Kuva: Kaapo Kamu
Da Kaapo: Minna Pensola
Viulutaiteilija ja Meta4-kvartetin jäsen Minna Pensola on Kaapo Kamun Da Kaapo -muotokuvasarjan toinen malli. Kamu halusi kuvata persoonallisen viulistin mm. siksi, että Minna on pitänyt klasariklubia Rööperin kapakoissa jo vuosia. Rennot, juonnetut klubit ovat houkutelleet paikalle myös sellaisia, jotka harrastavat kirjoja, teatteria, elokuvia ja kuvataidetta, mutta välttävät suuria musiikki-instituutioita.
Valokuvaussessio Kaapo Kamun Konalan studiossa on ohi, kun tapaamme Minna Pensolan kanssa Pikku-Roban ja Yrjönkadun kulmassa, paikassa nimeltä G Livelab. Minna pyyhältää paikalle kiharat hulmuten potkulaudallaan. Hän on Suomen Muusikkojen liiton uuden musiikkiklubin hallituksen jäsen ja ohjelmaryhmän ainoa klassisen musiikin edustaja.
– Tämä on hirveän keskeinen paikka Helsingissä ja mun kotihuudit on melkein lavalle saakka, Minna riemuitsee.
– Tämä on aivan uskomaton upgreidaus, jos vertaa millaisilla klubeilla olen tottunut soittamaan, hän hehkuttaa. Kaikki on tehty pieteetillä, kassajärjestelmäkin lopettaa pienen piippauksensa, kun se kohta on saatu siirtymään appiin. Ja henkilökunta on erittäin diskreettiä!
G Livelab on arkkitehti Marco Casagranden suunnittelema, viimeisen päälle toteutettu klubi täynnä harkittuja yksityiskohtia. Sähköisen akustiikan avulla voidaan loihtia eurooppalaisten konserttisalien akustisia olosuhteita. Pöytien pinnat ovat pehmeitä, joten yleisön ei tarvitse pelätä olutkolpakon tai viinilasin kolahdusta musiikkiesityksen aikana. Urbaani miljöö avautuu heti ikkunoiden takana. Raitiovaunut pyyhkivät ohi, raiteet johtavat jopa sisään klubin seinästä. Naisten toilettia koristaa koko seinän ruusumosaiikki ja muusikoiden takahuoneessa on mm. kultainen suihku.
Toivon että G Livelab olisi hyvän musiikin tae
Valokuvaaja Kaapo Kamu halusi kuvata Minna Pensolan, persoonallisen viulutaiteilijan muun muassa siksi, että Minna luonut uudenlaisia konserttitilanteita ja järjestänyt klassisen musiikin konsertteja punavuorelaisiin kapakoihin jo vuosia. Minnan rennot, epämuodolliset klubi-illat ovat löytäneet sellaiset, jotka käyvät sinfoniakonserteissa, mutta myös sellaiset, jotka harrastavat kirjoja, teatteria, elokuvia ja kuvataidetta, mutta välttävät suuria musiikki-instituutioita.
Klasariklubien yleisö on löytänyt jo uuden osoitteen.
– Meidän yleisö tuli keikan jälkeen pyytämään anteeksi, että intoutuivat huutelemaan vasta ihan lopuksi, uusi klubi kun oli niin hieno paikka, Minna nauraa.
Minna Pensola katselee onnellisena ympärilleen G Livelabissa.
– Tykkään intiimeistä tiloista. Tykkään soittaa tämän klubin lavalla. Akustiikka on kuivahko, mutta kuivia lavoja on ympäri maailmaa. Jos muusikko haluaa jotain tiettyä tilantuntua, niin täällä akustiikan säätäminen on mahdollista.
Minna kuvaa uutta tehtäväänsä G Livelabin ohjelmiston suunnittelijana kutkuttavaksi.
– Huippuhyvä flyygeli mahdollistaa esim. korkeatasoisen resitaalisarjan.
Entä tulevatko G Livelabin klasarikonsertteihin jazzin tai muiden musiikkigenrejen ystävät?
– Toivoisin, että tämä paikka saavuttaisi saman statuksen kuin Kings Place Lontoossa. Että paikka itsessään olisi hyvän musiikin tae, oli se sitten klassista, räppiä, jazzia tai progea.
Pian klubin avaamisen jälkeen G Livelabistä tuli myös Radio Helsingin omistaja.
– Radio Helsinki pelastettiin konkurssilta, Minna valaisee. Me ostettiin se siksi, että muusikot pyysivät apua.
Minna kertoo, että vaikka Muusikkojen liitto omistajana ei tule vaikuttamaan Radio Helsingin sisältöön, mahdollisuus radiokanavan profiilin laajentamiseen kuitenkin kiinnostaa.
– Olisi kiva, jos voisimme tehdä G Livelabista ohjelmia ja että Radio Helsinki ottaisi askeleen klassisen ohjelmiston suuntaan. Se näyttäisi mun silmälasieni läpi hyvältä, Minna hymyilee.
