Hyppää pääsisältöön

Länsimaisen lääketieteen historiaa – osa 1. Galenos

Antiikin lääkärit Galenos ja Hippokrates keskustelevat.
Antiikin lääkärit Galenos ja Hippokrates keskustelevat kuvitteellisessa tilanteessa. Antiikin lääkärit Galenos ja Hippokrates keskustelevat. Kuva: Creative Commons galenos, hippokrates

Galenos italialaisittain

Tohtori Galenoksen tekstejä on Suomessa tutkinut romaanisen filologian professori Outi Merisalo Jyväskylän yliopistosta.

Outi Merisalo löysi sielunkumppanin tutkimuksilleen Italian Anconasta: Marchen ammattikorkeakoulun apulaisprofessori Stefania Fortuna on hänkin palava Galenoksen tutkija ja avannut hiljattain avoimen tietokantansa (http://www.galenolatino.com), josta tutkijat tai muut kiinnostuneet voivat esim. tarkistaa, ovatko tietyt tekstit alun perin Galenoksen laatimia.

Hänen nimiinsä kirjattiin paljon muiden laatimia tekstejä tai plagiaatteja.

Galenosta on Suomessa tutkinut myös filosofian tohtori Timo Joutsivuo.

Antiikin lääkäri Galenos 1700-luvun piirroksessa, taiteilija  Georg-Paul Busch
Antiikin lääkäri Galenos kuvattuna Georg Paul Buschin piirroksessa 1700-luvulta. Antiikin lääkäri Galenos 1700-luvun piirroksessa, taiteilija Georg-Paul Busch Kuva: Creative Commons galenos

Pitkä elämä vaarallisissa olosuhteissa

Hippokrateen jälkeen antiikin kuuluisin lääkäri Klaudios Galenos eli aikakautensa oloissa varsin pitkän elämän (129 – 216 jKr.).

Galenos oli kotoisin Pergamonista, silloisesta Turkista. Hän opiskeli lääketiedettä, eri tieteitä ja taiteita.

Hänen isänsä ja isoisänsä olivat kuuluisia arkkitehtejä ja yksi kaukaisemmista isoisistä tunnettu matemaatikko, geometriaan erikoistunut tiedemies, joten suku langetti vain 14-vuotiaalle pojalle velvoitteen sivistyä monipuolisesti.

Tämä sopi lahjakkaalle nuorelle Klaudiokselle erinomaisesti. Opintojen jälkeen tuore lääkäri Galenos siirtyi työskentelemään Roomaan.

Lääkärin ammatissa Galenos todella hyödynsi muiden tieteiden tuntemustaan - hän oli erittäin syvällinen filosofinen kirjoittaja, joka myös keskusteli ja väitteli aikansa huippufilosofien kanssa.

Teoksessaan Paras lääkäri on myös filosofi, Galenos väittää, että hyvän lääkärin on tunnettava myös filosofian kolme perusperiaatetta – etiikka, logiikka ja fysiikka.

Eettinen näkökulma oli Galenokselle tärkeä, sillä hän ei katsonut lääkärin harjoittavan ammattiaan vain taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi.

Hän opetti opiskelijoitaan jopa halveksimaan rahaa.

Uransa kukoistuskauden Galenos vietti Rooman keisareiden lääkärinä. Siellä olot eivät koskaan olleet vakaat ja huipulla saattoi tuulla voimakkaasti. Päänsä menettämisestä tai pikemminkin säilyttämisestä ei koskaan voinut olla varma.

Galenos oli ilmeisen hyvä selviytyjä, itsevarma ja itsetietoinen persoona, joka arvosteli terävästi kollegoitaan, riitaantuikin heidän kanssaan. Omasta mielestään hän oli "kaikkein paras lääkäri".

Yläluokan potilaiden hoitamisessa lääkäreillä todella oli huomattava auktoriteettiongelma.

Kuoleman porteilla harhailevan potilaan pelastamiseksi hänen ympärillään hääräilevä eliittilääkäreiden joukko saattoi väitellä ankarastikin sopivista hoitomuodoista, hätääntyneiden sukulaisten läsnä ollessa.

Sukulaiset taas saattoivat uhkailla ja kiristää lääkäreitä, jotka ajautuivat kilapailuasemaan eivätkä kyenneet keskittymään parhaaseen mahdolliseen hoitoon.

