Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Piilovirhevakuutuksesta niukasti apua – hometalon 200 000 euron kulut piti maksaa suurimmaksi osaksi itse

Salaojaa korjataan
Salaojaa korjataan Kuva: Talon omistajan kuva. kuningaskuluttaja

Nuku yösi hyvin, piilovirhevakuutus turvaa talokauppasi, lupaili Raksystemsin vakuutusesite. Vakuutuskorvauksia on kuitenkin rajattu kovalla kädellä. Uudet vakuutusehdot jättävät vakuutuksen ottajan taistelemaan korvauksista urakoitsijan kanssa. Vakuutuskorvauksen voi saada urakoitsijan vastuuajan jälkeen tai konkurssitilanteessa.

Omakotitalon myyjällä on ankara vastuu. Hän voi joutua maksamaan isoja korvauksia salaisista vioista, joita kukaan ei tiennyt ennen kauppaa. Esimerkiksi alapohjan lahovika on usein korvattava virhe.

Korvausvelvollisuus tulee maakaaresta, mutta yksittäiset tapaukset ovat tulkinnanvaraisia. Siksi talokaupat poikivat kalliita oikeusriitoja.

Piha upottaa keväällä.
Piilovirhevakuutus ei korvannut upottavan pihan kunnostamista. Piha upottaa keväällä. Kuva: Talon omistajan kuva. kuningaskuluttaja

Rakennusalan asiantuntijayritys Raksystems markkinoi ratkaisua riitojen minimoimiseksi. Yhtiö kaupittelee piilovirhevakuutusta, joka lupaa korvata talokaupan jälkeen ilmenneitä salaisia virheitä.

Korjataanko siis kaikki yllätysviat aina vakuutusyhtiön rahalla? Ei ihan niinkään. Raksystemsin markkinoima vakuutus kuittaa varmastikin kulut joskus, mutta se myös vuotaa useasta kohtaa kuin kaakelisauma.

Korjauksia omaan piikkiin

Erään vantaalaisperheen talo paljastui homepommiksi, jonka korjauksiin ja selvityskuluihin on palanut noin 200 000 euroa. Piilovirhevakuutus on korvannut noin 50 000 euroa.

Korvauksia verottavat vakuutuksen rajaukset, ikävähennykset ja omavastuut. Esimerkiksi luvatta rakennetun kodinhoitohuoneen muuttaminen ei kuulunut vakuutukseen.

Moniongelmaisesta talosta selvisi myös, että piha alkoi upottaa keväällä kosteuden myötä. Maamassojen vaihto ei mennyt vakuutukseen. Kaikkia kunnostuksia ei voi lukea piilovirheiden korjaukseksi.

Vantaalaisperheen talokaupat tehtiin vuonna 2010, eivätkä Raksystemsin piilovirhevakuutuksen ehdot enää ole samat. Mutta uudessakin vakuutuksessa riittää rajauksia.

Vakuutusehdot kannattaakin lukea etukäteen suurennuslasin kanssa.

Kattotuolissa on hometta.
Vantaalaisen perheen talon yläpohjasta löytyi hometta. Kattotuolissa on hometta. Kuva: Talon omistajan kuva. kuningaskuluttaja

Vantaalaisperhettä hiertää myös näkemysero talon myyjän kanssa. Myyjä on korvannut korjauksista noin 24 000 euroa– ihan liian vähän perheenisän mielestä.

Hän on harkinnut lisäkorvausten hakemista käräjien kautta - paikasta, jonne joutumiselta vakuutuksen nimenomaan pitäisi suojata!

Vantaalaismies olisi myös toivonut, että kuntotarkastus olisi paljastanut enemmän puutteita jo ennen talokauppaa. Käräjäreissusta myyjää vastaan hän on luopunut, koska lopputulos on epävarma.

Lukuisia rajauksia

Raksystems Insinööritoimisto on tunnettu kuntotarkastuksistaan. Raksystemsin kauppaaman piilovirhevakuutuksen saa, jos taloon tehdään myös Raksystemsin kuntotarkastus.

Varsinainen vakuutuksen antaja on ollut vuodesta 2015 brittiläinen Lloyd´s, eivätkä tässä jutussa käsitellyt tapaukset koske sitä.

Raksystemsin toimitusjohtaja Marko Malmivaara arvioi, että vuosittain piilovirhevakuutuksia on otettu noin 500 – 600 kappaletta. Korvauksia on maksettu vuosittain noin 30 -40 tapauksessa yhteensä noin puoli miljoonaa euroa.

Raksystems Insinööritoimiston toimitusjohtaja Marko Malmivaara.
Toimitusjohtaja Marko Malmivaara. Raksystems Insinööritoimiston toimitusjohtaja Marko Malmivaara. Kuva: Yle kuningaskuluttaja

Piilovirhevakuutuksia saa omakotitaloihin ja myös muihin asuntoihin. Omakotitalon myyjän ottama vakuutus on nimeltään ”Raksystems Kauppaturva”. Se maksaa 1950 euroa viideksi vuodeksi.

Myös talon ostaja voi ottaa piilovirhevakuutuksen.

