Hyppää pääsisältöön

Alva: Arrows

"Olen valtavan itsepäin ja temperamenttinen, mutta samalla valtavan iloinen ja energinen." Alva osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella Arrows.


Kappaleen tekijät: Arto Ruotsala, Milos Rosas, Aatu Mällinen
Musiikkivideon ohjaaja & kuvaaja: Tuukka Harala, Petteri Lappalainen


Kuka olet?

Nimeni on Alva ja olen kotoisin Pohjanmaalta. Opiskelen ensimmäistä vuotta lukiossa. Minua kiinnostavat musiikki, tanssi, teatteri ja fitness. Olen valtavan itsepäin ja temperamenttinen, mutta samalla valtavan iloinen ja energinen.

Miksi osallistuit Uuden Musiikin Kilpailuun?

Olen jo aiemmin halunnut olla mukana. Olen seurannut kilpailua joka vuosi! Minulla kävi tuuri, kun Arto (kisakappaleen kirjoittaja ja tuottaja) näki YouTube-klippini ja otti minuun yhteyttä. Meillä synkkasi todella hyvin yhteen! UMK on hyvä konsepti ja näen sen hyvänä kanavana tavoittaa yleisö.

Aika ennen UMK:ta?

Olen käynyt koulua. Vapaa-ajalla olen ottanut laulutunteja ja tanssinut. Käyn myös salilla ja pilateksessa.

Kuvaile musiikkityyliäsi?

Pidän popista, esimerkiksi Zara Larssonista. Arrows on popkappale, joka mielestäni istuu hyvin tämän päivän kansainväliseen musiikkiskeneen. Biisissä on vaikutteita mm. Astrid S:ltä.

Mistä kilpailukappaleesi kertoo?

Sen voi tulkita monella tavalla. Itse löydän siitä tunteen, jossa ollaan ystävyyden ja rakkauden rajamaastossa ja jossa eletään epätietoisuudessa siitä, kuinka suhde tulee kehittymään. Sitä yrittää elää hetkessä ja samaan aikaan haluaa oppia tuntemaan toista enemmän ilman että tietää, mitä se toinen ajattelee.

Miten video liittyy kappaleeseen?

Toivon että video välittää vastarakastumisen tai voimakkaan ystävyyden tunteen, jollaisen jokainen on joskus kokenut. Mutta myös toiveikkuuden tai pelon tunteen siitä, kuinka suhde tulee kehittymään.

Kuinka eroat muista UMK-kilpailijoista?

Minulla on erittäin hyvä kappale, jossa on kansainvälinen soundi. Se on kaunista kuunneltavaa, mutta myös hyvää tanssittavaa. Toivon, että nuorempikin yleisö pystyy samaistumaan kappaleeseen, koska se huokuu “young soulia”.

UMK17: Alva
UMK17: Alva Kuva: Yle / Miikka Varila Alva,Uuden Musiikin Kilpailu,umk17

Mikä on suhteesi Euroviisuihin?

Sehän on Euroopan suurin musiikkikilpailu! Koska tulen musikaalisesta ja musiikkia rakastavasta perheestä, on itsestäänselvää, että olemme katsoneet Viisut sekä Suomen ja Ruotsin karsinnat. Sound of Silence viime vuodelta on suosikkibiisini! Vahva suoritus! Voimakkain muistoni on kuitenkin Loreen, sillä Euphoria toi Euroviisuihin jotain uutta.

Mitä lupaat Kiovna viisulavalla?

Tehdä haastattelun suomeksi - ajatus saa polvet vähän tutisemaan, mutta opin kyllä!

Mikä musiikin ulkopuolella innostaa sinua?

Tanssi, kuten hip hop -tanssi. Kaverini inspiroivat minua. Kirppisvaatteet ovat hauskoja, pidän 70-luvun tyylistä. Valokuvaan jonkun verran, mikä myös antaa minulle inspiraatiota.

Miten hip hop -tanssitaustasi tulee näkymään UMK-showssa?

Sen tulette näkemään!

Näetkö itsesi tulevaisuudessa koti- vai ulkomaisilla estradeilla?

Olenhan suomalainen, joten luonnollisesti suomalainen yleisö on minulle tärkeä. Toivottavasti musiikkini puhuttelee yleisöjä myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Alvan soittolista: 10 tärkeää biisiä

1. Zara Larsson - Lush Life
Niin tarttuva biisi!

2. Zara Larsson - Ain't My Fault
Hänellä on raaka ja kaunis ääni, josta inspiroidun.

3. Little Mix - Shout Out To My Ex

4. Little Mix - Salute
Tyttöbändi, jonka tanssi ja girlpower innostaa minua. Tämän tahtiin tanssin non-stoppina.

5. Mike Perry, Shy Martin - The Ocean

6. The Chainsmokers - All We Know

7. Ingrid Michaelson - Everybody
Näissä kolmessa biisissä on fiilis, joka saa unelmoimaan ja toisiin maailmoihin… kuin elokuvissa.

8. Alan Walker Remix - Millionaire
Tästä saan hirmupositiiviset kicksit.

9. Isac Elliot - Beast
Pidän soundista ja siitä, että artisti on Suomesta.

10. A Trak Remix - Let You Go
Erittäin cool tanssibiisi.

UMK17

  • UMK18-haku on päättynyt!

    Kiitokset kaikille biisin lähettäneille

    UMK18-haku oli auki pe 1.9. - ma 4.9. Kiitokset kaikille biisin lähettäneille, ilmoitamme jatkoon pääsystä syyskuun loppuun mennessä. Uuden Musiikin Kilpailun voittaja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa Portugalin Lissabonissa toukokuussa 2018.

  • UMK17 // Etkot pe 27.1.

    MARCUS & MARTINUS!!1!!!!!

    Perjantain Etkot-lähetyksessä on erikoisvieras: sensaatioduo Marcus & Martinus! Lähetystä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • UMK17 // Etkot to 26.1.

    Torstaina paljastetaan UMK17-shown ydinelementti

    Torstain Etkot-lähetyksessä paljastetaan UMK17-shown ydinelementti: UMK17-lava - it's huge! Tämä ei ole vaihtoehtoinen fakta. Perjantaina Etkoilla käy sensaatioduo Marcus & Martinus. Lähetyksiä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • Emma: Circle of Light

    WDM = Wooden Dance Music

    "WDM eli Wooden Dance Music. Olen muokannut EDM-käsitettä omakseni. Tykkään, että musiikki on tanssittavaa ja akustiset soittimet tekevät siitä lämpimämpää ja juuri minun näköistäni." Lue lisää Emmasta.