Galenoksen aikana toteutui lääkäreiden tapa kokoontua neuvottelemaan vain keskenään sopivista hoitomuodoista, jotka julkistettiin potilaan läheisille, kunhan jonkinlainen yhteisymmärrys oli saavutettu. Galenoksella oli uuteen käytäntöön tarvittava arvovalta.

– Jo myöhäisantiikissa, Bysantissa, Galenos sai vankan erityisauktoriteetin aseman, kertoo professori Outi Merisalo.

Tämä todellinen nero ja tuottelias tiedemies ehti laatia satoja teoksia, joista meille on säilynyt vain murto-osa.

Kuuluisa kokoelma on ns. Galenoksen 16 kirjaa, joita luettiin Bysantin valtakunnan lääketieteellisissä tiedekunnissa, esim. Aleksandrian lääketieteellisessä yliopistossa.

Professori Outi Merisalo Jyväskylän yliopistosta ja apulaisprofessori Stefania Fortuna Marchen ammattikorkeakoulusta Italiasta, keskustelevat lääketieteen historiasta.
Professori Outi Merisalo ja apulaisprofessori Stefania Fortuna keskustelevat Galenoksesta. Professori Outi Merisalo Jyväskylän yliopistosta ja apulaisprofessori Stefania Fortuna Marchen ammattikorkeakoulusta Italiasta, keskustelevat lääketieteen historiasta. Kuva: Sini Sovijärvi/Yle outi merisalo, stefania fortuna

Galenoksen kreikkaa käännettiin arabian kautta latinaksi

Antiikin aikana lääketieteen kieli oli kreikka.

Bysantissa olivat säilyneet vielä 900-luvulla Galenoksen vanhat kreikankieliset lääketieteelliset tekstit.

Islamilaisuuden levittyä Pohjois-Afrikkaan ja läntiseen Etelä-Eurooppaan asti arabit ottivat innokkaina omikseen kreikkalaisten lääketieteilijöiden opit, Galenoksen ja muiden oppineiden, joiden aineistot olivat säilyneet 600-luvulle.

Niitä he hioivat edelleen.

Tekstejä oli jo käännetty aiemmin muille kielille, esimerkiksi syyriaksi tai hepreaksi, sitten ne käännettiin arabiaksi – laajoine kommentaareineen – ja arabiasta edelleen latinaksi.

Galenokselta säilynyt koko latinankielinen perintö perustuu pitkälti juuri arabiankieliseen käännösaineistoon.

Vasta 1100-luvulta lähtien käsikirjoituksia alettiin kääntää myös suoraan kreikasta. Vasta 1600-luvulla Galenoksen lääketieteestä alkaa tulla vanhentunutta juuri anatomisten erheellisyyksien kautta.

Silti hänen tekstejään opiskeltiin Euroopan yliopistoissa vielä 1800-luvulla. Suomessa v. 2012 lääketieteellisen tiedekunnan valintakoetta uudistettiin.

Valintakoekirjasta "Galenos - johdatus lääketieteen opintoihin" luovuttiin.
Yksi Galenoksen kadonneiksi luulluista teksteistä löytyi vasta vuonna 2005 Salonikin kirjastosta, Kreikasta.

Ruumiinavauksia ja vivisektioita

Urallaan Galenos käytti paljon sekä ruumiinavauksia että vivisektioita eli elävän ruumiin leikkelyä – eläimillä. Ihmisruumiseen ei saanut kajota, ainakaan julkisesti.

Jostakin syystä hautaamatta jääneet ihmisruumiit, esimerkiksi sodassa menehtyneet, saattoivat päätyä Galenoksen pöydälle. Hän tutki myös ihmissikiöitä ja loukkaantuneita glandiaattoreita.

Eläimillä tehdyt sektiot kiinnittivät paljon huomiota, ne olivat kuin teatteriesityksiä. Galenosta syytettiin jo omana aikanaan julmuudesta, sillä leikeltyjä eläimiä piti pitää hengissä jopa useita päiviä, jotta tutkimukset saatiin päätökseen.

Hänen kerrotaan leikelleen enimmäkseen sikoja, vuohia, hevosia ja jopa elefantteja. Hän käytti myös apinoita, mutta nämä muistuttivat paljolti ihmistä ja operaatiot herättivät tiukkaa moraalista arvostelua.

Anatomista tutkimusta ne kuitenkin veivät huomattavasti lähemmäksi ihmistä. Vivisektioita alettiin aktiivisesti tuomita epäeettisinä 1800-luvulla Englannissa.

