TV1 maanantaina 23.7.2017 klo 21.30 - 22.20, uusinta sunnuntaina 30.7. klo 12.00
Katsottavissa Yle Areenassa
"Poikakodin johtaja tuli paikalle kesken tappelun. Hän katsoi, kun alle jäänyt kaveri kirosi raskaasti, ja sanoi – lyö niin kauan kun kiroo. Toinen poika iski tappelukaverinsa tajuttomaksi. Johtaja käänsi selkänsä ja palasi konttoriinsa."
Seksuaalista väkivaltaa, simputusta, raippoja ja pitkiä eristysrangaistuksia. Näitä kaikkia löytyy Suomen koulukotien historiasta.
Toimittaja Ari Lehikoisen dokumentti antaa äänen poikakodeissa 1950 - 60 -luvulla olleille. Heille, joita ei ole yleensä kuultu eikä kuunneltu.
Suomen valtio esittää lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 virallisen anteeksipyynnön kaltoinkohdelluille. Vuonna 2013 ensi-iltansa saanut dokumentti vauhditti selvitystyötä.
Rahallista korvausta koulukodeissa kaltoinkohdelluille ei ole tiedossa. Naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa vastaavia korvauksia on maksettu.
Veli hakattiin poikakodin putkassa
"Siinä yritettiin semmoiseen muottiin pistää nuori ja lapsi, että se ei oikein ihmisarvoista elämää ollut", muistelee Heino Saaristo.
Hän päätyi poikakotiin lähinnä köyhien kotiolojensa ja koulupinnauksen takia.
"Väkivalta oli pahinta. Siellä sai turpiinsa vähän väliä, ja myös henkilökunta löi poikia. Yöllä oli vain yksi vartija, mutta se vartioi lähinnä sitä, ettei me päästä karkaamaan sieltä. Sisällä sai tapahtua mitä vain, kun ovet olivat lukossa", kertoo Saaristo, jonka kolme veljestä vietiin myös koulukotiin.
"Vanhin veli Arvo hakattiin poikakodin putkassa niin, ettei hänestä enää työkuntoista tullut. Hän sairasti kuolemaansa asti."
Henkilökunnalla ei alan koulutusta
Vuonna 1964 Suomessa oli 18 koulukotia. Valta-osa henkilökunnasta oli vailla kasvatusalan koulutusta. Psykologeja ja psykiatreja ei yleensä ollut.
Rangaistukset olivat suhteellisen ankaria. Raipat ja eristys olivat yleisiä.
"Vietin ensimmäiset vuoteni koulukodissa lähinnä putkassa. Koulussa, työssä ja syömässä sain kyllä käydä, mutta muuten olin suljetussa tilassa. Poikakoti kasvatti vain kierompaan suuntaan", pohtii Veijo Kekäläinen.
Veijon laitoskierre alkoi lastenkodista ja jatkui poikakotivuosien jälkeen eri vankiloissa.
Lomille harvoin tai ei lainkaan
Yleensä pari vuotta kestäneiden koulukotisijoitusten aikana pojat pääsivät lomille vain harvoin tai eivät lainkaan. Joidenkin kohdalla koulukodeissa saattoi mennä jopa kymmenen vuotta.
"Se oli pahempi kuin vankila. Vankilassa tiedät aina, milloin pääset pois. Poikakodissa et tiennyt sitä koskaan. Sinne tuomittiin määräämättömäksi ajaksi, se oli pahinta", muistelee Severi Novala.
Yöt olivat pahoja
Juhani Saariston mukaan yöt poikakodissa olivat pahoja.
"Koskaan ei tiennyt tuliko yöllä virtsanjuottaja tai isompi poika mukiloimaan sinua. Samassa paikassa olivat niin pahat nuorisorikolliset kuin me kiltimmätkin pojat."
Heikompi aines eristettiin yhteiskunnasta
Vielä 1960-luvulla nuorten ja lasten lieväänkin häiriökäyttäytymiseen suhtauduttiin ankarasti. Lapsi saatettiin ottaa huostaan, mikäli nämä laiminlöivät koulunkäyntiä, käyttivät alkoholia tai olivat "seksuaalisesti" holtittomia.
Kuopion yliopiston dosentin, erikoistutkija, Vesa Puurosen mukaan valta-osa koulukoteihin päätyneistä oli köyhien perheiden poikia.
"Taustalla vaikutti myös ajatus siitä, että heikompaa ainesta tästä kansasta täytyy jollakin tapaa pystyä eristämään muusta yhteiskunnasta, ettei se aiheuttaisi sille häiriötä", Puuronen sanoo.
Kotiin varhaista tukea
Pohjolakodin entinen rehtori Jukka Kujala toivoo, että Suomessa syntyisi keskustelua myös tämän päivän koulukodeista.
Hänen mukaansa olisi syytä miettiä, onko koulukotiperinnettä enää syytä jatkaa, vaikka kasvatusmetodit ovatkin kehittyneet 1960-luvulta.
"Kotiin pitäisi ohjata jo varhaisemmassa vaiheessa enemmän tukea, ettei laitossijoituksia tulisi niin paljon", arvioi Kujala.
Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2016.
