Hyppää pääsisältöön

Sopraano Alina Koivula:"En tähtää aktiivisesti muualle kuin laulajan työhön."

Sopraano Alina Koivula.
Sopraano Alina Koivula. Kuva: Yle/Laila Kangas alina koivula

"Välillä olen sanonut puolitosissani, että jos tämä lauluhomma ei ota lähteäkseen, niin haen sitten lääkikseen." Sopraano Alina Koivula opiskelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa oopperakoulutuksessa, jäljellä on suunnilleen vuoden verran opintoja. Into laulamiseen Alinalla on ollut jo pienestä pitäen ja 14-vuotiaana hän mankui itsensä laulutunneille.

Kuka?

Olen Alina Koivula, syntynyt 6.10.1989 Järvenpäässä.

Ammattimuusikoita perheessäni ei ole, mutta musiikkia on kotona kuunneltu ahkerasti. Äitini on harrastanut ja harrastaa edelleen kuorolaulua ja hänen isänsä, minun pappani, soittaa mm. harmonikkaa, jonka kiiltäviä osasia jaksoin pienenä ihastella.

Mistä?

Pari ensimmäistä vuottani asuin Järvenpäässä, mutta sittemmin Raumalla, Turussa ja viimeiset 8-9 vuotta tietysti Helsingissä.

Viidenteen luokkaan asti kävin peruskoulua Raumalla Karin koulun musiikkiluokilla. Siitä eteenpäin luokasta peruskoulun loppuun kävin Turun Puolalanmäen musiikkiluokkia. Aloitin Puolalanmäessä myös musiikkilukiota, kunnes päätin satsata täysipainoisesti musiikkiin ja pyrin suorittamaan muusikon 2. asteen ammattiopintoja, jotka sitten aloitinkin Helsingin Konservatoriossa 2008 syksyllä. Vuonna 2011 aloitibn Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla, jolla olen jatkanut nyt maisteriopintoihin asti, joita suoritan parhaillaan oopperalinjalla.

Mikä paikkakunta tai maisema on sinulle inspiroiva?

Olen kotiutunut Helsinkiin hyvin ja koen sen kaupunkina itselleni tärkeäksi ja viihtyisäksi. Turussa puolestaan on nostalgia-arvoa, koska olen viettänyt tärkeimmät kasvuvuoteni siellä ja molemmat vanhempani ja suuri osa perheestäni asuu siellä edelleen. Inspiraatiota taas voi mielestäni ammentaa melkein mistä vain, oikeana hetkenä, oikeassa paikassa, oikeassa tunnelmassa.

Musiikkiopinnot

Aloitin viulunsoiton opinnot sekä lapsikuorossa laulamisen Rauman musiikkiopistossa 6-vuotiaana ja 8-vuotiaana musiikkiluokalle siirtyessäni mukaan tuli myös luokkien oma laulu- ja soitinyhtye. Turkuun muutettaessa jatkoin viulunsoittoa musiikkiopistossa ja jousiorkesterissa sekä kuorolaulua Puolalanmäen musiikkiluokilla. Intoni syventyä patemmin juuri lauluun oli olemassa jo hyvinkin nuorena, mutta lauluoppilaaksi ei yleensä pääse kuin vasta 16-vuotiaana. Lopulta kuitenkin sain manguttua itselleni pääsykoeajan 14-vuotiaana, jonka tuloksena aloitinkin laulun opiskelun Turun konservatoriossa.

Soitan myös viulua, tosin en ole varma kuinka se minulta enää näin pitkän tauon jälkeen luonnistuisi. En voi väittää osaavani suorastaan soittaa pianoa, mutta jonkinlaista tuttavuutta senkin kanssa on tehty koska olen sitä laulun sivuaineena opiskellut.

Sopraano Alina Koivula ja mezzosopraano Ylva Gruen sekä pianisti Laura Kivikoski Kantapöydässä 23.11.2016.
Sopraano Alina Koivula ja mezzosopraano Ylva Gruen sekä pianisti Laura Kivikoski Kantapöydässä 23.11.2016. Sopraano Alina Koivula ja mezzosopraano Ylva Gruen sekä pianisti Laura Kivikoski Kantapöydässä 23.11.2016. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen laura kivikoski

Tärkeimmät opettajat ja oppilaitokset

Jouni Kuorikoski Turun konservatoriossa, Tehi Sulonen-Georgi Helsingin Konservatoriossa ja Outi Kähkönen sekä Ritva-Liisa Korhonen Sibelius-Akatemiassa.

Olen nyt maisteriopintojeni puolivaiheilla oopperakoulutuksessa, jäljellä on suunnilleen vuoden verran opintoja. Tämä tarkoittaa vielä kahta kokonaista oopperaproduktiota tällä viikolla ensi-iltansa saavien joulun tarinoiden eli Hannun & Kertun sekä Tietäjien lahjan lisäksi!

Lempisäveltäjäsi?

Hurjan vaikea kysymys! Näitä olisi niin paljon ja melkein kaikilta tunnetuilta säveltäjiltä löytyy jotain, josta pidän. Oopperasäveltäjistä italialaiset mestarit koskettavat, erityisesti Verdin ja Donizettin oopperoissa on rooleja, joita toivon joskus vielä pääseväni laulamaan. Pidän kovasti kyllä myös ranskalaisesta ja venäläisestä oopperamusiikista. Ehdottomasti maininnan arvoinen on myös Kaija Saariaho, upeaa ja erittäin laulettavaa sävelmaailmaa, jossa on aivan omanlaisensa tunnelma. Tätä listaa riittäisi!

Lempiteoksesi?