Mondino de'i Liuzzin teos Anathomia vuodelta 1541.
Mondino de' Liuzzin teos Anathomia vuodelta 1541. Mondino de'i Liuzzin teos Anathomia vuodelta 1541. Kuva: Creative Commons mondino de liuzzi

Antiikin pitkän pysähtyneisyyden jälkeen anatomia elpyi keskiajalla, nimenomaan Italiassa, 1300-luvulla. On olemassa sovittu päivämäärä, jonka lääketieteen tutkijat yhteisesti tunnustavat, vuosi 1315.

Bolognan yliopistossa työskennellyt professori Mondino de’ Liuzzi kirjoitti v. 1316 teoksen, joka on eräänlainen yhteenveto Galenoksen työstä. Siinä hän kertoo, että tammi-helmikuussa 1315 hän olisi avannut muutaman opiskelijan kanssa kaksi naisen ruumista.

Flanderilainen Andries Van Wesel eli Andreas Vesalius julkaisi ensimmäisenä, vuonna 1543, Galenoksen-vastaisen tekstin. Tuohon asti Galenos oli ollut ehdoton auktoriteetti.

Nyt Vesalius julkaisi teoksen, jossa osoittaa Galenoksen tehneen virheitä, koska tämä oli perustanut tietämyksensä eläimiin. Galenos tosin oli aina myöntänyt rajoittuneisuutensa.

Galenos teki ensimmäiset trutkimukset hermoston toiminnasta, aivoista ja sydämestä. Hän keksi, että ihmisen henkinen ja tunne-elämä ei sijoitu sydämeen vaan aivoihin.

Galenoksella oli näkemyksiä myös veren liikkeestä ihmisen elimistössä, mutta hänellä ei vielä ollut käsitystä kierrosta. Hän uskoi veren lähtevän maksasta ja sydämen siirtävän sen raajojen ääriosiin, joista se vain haihtui pois.

Verenkierron keksi v. 1628 englantilainen lääkäri, anatomisti ja fysiologi William Harvey (1578 - 1657).

Andreas Van Weselin teos De Humani Corporis Fabrica - Basel, 1543
Andries Van Weselin eli Andreas Vesaliuksen teos De Humani Corporis Fabrica - Basel, 1543. Andreas Van Weselin teos De Humani Corporis Fabrica - Basel, 1543 Kuva: Creative Commons andreas van wesel, galenos

Kohti bakteorologiaa - humoraalioppi

Jo Hippokrates (460 - 377 eKr.) kannatti vahvasti humoraalioppia, joka oli ollut käytössä jo muinaisessa Intiassa, mutta joka edelleen kehittyi antiikin Kreikassa tarkentuen juuri Hippokrateen ansiosta.

Hippokrates kehitti humoraalipatologiaa Empedokleen alkuaineteorian perusteella. Hippokrateen mukaan ihmisessä ovat olemassa kaikki samat alkuaineet kuin muussakin luonnossa, mutta niiden sekoitus on yksilöllinen.

Neljän alkuaineen lisäksi myös niiden ominaisuudet vaikuttavat ihmisen terveyteen.

Ajatustapa periytyi myös Galenokselle. Hänen mukaansa ihmisen elimistön perusolemusta eivät määränneetkään perusnesteet vaan niiden neljä perusominaisuutta sekä niiden erilaiset sekoitukset.

Näin Galenos loi humoraaliopin sovelluksena niin sanotun temperamenttiopin.

Tämäkin oppi perustui neljään elementtiin, joita olivat ilma, tuli, vesi ja maa – ja joita taas vastasivat neljä nesteiden perusominaisuutta: kylmä, kuuma, kostea ja kuiva. Näiden elementtien ja ominaisuuksien tuli elää tasapainossa ihmisruumissa.

Teoria hallitsi parannustaitoa yli kahden vuosituhannen ajan aina 1700-luvulle saakka. Tärkeimpiä humoraaliopin mukaisia hoitomuotoja olivat niin vanhalla ajalla kuin keskiajalla suoneniskentä ja kuppaus.

Keskiajalla suoneniskentä oli hallitseva lääketieteen hoitokeino yrttipohjaisten lääkkeiden ohella. Sekä suoneniskennän, kuppauksen että useimpien lääkeyrttien tarkoituksena oli juuri palauttaa elimistön perusnesteiden tasapaino, jotta ihminen voisi hyvin.

Hoitomuoto oli kuitenkin erittäin kohtalokas heikentäessään potilaita, esimerkiksi raskaana olevia naisia.

