Hyppää pääsisältöön

Laila Pullisen Auringonkantaja toi valon Italiasta Suomeen

Kuvanveistäjä Laila Pullinen (1933–2015) kertoo Auringonkantaja-teoksensa synnystä haastattelussa vuodelta 1971. Ohjelmaa selostaa Markku Valkonen asiantuntevasti ja analyyttisesti.

Laila Pullinen oli moderni taiteilija, jonka töissä näkyivät kuvanveiston perinteiset ihanteet. Markku Valkonen toteaakin, että Pullisen töissä saattoi nähdä vivahteita menneestä maailmasta, antiikin ajoista. Hän pitää Pullisen töiden yhtenä perustavana tekijänä veistosten muodon ja materiaalin tasapainoista suhdetta.

Tämän klassisen tyylipuhtaan linja edustajana Valkonen pitää Auringonkantajaa. Vahavalumenetelmällä valmistetun pronssiveistoksen lähtökohtana on ollut ihmishahmo ja liike. Valkosen mielestä se on myös taiteilijalle ominainen työ kaikessa dramaattisuudessaan ja tyylittelevyydessään.

Työ valmistui Italiassa vuonna 1965, mutta Pullinen kertoo veistoksen idean syntyneen jo edellisenä vuonna, jolloin hän alkoi hahmotella sarjaa nimeltä Mata Hari. Sangen pienikokoisten hahmotelmien jälkeen hän ryhtyi kehittelemään suurempaa veistosmallia. Sittemmin kuvanveistäjä on tehnyt samasta teemasta muitakin veistoksia, joissa yhteistä on ollut mm. ihmishahmo.

Auringonkantajaksi nimetty teos oli ollut esillä Italiassa muutamassa näyttelyssä. Se oli ollut nähtävillä myös Milanon konsulin kodissa, missä siihen ihastui kirjailija Mika Waltari. Hän tahtoi patsaan itselleen, mutta veistos oli liian suurikokoinen kirjailijan kotiin, joten lopulta se hankittiin WSOY:lle Yrjö Jäntin toimesta. Myöhemmin se lahjoitettiin Tampereen yliopistolle.

Laila Pullinen valottaa ohjelmassa myös veistoksen nimen syntyä. Kun taideteos saapui Suomeen, alkoi aurinko pimeän talven jälkeen paistaa. Eräs kriitikko oli katsellut veistosta ja todennut, että se oli kaunis ja aivan kuin se olisi tuonut auringon Italiasta Suomeen. Siitä syntyi veistokselle nimi.