Hyppää pääsisältöön

Nina Honkanen: Minulla on neljä lasta kolmelta vuosikymmeneltä!

Nina Kiiskinen lastensa kanssa
Nina Kiiskinen lastensa kanssa Kuva: Kuvat Nina Honkasen albumista eve mantu,Nina Kiiskinen,Nina Honkanen

Toimittaja-kirjailija Nina Honkasella (48) on neljä poikaa, kolmelta eri vuosikymmeneltä. Vanhin on 29-vuotias, nuorin ekaluokkalainen. Ensimmäinen, toivottu ja harkitusti tehty lapsi ilmoitti tulostaan vuonna 1987, kun Nina oli 18-vuotias. Miten maailma on muuttunut vanhemmuuden näkökulmasta - sitä Nina on todistanut aitiopaikalta.

Ensisynnyttäjän keski-ikä oli jo 80-luvulla reilusti parinkympin paremmalla puolella. Kun jälkikäteen luin synnytykseeni liittyviä Kätilöopiston papereita, niissä luki “harvinaisen hyvä vuorovaikutussuhde vauvaan, teiniäitiydestä huolimatta”. En ajatellut itseäni teiniäitinä, mutta iän puolesta sitä mitä ilmeisimmin olin.

Esikoiseni oli harkitusti tehty rakkauslapsi. Silloin synnytyssairaalassa täysihoidossa oltiin ruhtinaalliset kuusi päivää. Se oli turvallista ja mukavaa. Isät saivat tosin silloin käydä vain vierailuaikana, tunnin verran päivässä.

Olin kuuden hengen huoneessa, eikä vauvoja sen ajan tavan mukaan pidetty vierihoidossa, vaan hoitajien luona “vauvasalissa”. Sieltä lapsi tuotiin syömään ja vietiin taas pois. Onnistuin ylipuhumaan hoitajat ja sain pitää lapsen vieressäni luvattuani ettei vauva päästä inahdustakaan yön aikana.

Kuusi päivää sairaalassa oli silloin vielä ihan normi. Toisen lapsen kanssa kahden vuoden päästä jouduin pyytämällä pyytämään, että meidät päästettiin kotiin jo kahden päivän jälkeen. Minulla oli tentti, johon oli pakko mennä. Kolmannen lapsen kohdalla, -98 oli kulttuuri jo muuttunut niin että perhehuoneissa oltiin korkeintaan pari vuorokautta, 2009 syntyneen kuopukseni kanssa enää yksi yö.

On ollut mielenkiintoista nähdä kaikki nämä muutokset äitiyteen suhtautumisessa. Ensin olin teiniäiti, kolmannen lapsen aikaan 30-vuotias ihan normi urbaani synnyttäjä ja neljännen raskauden aikana minusta puhuttiin 41-vuotiaana riskiäitinä! Itselleni kaikki raskaudet ja synnytykset ovat olleet kuitenkin saman naisen kokemia.

Olen ollut teiniäiti ja nelikymppinen riskiäiti.

Ekaa lasta piti nukuttaa vatsallaan, toista kyljellään, kolmatta selällään ja nuorinta muistaakseni taas vatsallaan.

80-luvulla imetin poikiani 3-5 kk, -98 syntynyttä 8 kk ja 2009 syntynyttä kuopustani jo 14 kk. Imetystrendi on tosiasia. Iso merkitys on juuri ensimmäisillä päivillä. Täytyy muistaa, että esikoiseni syntymän aikaan imetystä ei pidetty ollenkaan itsestäänselvyytenä. Sairaalassa ei ollut vierihoitoa eikä olisi tullut mieleenkään imettää julkisella paikalla. Asenne on kääntynyt täydet 180 astetta.

Ensimmäisen raskauden aikaan vetelin kaikessa rauhassa graavilohta ja homejuustoa. Ketään ei kiinnostanut, vaikka olisin vetänyt joulupöydässä kimpaleen Roquefortia! Olen havainnut ehdottomuuksien lisääntyneen.