Galenoksen teoksesta De elementis
Galenoksen teoksesta De elementis 1500-luvulta. Galenoksen teoksesta De elementis Kuva: Creative Commons galenos

Humoraalioppi pyrki selittämään ihmisruumiin terveyden ja sairauden perusnesteiden kautta.

Kaikki perustui elimistön perusnesteiden eli veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen välillä vallitseviin suhteisiin.

Perusnesteitä oli siis neljä, ja niillä nuo mainitut neljä perusominaisuutta – kuten vuodenaikoja oli neljä ja ihmisen elämänvaiheita samoin neljä.

Kun perusnesteet olivat tasapainossa, ihminen voi hyvin. Tämä teoria suhteutti ihmisen koko luontoon.

Samalla se viitoitti hoitomuotoja, siten, että esimerkiksi, jos sairaus oli oireiltaan kuuma, siihen oli saatava kylmentävää lääkitystä.
– Antiikin lääkärit uskoivat vastakohtaisuuksien parantavaan voimaan, painottaa Stefania Fortuna.

Humoraalioppi hallitsi lääketiedettä ja parannustaitoja aina 1800-luvulle asti.

Meille psykologiasta tutut persoonallisuuden kuvaukset – sangviinikko (ilma), melankolikko (maa), koleerikko (tuli) ja flegmaatikko (vesi) – ovat alun perin Hippokrateen ja Galenoksen luomuksia.

Galenos - Pierre Roche Vigneronin litografia 1800-luvulta.
Galenos - Pierre Roche Vigneronin litografia 1800-luvulta. Galenos - Pierre Roche Vigneronin litografia 1800-luvulta. Kuva: Creative Commons galenos

Galenoksen suosittama hyvä elämäntapa

Sairauksien ennalta ehkäisy, ruokavalio, pulssin tarkkailu, maltillinen liikunta - siinä karkeasti Galenoksen terveen elämän, fyysisen ja henkisen, avaimet. Liikuntaa ei toki tullut harrastaa liikaa.

Hänen mukaansa henkisesti rasittavaa ihmiselle oli ennen kaikkea liika politisointi. Tuon alueen Galenos varmasti tunsi mainiosti, koska työskenteli politiikan ytimessä eli Rooman hovissa.

Galenos nojautui Hippokrateen perinteeseen siitä, että luonnosta löytyy hoitokeino kaikkiin vaivoihin. Niinpä hän kertoo teksteissään kasveista, joilla on parantava vaikutus ja sijoittuu näin luonnonmukaisen lääketieteen edelläkävijöiden joukkoon.

Sekoitus nimeltä "Galenos" oli alkoholin ja oopiumin sekoitus, jonka uskottiin aikanaan tehoavan kaikkiin vaivoihin rauhoittavien ja kipua lievittävien ominaisuuksiensa takia.

Sivuvaikutuksista ei silloin tiedetty, niinpä Galenoksen kuuluisin potilas, keisari Marcus Aurelius sai osakseen kärsiä huumeriippuvuudesta.

Galenos teki uraauurtavaa työtä, ennakoi monella tapaa nykylääketiedettä, toki virheiden kautta, joista monet johtuivat hänen tietämyksestään pikemminkin eläinten kuin ihmisen anatomiasta.

Hänellä oli myös luja usko humoraaliopin suosimaan suoneniskentään, joka on elänyt sitkeänä hoitokeinona lähes nykypäiviin asti. Galenoksen ajatusmaailmalla oli myös suuri merkitys punnittaessa potilaan ja lääkärin suhdetta sekä lääkärin ammattietiikkaa.

Lääketieteen kannalta bakteerien löytyminen vasta1800-luvulla oli suuri riemuvoitto. Ajanjaksoa pidetään modernin kliinisen lääketieteen perustana.

Virusten löytämisen aika tuli vielä paljon myöhemmin. mm. tuhkarokkovirus löydettiin vuonna 1954, HI-virus 1983 - 1984 ja erilaiset hepatiittivirukset 1970- ja 1990-luvuilla. Uusia viruksia löydetään yhä lähes vuosittain.

Apulaisprofessori Stefania Fortuna Marchen ammattikorkeakoulusta Sini Sovijärven haastateltavana.
Stefania Fortuna (vas) Sini Sovijärven haastateltavana. Apulaisprofessori Stefania Fortuna Marchen ammattikorkeakoulusta Sini Sovijärven haastateltavana. Kuva: Outi Merisalo, Sini Sovijärvi/Yle stefania fortuna, sini sovijärvi, lääketieteen historia