Olli Kangassalo
Yle
40-vuotiaasta Eppu Normaalista tehty dokumentti Eput-elokuva ei siloittele bändin historiaa. Dokumentti saa kipinänsä Syrjän veljesten välisestä suhteesta. Eppujen suureksi ongelmaksi muodostui Pantse Syrjän perfektionismi, joka ajoi yhtyeen 11 vuoden tauolle.
Ennakkoon oli hieman epäilyksiä siitä, miten rehellisen tai elävän kuvan Eppu Normaalista tarjoaa levyn julkistamisen kanssa yhteen ajoitettu dokumentti, joka vaikuttaa markkinointiin liittyvältä pr-operaatiolta. Epäilys osoittautui turhaksi. Dokumentti ei tee kiiltokuvaa ja murtumat tuovat juttuun elämää. Toki tässä ei kynnetä läheskään niin syvällä spinaltapismeissa kuin esimerkiksi tuoreessa rockdokumentissa We are Twisted F****** Sister, mutta ei Eput-elokuvastakaan elämänmakua ja komediaa puutu.
Ternimaitoyrittäjästä onnistuneen dokumentin Kansalainen Jussila ohjanneella Saku Pollarilla on ollut luottamuksellinen suhde bändiin. Häntä ovat kiinnostaneet enemmän bändin jäsenten henkilötarinat ja suhteet kuin musiikin analysointi, mikä on melko yleinen artistidokumenttien valinta.
Eput-elokuva on kerronnaltaan sujuvaksi viilattu suurelle yleisölle suunnattu dokumentti, selkeä, vauhdikas ja humoristinen. Tarinan kuljetuksessa on kaksi päälinjaa. Toisaalla uransa 40 -vuotishuippuun päässyt yhtye valmistelee suurta juhlakonserttia Tampereen Ratinan stadionilla. Toinen juonilinja etenee kronologisesti bändin jäsenten henkilöhistoriasta lähtien ja bändin uraa seuraten.
Errol Morrisin dokumentit mieleen tuova suoraan kameraan tuijottava haastateltava on intensiivinen ratkaisu. Kitaristi Pantse Syrjä, laulaja Martti Syrjä ja kitaristi Juha Torvinen ovat taitavia esiintyjiä, ilmehtijöitä ja jutunkertojia. Reipas itseironia ryydittää anekdootteja, eikä kipeitä asioita väistellä. Kun basisti Mikko Nevalainen kertoo potkuistaan (1989), harmi välittyy kasvoilta edelleen.
Reipas itseironia ryydittää anekdootteja, eikä kipeitä asioita väistellä. Kun basisti Mikko Nevalainen kertoo potkuistaan, harmi välittyy kasvoilta edelleen.
Bändin historia on hauskasti kerrottu. Oleellista on veljesten välinen suhde, joka alkoi ison veljen harjoittamasta kiusaamisesta. Uutta on, että Pantse kuitenkin ujuttautui ärsyttävän pikkuveljen perustamaan anarkistiseen teinipunkbändiin. Ramones-vaikutteisen alun jälkeen bändin uusi melankolispopimpi tyyli löytyi, kun basisti-sanoittaja Mikko Saarela lähti yhtyeestä.
Eput luopuivat hypernopeista tempoista. Sen jälkeen syntyi muun muassa klassikkojen klassikko Murheellisten laulujen maa, jonka sanoittaja Martti oli aluksi tarkoittanut liioittelevakasi satiiriksi, mutta se kolahtikin kansan syviin riveihin ilman ironiaa.
Vuonna 1985 bändi oli suosion huipulla, ja Juha Torvinen väittää dokumentissa, että itse asiassa Eppu Normaali oli tuolloin keikoilla kuuntelijamäärissä mitaten suositumpi kuin Dingo. Bändin jäsenet ihmettelevät suosiota, joka on kestänyt pitkät tauot.
Menestys toi mahdollisuuden rakentaa oman studion, mutta siitä tulikin uran kompastuskivi. Taiteelliseksi johtajaksi nousseen Pantse Syrjän perfektionismi ryöpsähti valloilleen, ja studiosessiointi aiheutti bändille järjettömän pitkän 11 vuoden pakkotauon. Biisit eivät vaan valmistuneet, ja jotakin kitarasoundia haettiin hedelmättömästi viikkoja ja kuukausia. Pantse jopa myöntää, että yksi syy häntä riivaavaan päättämättömyyteen oli kuulon heikkeneminen, mikä on jo sinänsä mustaa huumoria. Mutta kitaristi ei kadu pätkääkään perfektionismiaan, kuten dokumentin lopusta selviää.
Pantse Syrjä jopa myöntää, että yksi syy häntä riivaavaan päättämättömyyteen oli kuulon heikkeneminen, mikä on jo sinänsä mustaa huumoria. Mutta kitaristi ei kadu pätkääkään perfektionismiaan, kuten dokumentin lopusta selviää.
Taiteellisen johtajan perfektionismista kärsivät muut bändin jäsenet. Basisti Nevalainen ei kestänyt sanelupolitiikkaa, ja jos tulkitsin oikein, Martin alkoholismi sai vauhtia tuon 11-vuoteen venyneen kypsyttelykauden tyhjäkäynnin aikana.
Martin alkoholismin käsittely onkin suorasukaisuudessaan yksi dokumentin ydinkohta. Laulaja oli lopulta niin huonossa kunnossa, että rahakkaasta kiertueesta oli pakko kieltäytyä. Rämmitään rock´n´roll –tarinoiden ydinmehussa. Lopulta Martti oli saanut juotua tarpeeksi, ja veli kuskasi veljen katkaisuhoitoon ja kuntoutukseen.
Eput-elokuvassa käytetään useimpia valtavirtadokumenttien kerrontakeinoja. Kriitikkojen vihaamia näyteltyjä dramatisointejakin on leikattu sekaan maltillisesti ja väläyksenomaisesti, mutta ne luovat hauskasti autenttisuuden illuusiota. Mieleen jäi ainakin Pantsen laudasta rakentama panssarivaunu, Martintuhoamisväline nro 1, jolla Pantse pystyi ampumaan veljeään mutapaakuilla.
Eppu Normaali on suomalaisittain massiiviseksi kasvanut ammattimainen koneisto, eikä stadionkonsertin järjestäminen sinfoniaorkesterin kanssa luulisi olevan heille minkäänlainen loikka. Stadionkonserttiin liittyvät paineet saavat kuitenkin lisää uskottavuutta, kun katsoja ymmärtää Pantsen luomisprosessien sietämättömän hitauden.
Veljesten yhteiset biisintekemishetket ovat hieman rakennetun oloisia, mutta tilanteista syntyy kuitenkin elävä kuva Pantsen ja Martin välisestä dynamiikasta. Näissä hetkissä elää se vino ja naljaileva huumori, joka on aina ollut osa Eppu Normaalin karismaa.
Korjattu 24.11 klo 12:34: Eppu Normaali ei omista Aito Mediaa, joka on elokuvan tuottaja. Aito Media omistaa yhdessä Eppu Normaalin kanssa Aito Tehdas Oy:n, joka on teknisiä tuotantopalveluja tarjoava yritys, tuottaa mm. Uuden Päivän teknisen toteutuksen. Aito Tehtaalla ei ole sisällöntuotantoa.