Hankalia vakuutuspykäliä

Pienten pränttien tavaaminen vakuutusehdoista paljastaa, että piilovirhevakuutuksen korvauksia on rajoitettu kovalla kädellä.

Helsinkiläinen rouva myi talon vuonna 2013. Myöhemmin talon ostaja purki kellarista öljysäiliön ja huomasi, että säiliön taakse oli tihkunut vettä. Syyksi selvisi salaojituksen toimintahäiriö.

Talon myyjällä oli Raksystemsin markkinoima piilovirhevakuutus. Vakuutus ei rouvan yllätykseksi korvannut salaojaongelmaa.

Raksystemsin kuntotarkastaja oli suosittanut salaojien toiminnan selvittämistä lisätutkinnalla. Kuntotarkastaja ei itse voinut varmistaa salaojien toimintaa, koska salaojien tarkastuskaivot eivät olleet esillä.

Silloisten vakuutusehtojen mukaan vahinkoa ei korvata, jos kyseiseen rakenteeseen ei ole tehty kuntotarkastajan suosittamaa lisäselvitystä ennen talokauppaa.

Lisäselvitys olisi todennäköisesti ollut haastava homma, koska oli talvi. Salaojien tarkastuskaivojen kannet ovat usein maan alla. Niiden kaivaminen esiin sydäntalvella voi vaatia roudansulatuspalvelun tilaamista.

Salaojaa kaivetaan esiin.
Salaojan tarkastuskaivon etsiminen voi olla hankalaa routaisesta maasta. Salaojaa kaivetaan esiin. kuningaskuluttaja

Helsinkiläisrouvan mielestä kuntotarkastajan olisi pitänyt kertoa siitä, että suositukset jatkotutkimuksista voivat johtaa dramaattisiin seurauksiin eli vakuutuskorvauksen epäämiseen.

Raksystemsin toimitusjohtaja Marko Malmivaaran mukaan vakuutusehtojen yksityiskohtainen selostus ei ole kuntotarkastajan tehtävä.

Hänen mukaansa merkittävimmät vakuutuksen rajaukset löytyivät asiakkaan saamasta esitteestä ja lisätietoja saa vakuutushenkilöstöltä.

Urakoitsijan virhettä ei korvata

Raksystemsin markkinoima piilovirhevakuutus on nykyään Suomessa ainoa laatuaan. Sitä uudistettiin viime vuonna laajasti. Vakuutussuojaa parantaa mm. ikävähennysten poisto. Nyt mukana on myös LVIS -tekniikka.

Vakuutusehdoissa riittää edelleen pureksittavaa ja epäselviä kohtia. Pykälien mukaan kaupanteon aikana olleita ”ilmeisiä virheitä” ei korvata. Mikä sellainen on?

Kosteusvaurio seinässä.
Rakennusliikkeen moka? Vaadi ensin rahaa urakoitsijalta, sanovat piilovirhevakuutuksen ehdot. Kosteusvaurio seinässä. Kuva: Talon omistajan kuva. kuningaskuluttaja

Vakuutuksenantaja Lloyd´sin puolesta puhuu nyt yhteistyökumppani S&P Underwriting Agency. S&P sanoo, että kyse on ilmeisestä virheestä, jos vakuutuksen ottaja on pantannut tietoa tai valahdellut kuntotarkastuksen yhteydessä tehtyihin kysymyksiin.

Vakuutusehtojen mukaan myöskään urakoitsijan tekemiä työvirheitä ei korvata. Nyt S&P sanoo, että ehdot on kirjoitettu puutteellisesti ja niitä aiotaan korjata.

S&P:n mukaan urakoitsijalla itsellään on velvollisuus korjata virheitään lain tai sopimuspykälien nojalla. Mutta piilovirhevakuutus saattaa korvata myös urakoitsijan virheen esimerkiksi silloin, kun urakoitsija on konkurssissa tai urakoitsijan vastuuaika on ohi, lupaa S&P.

Konkurssiin menneen rakennusyhtiön työvirheet luvataan korvata, jos ne ovat vakuutusehtojen mukaisia piilovirheitä.

Siis ensin tulee kääntyä urakoitsijan puoleen, jos vaikka salaojafirma tyri asennukset.

Lue lisää:

Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

Muokattu 17.11.2016: Lisätty lause: Vantaalaisperheen talokaupat tehtiin vuonna 2010, eivätkä Raksystemsin piilovirhevakuutuksen ehdot enää ole samat.
Täsmennetty lause Varsinainen vakuutuksen antaja on brittiläinen Lloyd´s muotoon Varsinainen vakuutuksen antaja on ollut vuodesta 2015 brittiläinen Lloyd´s, eivätkä tässä jutussa käsitellyt tapaukset koske sitä.
Lisätty lause Konkurssiin menneen rakennusyhtiön työvirheet luvataan korvata, jos ne ovat vakuutusehtojen mukaisia piilovirheitä.
Muokattu 21.11.2016: Lisätty lause: Vakuutuskorvauksen voi saada urakoitsijan vastuuajan jälkeen tai konkurssitilanteessa.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.