Vanhempien nettipalstoilla ollaan yhtä aikaa individualisteja ja ryhmäsieluja. Jokaisella on oma vahva mielipide, mutta samanlaiset toista tonnia maksavat lastenvaunut. Minulla ei ole koskaan ollut edes niin kallista autoa.

Äidit jonottavat jotakin muotipipoa lapselleen kolme tuntia ennen kaupan avautumista ja toisaalla on kasvava porukka ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan vanhempia lapsilleen. Vanhemmuus on nykyisin vahvasti polarisoitunut.

Lastenvaunut maksavat enemmän kuin yksikään minun autoistani ikinä.

80-luvulla tapasin Eirassa amerikkalaisen diplomaattirouvan, joka sanoi, että toivottavasti teille ei koskaan tähän hyvinvointivaltioon rantaudu meiltä kahta asiaa: yksityistä vauvavakuutusta ja ilmatiivistä vaipparoskista. No, nyt ne molemmat on meille myyty.

Yleinen harhaluulo on, että kun on yhden lapsen saanut, seuraavien kanssa osaa automaattisesti toimia. Lapset ovat kuitenkin niin erilaisia temperamentiltaan, ettei vanhemmuutta voi toistaa sellaisenaan. Esikoiseni oli rauhallinen ja esimerkiksi päivärytmiltään oikea kouluesimerkki. Nuorimmaisen kanssa havahduin: aijaa, on tällaisia vähän täpäkämpiäkin tyyppejä! Jokainen lapsi on aina oma yksilönsä ja jokaisella on omat ainutlaatuiset kohtansa.

Olen 19-vuotiaasta asti - pian siis 30 vuotta - elänyt lapsiperhe-elämää. Kurahousuja ja kasvattamista, kasvamista. Työelämään olen siis käytännössä aina tullut todellisuudesta, jossa on kurahousut ja välillä flunssiaan sairastavat lapset. Mallintöitä aloitellessani minulla ei vielä ollut lapsia, mutta esikoista odottaessani ja toisen lapsen jälkeen niitäkin töitä tuli vielä tehtyä.

Olen elänyt lapsiperhe-elämää pian 30 vuotta.

Kun olin TV- ja radiotoimittajana, lapset kulkivat välillä mukana suoria lähetyksiä tehdessä ja festareilla. Viimeiset 20 vuotta olen kirjoittanut kotona, saman pöydän ääressä, missä lapset syövät ja piirtävät. Mukavaa tässä on se, että ainakin lapseni ovat aina tienneet, mitä toimittajan tai kirjailijan työ käytännössä tarkoittaa.

En vieläkään voi poistua pidemmäksi ajaksi ulos ovesta ilman erikoisjärjestelyjä, mutta sentään lenkille tai kauppaan. Minulla on hassulla tavalla aika rento suhtautuminen vanhemmuuteen, se ei ole joko/tai -hommaa. Ehkä nyt vähän vanhemmiten on tullut ajatuksia, että onhan se ihan kiva lähteä joskus työmatkalle tai ystävien kanssa syömään ilman lapsiakin.

Kuopuksen myötä uutena asiana tulivat verkkokeskustelut. Olen ihmetellyt näitä kolmen päivän someviha-aaltoja. Mielipiteen sanomisesta tai pohdiskelusta verkossa voi seurata aika kovaa vihapuhetta. On hurjaa, kuinka aggressiivisia lapsiperheiden keskustelupalstat voivat olla. Siellä on jopa rajumpaa kamaa kuin Homma-foorumilla.

Mihin kaikki tämä passiivinen aggressio purkautui 80-luvulla? Olimmeko rauhallisempia?

Ehkä se vain on niin että viha synnyttää vihaa ja ennen somea ei ollut maaperää, mihin vihansiemenen voi kylvää.

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.