio perääntyä sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista.

”Me joudumme tekemään kipeitä päätöksiä, jotta Suomi ei mene vararikkoon”, keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen sanoo MOT:n haastattelussa.

”Julkinen talous täytyy saada kuntoon. Suomi täytyy saada kasvu-uralle”, kommentoi tilannetta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.).

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesola taas muistuttaa, että kuluvan vuoden alussa takuueläkkeeseen tehtiin 23 euron tasokorotus.

”Tasokorotus ei ollut mitenkään tuntuva. Ne eväät on kyllä aika pian syöty”, kuittaa professori Heikki Hiilamo.

MOT kertoo kolmen vähävaraisen eläkeläisen tarinan.

MOT: Unohdetun kansan kuritus
TV 1 maanantaina klo 20

Muokattu: vaihdettu trailerin tilalle katsottavaksi koko ohjelma 8.11.2016 MK

Kommentit