Tyttäret ovat jo tarttuneet viuluun
Solistiesiintymiset, kamarimusisointi ja opettaminen vievät nyt Minna Pensolaa ympäri maailmaa. Koko syyskuun Minnan ja hänen miehensä viulutaiteilija Antti Tikkasen perhe oli konserttimatkalla Meta4-kvartetin kanssa Australiassa.
– Se on elämää, mun ja mun perheen elämää. Kun lähdetään keikalle, niin koko perhe lähtee, Antti, tyttäret ja välillä anoppikin.
Haastattelusta Minnan on kiirehdittävä kehityskeskusteluun päiväkotiin.
– Joudun nielemään yhteiskunnan tarjoamaa äitikalkkia, hän muotoilee diplomaattisesti.
Päiväkodin henkilökunnalle täytyy perustella, miksi tyttären tulee jälleen noutamaan hoidosta henkilö, joka ei ole entuudestaan tuttu.
– Meillä on laaja tukiverkko, Minna kiittää, muuten tästä ei tulisi mitään. Täytyy toivoa, ettei tämä tyttöjen teini-iässä kostaudu traumoina tai haistatteluna.
Minna ja Antti olivat ajatelleet, että fagotti olisi lapselle sopiva soitin, sen voisi aloittaa myöhään ja sillä voisi soittaa mukavaa musiikkia. Toisin on käynyt. Viisivuotias Vilma soittaa jo viulua ja myös kaksi ja puolivuotias Emma kaivaa kotelosta Minnan vanhan 32-osa-viulun esiin.
– Olen viime aikoina ilokseni huomannut, että Emma kääntää viulun alaspäin selloksi, Minna huokaa.
Suhtaudun tilanteeseeni hämmästyksen sekaisella kiitollisuudella
Minna Pensola on palannut juuri Meta4:n kanssa keikoilta Tukholmasta ja Hampurista. Seuraavaksi hän matkustaa opettamaan kamarimusiikkia Eurooppalaiseen Kamarimusiikkiakatemiaan Bernin konservatorioon Sveitsiin.
– Opetustyö on sellaista, että kun sitä alkaa ilmestyä kalenteriin, en vastusta. Jossain vaiheessa uralla tulee sellainen tilanne, että täytyy pay back, maksaa takaisin.
Myös solistiesiintymisiä riittää. Vielä ennen joulua Minna mm. lentää jenkkeihin esittämään Vivaldin Vuodenaikoja.
Minna oli seitsemän vuotta Sysmän musiikkijuhlien taiteellinen johtaja.
– Kun hyppäsin Sysmään, niin vitsi, oli kiva leikkiä ja testailla! Sen jälkeen en ole kaivannut kokonaisvastuuta oman festarin pyörittämisestä. Kvartettihommassa on riittänyt taiteellista vastuuta ja suunnittelua. Ja Pukama – siis Punavuoren Kamarimusiikki Yhdistys - on ollut paikka, minne olen voinut kutsua frendejä soittamaan. Nyt on sitten G Livelab.
– On ollut sellaista lankojen pitämistä käsissä monella alueella. Myös kotijoukkojen pyöritys on vienyt oman osansa.
Minna on esiintynyt paljon orkestereiden kanssa mm. niin, että hän on soittanut itse konserttimestarina ja Antti alttoviulistina. Oletko koskaan ajatellut ryhtyä kapellimestariksi?
– En. Mutta tämä ei ole eka kerta, kun sitä kysytään multa. Koskaan ei tietysti pitäisi sanoa ei.
– Olen puhunut tästä aiheesta Meta4-kvartetin sellistin Tomas Djupsjöbackan kanssa, joka on ryhtynyt myös johtamaan. Häntä on aina kiehtonut orkesterin johtamisessa fyysisyys. Mulle taas siinä fyysisessä puolessa ei ole tarpeeksi kiehtovuutta. Ei ainakaan nyt.
Minna Pensola kertoo, että nykyään hänen keikoistaan 80 % on ulkomailla.
– Mä suhtaudun tilanteeseen hämmästyksen sekaisella kiitollisuudella.
Onko tämä nyt sitä elämää, josta nuorena uneksit? Elätkö unelmaasi?
– En! Kun olin nuori, en haaveillut mistään. Olen aina vain ajautunut uusiin tilanteisiin. Että tuossa on ovi auki, kävellään siitä. Pitkäaikainen opettajani Kaija Saarikettu sanoi myös, ettei ole sellaista tilannetta, josta ei voisi oppia.
Minna muuttuu hetken mietteliääksi.
– Olin 19-vuotias, kun mulle tuli kriisi. Mua ei hyväksytty Sibelius-viulukilpailuun. Silloin koko homma ei huvittanut ollenkaan. Sitten Kimmo Hakola pyysi, että tule soittamaan Beethovenin viulukonsertto, kun hän johtaa. Tajusin, että on vielä iso vitsa väännettävänä. Siitä lähti taas draivi päälle.
Katso valokuvaaja Kaapo Kamun ja viulutaiteilija Minna Pensolan ajatustenvaihtoa muotokuvauksen lomassa Konalan studiossa 22. lokakuuta 2016.
