Keskiajallakin sairastettiin astmaa

Keskiajan Englannissa oli hyvin paljon sellaisia tauteja kuin nykyäänkin. Myös yhä käytössä olevia taudinnimiä esiintyi jo keskiaikaisissa lääketieteellisissä kirjoituksissa, tosin laveammin merkityksin. Näin kertoo englannin kielen yliopistonlehtori Juhani Norri Tampereen yliopistosta.

Keskiajallakin sairastettiin astmaa. Näin ainakin voisi ymmärtää ajanjakson englantilaisia lääketieteellisiä kirjoituksia lukiessa, sillä niissä kirjoitetaan astmasta.

Astma kuitenkin merkitsi monissa keskiaikaisissa kirjoituksissa yleisesti raskasta hengitystä, johon liittyi pihisevä ääni. Merkitys oli siis laveampi kuin nykyään, jolloin astma on määritelty tarkasti. Astma on nykymääritelmien mukaan keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus, johon liittyy keuhkoputkien ahtautumista.

Keskiaikainen kirjoitus kuvaa leviävää ihotautia nimeltä ”serpigo granosa”. Sille ominaista olivat kutina, ohranjyvän kaltaiset veren täyttämät pahkurat, märkiminen ja paha haju. Ei ole selvää, mitä tauti vastaisi nykyajan terminologiassa. Piirustus kädestä (syyläisestä?) kirjoituksen marginaalissa. Kuva: Cambridgen yliopiston Emmanuel College / Juhani Norri piirustus,kädet,lääketiede,keskiaika

– On muistettava, että vaikka keskiaikainen sana olisi ihan sama kuin nykyään, sen merkitys oli usein väljempi, englannin kielen sanastoon perehtynyt yliopistonlehtori Juhani Norri kertoo.

Norri on koonnut mittavan sanakirjan, joka tarkastelee englannin kielen lääketieteen sanastoa myöhäiskeskiajalla.

Eri sanoja samoille taudeille ja ruumiinosille

Kun keskiaikaisessa Englannissa kirjoitettiin ensimmäisiä englanninkielisiä lääketieteellisiä selostuksia, tehtävä ei ollut helppo. Kirjakielen sanasto oli vasta kehittymässä, ja kun ei ollut olemassa valmista terminologiaa, termit täytyi keksiä itse.

Juhani Norrin mukaan uusia termejä kehittäneet kirjoittajat käyttivät samoista taudintiloista eri nimityksiä, ja jopa samoille ruumiinosille oli monia sanoja.

Keskiaikainen kirurgi kertoo, kuinka hän hoiti kahden potilaan jalkavaivaa arsenikkiyhdisteellä. Potilaiden jalka turposi, ja hoitokohta muuttui mustaksi. Kyseessä on varoitus arsenikkiyhdisteen käytöstä. Piirustus jalasta keskiaikaisessa lääketieteellisessä englantilaisessa kirjoituksessa. Kuva: Cambridgen yliopiston Emmanuel College / Juhani Norri piirustus,jalat,lääketiede,keskiaika

– Standarditerminologiaa ei ollut. Tilanne oli kaoottinen 1800-luvun loppuun saakka, Norri sanoo.

– Vielä 1900-luvun alkupuolellakin anatomian terminologiaa pyrittiin saamaan yhtenäisemmäksi. Termien yhdenmukaisuuden puute ei siis ollut pelkästään keskiajan ongelma, mutta keskiajalla tilanne oli erityisen vaikea, Norri jatkaa.

Lainasanoja ja omaperäisiäkin

Englannin kieleen keskiajalla kehitetyt sanat tulevat Juhani Norrin tutkimusten mukaan hyvin usein latinasta tai ranskasta. Niiden lisäksi skandinaaviset kielet sekä hollanti ja saksa ovat vaikuttaneet terminologiaan.