Tähän voisi yhtälailla listata vaikka kymmeniä teoksia, mutta sanotaanpa Donizettin Lucia di Lammermoor -ooppera. Lucia di Lammermoorin tarina on syvällisempi ja moniulotteisempi kuin pintaraapaisulta voisi olettaa, ainakin jos sitä itse haluaa alkaa syvällisemmin pohdiskelemaan. Musiikissa on onnistuttu upeasti yhdistämään virtuoottisen laulun esittely ja tunnetilat näiden taiturimaisten kuvioiden takana. Laulu ei ole siis virtuoottista itseisarvoisesti, vaan jokaisella kuviolla on myös merkitys ja bel canto -perinteen mukaisesti laulaja saa koristella ja varioida melodioita tehdäkseen hahmostaan itselleen vielä todemman ja juuri omaan persoonaansa istuvan.

Muistan, että kun näin Lucian kuuluisan hulluuskohtauksen niin ajattelin että jos ihmisäänellä ja -keholla voi ilmentää jotain, joka on samaan aikaan noin kaunista ja noin mielipuolista, niin sitä haluan joskus itsekin yrittää.

Millainen musiikki ylipäätään vetoaa ja puhuttelee?

Periaatteessa mikä tahansa musiikki, jossa on saatu jotenkin vangittua ja puettua säveliksi tietty tunnelma, tunne tai sanoma. Mitään erityistä genrerajoitusta ei ole, jos musiikki yksinkertaisesti kolahtaa. Voisi kai sanoa, että kuuntelen mitä tahansa musiikkia kunhan se on hyvää. Mitä se taas tarkoittaa, onkin liki mahdoton selittää.

Idolisi?

Olen seurannut mielenkiinnolla monen uuden polven laulajan urakehitystä, mm. kuubalais-amerikkalainen sopraano Lisette Oropesan lämmin karisma on tehnyt vaikutuksen sekä lavalla että lavan ulkopuolella. Tähän täytyy kyllä myös mainita laulunopettajani Ritva-Liisa Korhonen, mahdoton energiasampo ja väsymätön tsemppaaja!

Mahtuuko elämääsi muuta kuin musiikki?

Totta kai, eihän pää muuten kasassa pysyisi. Esimerkiksi ystävien kanssa pelleily, kokkailu, lukeminen, elokuvien katselu ja vaatteiden tuunaus ja ompelu ja mikä milloinkin huvittaa.

Mikä sinusta "tulee isona"?

Olen välillä sanonut puolitosissani, että jos tämä lauluhomma ei ota lähteäkseen, niin haen sitten lääkikseen. Tämä on edelleen varteenotettava vaihtoehto, joskaan ei se helpoin. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti tähtää muualle kuin laulajan työhön. Jos elämä lopulta kuljettaa muualle, niin sen näkee sitten ja toimitaan sen mukaisesti.

Musiikkina videolla on Iltarukousduetto Engelbert Humperdinckin oopperasta Hannu ja Kerttu. Esittäjinä ovat Alinan lisäksi mezzosopraano Ylva Gruen ja pianisti Laura Kivikoski. Ohjaus Harri Anttila.

  • Vladimir Agopov voitti Lied-sävellyskilpailun 2017

    Katso kaikki palkinnot & finaaliesitykset.

    Kokenut konkari, säveltäjä Vladimir Agopov voitti lauantaina 18.11. pidetyn Yrjö Kilpinen -seuran järjestämän ensimmäisen Lied-sävellyskilpailun laulusarjallaan Four songs to the poems by William Blake. Ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 5.000 euroa.

  • Urkureduktio tukee Kokkosen Requiemiä

    Levyarvostelu

    Joonas Kokkosen Requiem orkesterille, kuorolle ja solisteille syntyi tuskallisen hankalasti, mutta siitä tuli hänen kaunein suurteoksensa, täynnä kimmeltävää valoa, säihkyviä harmonioita, herkkyyttä ja voimaa. Teosta on esitetty ihmeen vähän - pääsiäisaikaan suuret esittäjistöt pelaavat varman päälle tutummilla passioilla ja requiemeillä. Kenties tilanne muuttuu nyt, kun Jouko Linjama on tehnyt Kokkosen requiemistä urkureduktion, joka uuden levyn perusteella toimii vallan mainiosti.

  • Kostiainen yhdisti kaikki requiemit omaansa

    Levyarvostelu

    Requiem sävellysmuotona houkuttelee säveltäjistä usein esiin uusia piirteitä, etenkin kauneutta, dramatiikkaa ja perinnetietoisuutta. Näin on käynyt myös Pekka Kostiaiselle, jonka Requiem on tavallaan kaunis, välillä dramaattinen ja kauttaaltaan tietoinen perinteestä. Mutta Alban vasta julkaisema levytys saa aprikoimaan perinteen suhdetta aikamme musiikin vaatimuksiin. Kostiaisen Requiem nimittäin kuulostaa kaikilta aiemmilta requiemeiltä, muttei lainkaan uudelta.

  • Sibeliuksen viulukonserton pianoreduktion väärinymmärrys

    Levyarvostelu

    Sibeliuksen viulukonsertto lienee viehättänyt Fritz Kreisleria, mutta samalla tuo vanhan ajan viiksekäs viuluviikari tunnusti tosiasiat. Orkesterin kanssa pääsee soittamaan harvoin kun taas pianisteja on kaikkialla, joten parasta laatia konsertosta reduktio viululle ja pianolle. Ja väliäkö sillä, että sellaisen oli Sibelius jo tehnyt - pätevänä pianistina Kreisler tiesi mitä halusi. Janit Lehtonen ja Aarrevaara ovat nyt levyttäneet Kreislerin reduktion, mutta minulle jää olo, etteivät he lainkaan ymmärrä Kreislerin aivoituksia.