Hyppää pääsisältöön

Heikki Soini: Lapsesi ei todennäköisesti kuole nuorena, koska asut Suomessa

Heikki Soini ja puhekupla: Vasta isänä tunnen kuoleman aiheuttaman menetyksen
Heikki Soini ja puhekupla: Vasta isänä tunnen kuoleman aiheuttaman menetyksen Kuva: Jussi Nahkuri / Hans Weckman heikki soini

"Life is a bitch and then you die", sanaili Nas Illmatic albumillaani. Suomessa kuolintilastot ovat kuitenkin sen verran iloista luettavaa, että eihän tuohon voi suomalaisena samaistua - vaikka fanitankin Nasia. Varsinkin lapsia kuolee Suomessa äärimmäisen vähän, pohtii MHL:n Heikki Soini.

Jos kolme pientä porsasta kertoisi minusta ja kahdesta siskostani, olisin minä se Veli Huilu, joka rakensi talonsa huolimattomasti oljista ja keskittyi laulamiseen ja soittamiseen. Minun Sisko Pontevani sen sijaan kouluttautui vastuulliseen ammattiin ja nai luotettavan insinöörin jo nuorella iällä.

Täysi-ikäiseksi tultuani sain siskoltani syntymäpäivälahjaksi elintenluovutustestamentin allekirjoitettavaksi. Olihan minulla ollut jo siihen mennessä pari huolettoman nuoren miehen läheltä piti tilannetta, mutta pidin ajatusta silloin vähän huvittavana, koska en ajatellut kuolevani.

Lama oli taitettu ja elintaso oli Kontulassakin kohonnut sille tasolle, että kuolema ei tuntunut todelliselta uhalta. Vetäisin kuitenkin korttiin nimeni alle ja se on kulkenut lompakossani siitä lähtien.

Kuolema ei tuntunut todelliselta uhalta.

Kun siskoni sitten sai lapsia, kävimme hyvin tunteikkaan keskustelun. Siskoni halusi, että jos heille miehensä kanssa ikinä sattuisi jotain ja he kuolisivat, he haluaisivat minun kasvattavan heidän kaksi poikaansa.

Taas otettiin kynä ja paperia esiin.

Laadittiin huoltotestamentti, jossa esitetään toive, että siskoni ja hänen miehensä kuollessa minusta tulisi heidän lastensa huoltaja. Vaikka kukaan ei ollut kuolemassa eikä huoltotestamenttikaan ole sitova, on kyseessä edelleen suurin kunnianosoitus, jonka olen toiselta ihmiseltä koskaan vastaanottanut.

En ollut ajatellut syvällisesti kuolemaa sitten nuoruuden death metal -aikojeni, kunnes kuulin pari kuukautta sitten, että vanha luokkakaverini oli menehtynyt. Onhan läheltäni kuollut ihmisiä aiemminkin, mutta enimmäkseen he ovat olleet vanhoja ihmisiä, joilla oli jo täysi elämä elettynä.

Tällä kertaa kuolemassa oli kuitenkin jotain erilaista kuin siinä väkivaltaviihteessä, jota keskiluokkaista elämääni piristääkseni iltaisin sohvalla kulutan. Tässä tapauksessa auto löytyi parkkipaikalta, äiti retkotti kuolleena ratin takana ja pari pientä lasta istuivat hyvävointisina takapenkillä eväitään mutustaen.

Kuoleman arkipäiväisyydessä oli jotain todella pysäyttävää.

Ei päihteiden väärinkäyttöä, ei syöpää, ei kolaria, ei mitään varoitusta tai selitystä. Kysymykset kaikuivat päässäni. Mitä tapahtui? Mitä lapsille nyt tapahtuu? Voisiko minullekin käydä noin?

Voisiko minullekin käydä noin?

Kyllä voisi. Noin parituhatta alaikäistä lasta ja nuorta menettää Suomessa vuosittain toisen tai molemmat vanhempansa.

Ennen lapsen saamista suhtauduin kuolemaan itsemurhaajan itsekkäällä kepeydellä. Tunsin olevani kuolematon ja jos kuolisinkin, ei minulla ollut mitään vastuuta mistään tai kenestäkään. Muistan, kuinka tuttavaperheemme isä hukkui muutama vuosi sitten mökillä lastensa ja vaimonsa silmien edessä. Kyllähän silloinkin jotenkin järjellä ymmärsi, miten hirveä tilanne oli, mutta vasta nyt itse isänä pystyn aidosti tuntemaan menetyksen järkytyksen.

Jos vaimoni hukkuisi minun ja tyttäreni silmien edessä, en tiedä miten siitä jatkettaisiin eteenpäin. Miten sanoisin lapselle, joka saattaa itkeä lohduttomasti äidin perään jo tämän mennessä ulos viemään roskat, että mamma ei tule enää ikinä takaisin? Että me ollaan nyt tästä lähtien vaan kahdestaan. Äiti kuoli.

Käytän polkupyöräkypärää, mietin hetken ennen kuin lähden autolla ohittamaan enkä nouse juhannuksena veneessä kuselle. Kunpa kuoleman välttäminen olisikin noin helppoa.

Vasta nyt itse isänä pystyn aidosti tuntemaan menetyksen järkytyksen.

Kun Välimeressä on ihmisruumiita kuin kaloja Suomenlahdessaa, tekisi mieli sanoa, että eihän Suomessa kukaan kuole. Kyllä Suomessakin silti kuollaan. Vaikka elämme todella kehittyneessä yhteiskunnassa, kuolee Suomessa edelleen vuosittain nelisensataa lasta. Heistä toki reippaasti yli puolet ensimmäisen elinviikon aikana, mutta eipä se paljon isän huolta lievennä.

Kun tänään illalla taas laulan tyttärelleni sängyn vieressä siitä, kuinka se pieni tytön tylleröinen kuolee sinne metsään ja kuuntelen, että hän varmasti hengittää ennen kuin poistun pimeästä huoneesta, osaan taas hetken olla valittamatta omia huoliani.

Olemme kaikki kolme sentään hengissä.

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.