Ne omaperäiset englannin kielen lääketieteen sanat, joita ei ole lainattu muualta, merkitsevät usein perustavaa laatua olevia käsitteitä, kuten tärkeimpiä ja yleisimmin tunnettuja ruumiinosia. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi body (ruumis), finger (sormi), heart (sydän) ja liver (maksa).

Luurangon piirustus keskiaikaisessa kirurgian käsikirjassa. Ajan teksteistä kirurgiset teokset kiinnittivät eniten huomiota anatomiakuvauksiin. Piirustus luurangosta keskiaikaisessa englantilaisessa lääketieteellisessä kirjoituksessa. Kuva: Braunschweig / Juhani Norri piirustus,luuranko (fiktiivinen henkilö),keskiaika,lääketiede

Englannin kielessä on ollut lääketieteellisiä sanoja jo ennen 1300-lukua, jolloin lääketieteen opetus alkoi
Oxfordin ja Cambridgen yliopistoissa – tai ainakin ensimmäiset tiedetyt lääketieteen tutkinnot ovat tuolta vuosisadalta. Ennen lääketieteen yliopisto-opetuksen alkua keskeinen sija oli luostareilla sairastupineen.

Lääkkeitä ja ohjeita

Keskiajalla kehitettyjä lääketieteen sanoja käytettiin erilaisissa lääketieteellisissä kirjoituksissa. Yhdenlaisia kirjoituksia kirjoitettiin yliopistoissa, ja toisenlaisia kirjoittivat tuolloin oppisopimuksella koulutuksensa saaneet kirurgit.

Erityisen suosittuja lääketieteellisiä kirjoituksia olivat reseptikokoelmat, joihin oli listattu parannuskeinoja eri vaivoihin. Reseptikokoelmissa ohjeistettiin myös lääkkeenvalmistukseen.

Keskiajan Englannissa lääkkeitä tislattiin esimerkiksi eläintenosista ja ulosteesta. Piirustuksessa on tislauksessa käytettyjä astioita. Piirustuksia keskiaikaisessa lääketieteellisessä englantilaisessa kirjoituksessa. Kuva: Braunschweig / Juhani Norri piirustus

Lääkkeiden ainesosista ylivoimaisesti suosituimpia olivat yrtit. Niiden lisäksi lääkkeissä ohjattiin käyttämään erilaisia kemiallisia aineita, kasveja, eläintenosia, ulostetta ja sellaisia nykynäkökulmasta eksoottisia ainesosia kuin neitsyen verta.

– Kemiallisista aineista esimerkiksi erilaisia happoja esiintyy resepteissä aika paljon, Norri kertoo.

– Eräässä reseptissä sanotaan, että syylästä tai känsästä pääsee eroon, kun kaataa sen päälle happoa. Potilasta kehotettiin varomaan, ettei happoa osu viereiseen kudokseen.

Lääkkeissä käytettyjä eläintenosia tislattiin. Esimerkiksi vasikankeuhkot, harakat sekä muurahaiset ja muurahaisenmunat kelpasivat tislattuina lääkeaineiksi.

Keskiajan Englannissa kirjoitettu lääketieteellinen teksti. Keskiajan Englannissa kirjoitettu lääketieteellinen teksti. Kuva: Juhani Norri teksti

Kuuntele lisää

Juhani Norri on Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapään vieraana keskiviikkona 23.11.2016.

Keskiajan Englannissa kirjoitettu lääketieteellinen teksti. Keskiajan Englannissa kirjoitettu lääketieteellinen teksti. Kuva: Juhani Norri teksti

Kuvatiedot

Jalka ja käsi: Cambridgen yliopisto, Emmanuel Collegen käsikirjoitus n:ro 69. Sisältää 1300-luvulla eläneen kirurgin John of Ardernen teoksia.

Luuranko ja miehen pää: Braunschweig, Hieronymus (1525) The Noble Experyence of the Vertuous Handywarke of Surgeri.

Ruukut: Braunschweig, Hieronymus (1527) The Vertuose Boke of Distyllacyon.