Hyppää pääsisältöön

Miljoonayleisöjä tavoittanut Syke etenee 4. kaudelle!

Syke
Syke Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi tiina lymi

Sairaalasarja Syke on noussut yhdeksi Suomen rakastetuimmista draamasarjoista kautta aikain. Neljännen kauden kaikki 10 jaksoa ilmestyvät Yle Areenaan 1.1.2017. TV2:sella sarja jatkuu keskiviikkoisin 4.1.2017 alkaen.

Neljännellä kaudella sarjassa uidaan syvissä vesissä. Sarjan päähenkilöt joutuvat kaikki katsomaan elämän yllätyksellisyyttä silmästä silmään.

Iiris (Iina Kuustonen) yrittää toipua poikaystävänsä Jarkon kuolemasta ja aloittaa työt ambulanssin ensihoitajana saadakseen elämäänsä uutta sisältöä. Johanna (Leena Pöysti) on palannut yhteen aviomiehensä Tonin kanssa, mutta suhdetta varjostaa Johannan epäily siitä, että Tonilla on jotain salattavaa. Raskaana oleva Marleena (Tiina Lymi) kieltäytyy menemästä leikkaukseen, jossa häneltä poistetaan aivokasvain. Marleena pelkää leikkauksen seurauksia sikiölle. Marleenan mies, anestesialääkäri Ilmari (Matti Ristinen) taas pelkää vaimonsa terveyden puolesta.

Apulaisosastonhoitaja Lenita (Lena Meriläinen) on saanut syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Syytteen teki sairaalan hallintojohtaja Olavi (Karl-Cristian Rundman), jolle Lenita antoi lyhyen suhteen jälkeen pakit. Olavin ego ei kestä torjutuksi tulemista ja hän haluaa kostaa. Vitsiltä vaikuttanut syyte osoittautuu vaikeaksi kumota. Osa henkilökunnasta tuntuu jopa uskovan sen olevan totta.

Syke-sarjan Lenita (Lena Meriläinen), Marleena (Tiina Lymi), Iiris (Iina Kuustonen) ja Ilmari (Matti Ristinen).
Syke-sarjan Lenita (Lena Meriläinen), Marleena (Tiina Lymi), Iiris (Iina Kuustonen) ja Ilmari (Matti Ristinen). Syke-sarjan Lenita (Lena Meriläinen), Marleena (Tiina Lymi), Iiris (Iina Kuustonen) ja Ilmari (Matti Ristinen). Kuva: Yle/Yellow Film & Tv syke

Arrogantti sydänkirurgi Max Hansson (Antti Luusuaniemi), sosiaalisesti taitamaton yleiskirurgi Petteri Holopainen (Jarkko Niemi) ja töykeä ylilääkäri Marjut Blom (Jaana Pesonen) ovat mukana kuvioissa tälläkin kaudella. Uutena merkittävänä roolina nähdään Artturi (Juha-Tapio Arola), jonka Iiris saa heti ensimmäisessä jaksossa parikseen ambulanssiin. Artturi on naimisissa, mutta sitä on välillä vaikea päätellä hänen käytöksestään.

Potilastarinat ovat tuttua Sykettä. Potilaina nähdään mm. alzheimerista kärsivä entinen eläinlääkäri, biohakkeroinnista innostunut syöpäpotilas sekä ennenaikainen synnytys ambulanssissa. Myös maahanmuuttotilannetta ja paperittomien hoitoa käsitellään hoitajien näkökulmasta.

Neljännen kauden pääkäsikirjoittaja on Terhi Arola, ohjaajina toimivat Jäppi Savolainen (jaksot 1-2) ja Aleksi Mäkelä (jaksot 3-10). Vastaavana tuottajana toimii sarjan luoja Petja Peltomaa.

Sarjan Ylelle tuottaa Yellow Film & TV Oy.
Yhteystiedot: Viestinnän suunnittelijat: Katja Riuttu-Sillanpää, katja.riuttu-sillanpaa@yle.fi, 044 421 0508, Saija Viitala, saija.viitala@yellowfilm.fi, 040 848 0286.

Lisätiedot:
Tuottaja, Yle, Anita Kurvinen, anita.kurvinen@yle.fi

Kommentit