Hyppää pääsisältöön

Keräykset ja Yle

Nenäpäivän koostekuva
Nenäpäivä kerää rahaa maailman lasten hyväksi. Nenäpäivän koostekuva Kuva: Yle Kuvapalvelu Nenäpäivä

Yle ei kerää rahaa eikä tee avustustoimintaa, mutta voi tukea avustustyötä omalla ohjelmatoiminnallaan.

Yle on mukana esimerkiksi Nenäpäivä-säätiön Nenäpäivä-kehitysyhteistyökampanjassa ja Hyvä Joulumieli-keräyksessä. Vastuu rahan keräämisestä ja avun perille viemisestä on aina järjestöllä.

Mihin tarkoitukseen rahaa kerätään?

  • Avustustoiminnan tulee olla Ylen arvojen mukaista ja julkisen palvelun ohjelmatoimintaan sopivaa.
  • Avustustoiminnan tukemisessa suositaan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamista.
  • Avustustoiminnan tukeminen voi käsittää myös maantieteellisesti tai ympäristön kannalta merkittäviä tai uhanalaisia kohteita (esim. Itämeri, saimaannorppa).
  • Yle tukee avustustoiminnassaan keräyskohteita monipuolisesti vaihtamalla keräyskohteita.

Mitä keräykseltä edellytetään?

  • Yhteistyökumppaneiksi valitaan vain luotettavia, riippumattomia (ei kaupallisia tai poliittisia kytkentöjä), yleishyödyllisiä organisaatioita, joilla on riittävä ammattitaito, kapasiteetti ja valmiudet tehdä avustustyötä tehokkaasti ja pitkäjänteisesti.
  • Rahankeräysten osalta täytyy järjestöllä olla aina voimassa oleva rahankeräyslupa. Keräysluvan on oltava voimassa myös, jos ohjelma uusitaan tai se on saatavilla Yle Areenassa. Järjestön on toimitettava keräyslupa Ylen tuottajalle. Keräyskulujen on oltava kohtuulliset.
  • Rahankeräyksen osalta on toimittava lain edellyttämällä tavalla, esimerkiksi keräyspuhelimen tai maksullisen tekstiviestin hintatiedot on aina ilmoitettava numeroiden yhteydessä.
  • Keräyslupatunnus on esitettävä ohjelman yhteydessä.
  • Rahankeräyksen kulut on ilmoitettava vähintään järjestön omilla nettisivuilla.
  • Kuluttajille on tarjottava myös mahdollisuus lahjoittaa suoraan järjestön keräystilille, jolloin lahjoituksesta ei mene operaattori- tai muita kuluja.
  • Päätös Ylen osallistumisesta ohjelmahankkeeseen tehdään aina sisällöllisin ja journalistisin perustein.
  • Ylen tuottamissa ohjelmissa ei saa olla sponsorointia (ks. laki Yleisradio Oy:stä ja Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet eli OTS). Laki ja Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet sitovat kaikkia, jotka tekevät ohjelmia ja sisältöjä Ylessä ja Ylelle.

Ota yhteyttä

  • Isot, ohjelmalliset keräyshankkeet (esim. Nenäpäivä) ja valtakunnalliset keräykset: Päivi Nummi-Aho, markkinointipartneri, paivi.nummi-aho@yle.fi
  • Pienimuotoisissa, ohjelman yhteyteen tulevissa keräyksissä voit ottaa yhteyttä ohjelman tuottajaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua