Marja Hintikka
Yle
“Sä olit varmaan lapsena kiusaaja, koska kaikki menestyvät tyypit ovat olleet”. Näin totesi kaverini, johon olen tutustunut vasta aikuisiällä. Kiva, jos joku pitää menestyvänä, mutta oletus menneisyydestäni järkytti. Kiusaaja? Minäkö?
Minä olin luokan nörtti-hikari, joka piti äänekkäitä puheenvuoroja milloin mistäkin ja joutui pilkan kohteeksi. Olin luottamusoppilas, joka rekrytoitiin turvahenkilöksi luokan uusille oppilaille, olivatpa he juuri maahan muuttaneita tai koulua vaihtaneita, jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevia ikätovereita. Olin usein myös tilanteessa, jossa jouduin pahimpien kiusaajien ja luokan syrjityimmän väliin puolustavaksi panssariksi.
Silloin se oli rankkaa, mutta nyt olen roolistani kiitollinen.
Näin vierestä, millaista jälkeä kiusaaminen voi pahimmillaan tehdä.
En koskaan kiusannut ketään. Päinvastoin. Näin vierestä, millaista jälkeä kiusaaminen voi pahimmillaan tehdä. Se opetti ihmisten kanssa toimimisesta ja vaikeista sosiaalisista tilanteista todennäköisesti enemmän kuin mikään muu elämässäni.
Mutta miten saisin omat lapseni opetettua reiluiksi kavereiksi? Sellaisiksi, jotka eivät joudu tallotuksi, mutta uskaltavat tarvittaessa puolustaa heikompiaan? Tätä kai jokainen vanhempi toivoo.
Samaan aikaan moni äiti ja isä tokaisee parin saunakaljan jälkeen, että haluaisi lapsen lyövän mieluummin takaisin kuin alistuvan kiusaamiselle. On helpompi kestää ajatus, että piltti pärjää porukassa vaikka vähän kepuleillakin konsteilla, kuin pohtia sydän syrjällään, onkohan se tänään saanut turpaan.
Aikuiset eivät puutu kiusaamiseen.
THL:n Kouluterveyskysely kertoo hyviä ja huonoja uutisia. Kyselyn mukaan koulukiusaaminen yleistyi peruskoulussa vuoteen 2009 saakka, mutta on sen jälkeen vähentynyt.
Nuoret kokevat, että kiusaamiseen puuttuminen on yleistynyt. Silti edelleen esimerkiksi 88 prosenttia lukiolaistytöistä ja 86 prosenttia pojista on sitä mieltä, etteivät oppilaitoksen aikuiset ole puuttuneet kiusaamiseen. Peruskoulussa vastaavat lukemat olivat 69% (tytöt) ja 63% (pojat).
Marja Hintikka Liven Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten vanhempien suurin pelko on, että joku tekee omalle lapselle pahaa. Kakkospelkona komeilee se, että lasta kiusataan. Vertailun vuoksi esimerkiksi pelko perheen hajoamisesta oli vasta sijalla 12 ja lapsen kuolema sijalla 4. Ajatus, että joku rääkkää lastani jossain, enkä itse ole paikalla puolustamassa, on äitien ja isien mielissä sietämätön.
Näin on varmasti siksikin, että kiusaaminen on valtavan yleistä. Eri tutkimusten perusteella 5-15 prosenttia Suomen 10-15 -vuotiaista koululaisista kokee kiusaamista. Aktiivisia kiusaajia on joka kymmenes.
Yhteistä kiusaajille ja kiusatuille on sosiaalisen ongelmanratkaisukyvyn puute. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että sosiaalisia taitoja opettamalla kiusaaminen lakkaa, mutta professorit Christina Salmiwalli ja Liisa Keltinkangas-Järvinen ovat osittain eri mieltä: osa kiusaajista on sosiaalisesti hyvin taitavia ja suosittuja, ja he ymmärtävät täysin, kuinka pahalta kiusatusta tuntuu.
Moni aikuinen katsoo kiusaamisen suhteen edelleen väärään suuntaan.
Moni aikuinen katsoo kiusaamisen suhteen edelleen väärään suuntaan. Kiusaajia ei löydetä, koska keskitytään lähinnä fyysisiin nujakoihin. Joukon henkisesti hyljeksimän lapsen on usein vaikea edes tajuta olevansa kiusattu. Lapsi kärsii yksin eikä uskalla valittaa asiasta kenellekään varsinkin, jos on tunne, että kantelusta seuraa vain pahempaa kiusaamista.
Tunnistan tämän.
Kun kerran erehdyin kertomaan luokassa esiintyvästä kiusaamisesta opettajille, sain lukea koulun vessan seinästä itseäni koskevia solvauksia loppuvuoden. Se kovetti sisäistä lastani sen verran, että nykyiseen työhöni liittyvä nettiloanheitto ei tunnu juuri miltään. Mutta onko se hyvä asia?
Ehkä sen pitäisi tuntua, joltakin.
Ei anneta kiusaajien enää olla kuninkaita.
Missioni tämän teeman ympärillä voi kiteyttää yhteen lauseeseen: ei anneta kiusaajien enää olla kuninkaita. Me aikuiset annamme sosiaalisen kanssakäymisen mallin omalla käytöksellämme ja kasvatuksellamme. Jos Suomi kerran on työpaikkakiusaamisen kärkimaita, on kai turha olettaa sopuisaa ja empaattista käytöstä lapsiltakaan. Ainakaan, ellemme itse ole valmiita muuttumaan.
Muutos ja tilanteen parantaminen lähtee meistä vanhemmista! Katsotaan peiliin: miten puhumme toisista ihmisistä, heidän ulkonäöstään ja valinnoistaan? Reagoimmeko ympäristöömme hyväksyvällä vai vihamielisellä asenteella?
Jokainen voi testata asiaa ihan pian.
Katso sinäkin Linnan juhlat pilkkaamatta! Onnistuuko?
Itsenäisyyspäivänä nähdään taas Suomen suurin perheohjelma, miljoonayleisöt ruutujen ääreen keräävä Linnan Juhlat. Haastankin meidät kaikki katsomaan Itsenäisyyspäivän vastaanoton lasten kanssa arvostelematta yhtäkään asua, kampausta tai alleja. Niin, alleja. Maan ensimmäinen kuvankäsittely tehtiin presidentti Paasikiven puolison Allin käsivarsille. Kenties hän pelkäsi kansan arvostelua ja pilkkakommenttaja. Vuosi oli 1953.
Osaisimmeko olla armollisempia toisillemme nyt, 63 vuoden kuluttua?
MHL: Kiusaaja on kuningas
Yle TV2 maanantaina 21.11. klo 21 - vieraina tuottaja-juontaja ja mediapersoona Aki Linnanahde sekä juontaja Maisa Torppa.
Yle Puhe tiistaina 22.11. klo 16
yle.fi/mhl
Liity meihin:
Lisää ohjelmasta
