Hyppää pääsisältöön

Zühlke: Perfect Villain

"Olen supersankarittarena taistelija, puolustan heikompaa ja taistelen hyvien puolella." Zühlke osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella Perfect Villain.


Kappaleen tekijät: Nalle Ahlstedt, Christian Ingebrigtsen, Silje Nymoen
Musiikkivideon ohjaaja & kuvaaja: Tero Wolff, Hannu Kettunen

Kuka olet?

Mun nimi on Zühlke ja olen 25-vuotias suomalainen artisti monikansallisesta perheestä.

Miksi osallistuit Uuden Musiikin Kilpailuun?

Lapsena näin Michael Jacksonin konsertin televisiosta ja silloin muistan itkeneeni ensimmäistä kertaa musiikille. Se oli tärkeä hetki, jolloin ymmärsin musiikin voiman ja tiesin haluavani olla laulaja. Tähtäimessäni on päästä laulajana kansainväliselle uralle. UMK sekä mahdollinen Suomen edustaminen Euroviisuissa olisi uusi upea taistelu matkalla kohti unelmaani.

Aika ennen Uuden Musiikin Kilpailua?

Musiikki ja laulaminen on ollut minun veressä syntymästäni asti. Olen esiintynyt viisi vuotta aktiivisesti bilebändini sekä muiden kokoonpanojen kanssa. Vuonna 2013 bändini treenihuoneen oveen kolkutettiin ja sain kutsun lähteä Suomen Idolsiin. Otin haasteen vastaan ja sijoituin jaetulle viidennelle sijalle. Keväällä 2016 solmin levytyssopimuksen D8 Musicin kanssa ja pian sen jälkeen julkaisin omaa nimeäni kantavan miniesikoisalbumin. Laulamisen lisäksi opiskelen ammattikorkeakoulussa tapahtumajohtamista sekä toimin tapahtuma- ja musiikkialan yrittäjänä.

Kuvaile musiikkiasi?

Esikoisalbumini oli musiikkityylitään rauhallista suomipoppia. Levystä tuli hyvin henkilökohtainen ja kaikki kappaleet käsittelevät omia elämäntilanteitani. Jatkossa minulta tullaan kuulemaan kansainvälistä ja rohkeaa soundia englanniksi. Kilpailubiisini on kansainvälinen ja raju urbanpop-biisi, jossa on asennetta, syvyyttä ja sanomaa.

Mistä kilpailukappaleesi kertoo?

Kappale kertoo vaikeasta rakkaussuhteesta, josta on lähes mahdotonta päästää irti. Kuvailen kappaletta ”jin ja jang-kappaleena”. Käsite kuvastaa maailmankaikkeuden kahta vastakkaista voimaa, jotka samalla täydentävät toisiaan.

Miten kappaleesi musiikkivideo liittyy kisabiisiin?

Musiikkivideoni käsikirjoitus on haastatteluhetkellä vielä vaiheessa, mutta tähtäimessä on luoda upea elokuvallinen tarina kappaleeni sanoituksiin viitaten.

Miten erotut muista UMK-kilpailijoista?

Todennäköisesti olen kilpailun ainoa supersankari!

UMK17: Zühlke
UMK17: Zühlke Kuva: Yle / Miikka Varila umk17,Uuden Musiikin Kilpailu,Catharina Zühlke

Mikä on suhteesi Euroviisuihin?

Olen seurannut Euroviisuja aina. Voimakkain muisto Euroviisuista liittyy teini-ikään, kun asuin perheeni kanssa Singaporessa ja Lordi voitti. Oli mahtavaa juhlia Suomen menestystä ulkomailla! Pääsin katsomaan seuraavana vuonna Euroviisuja Suomeen.

Mitä lupaat, jos pääset edustamaan Suomea Kiovan Euroviisuihin?

Räjähtävän show’n, jolla lähdetään hakemaan vuoden 2018 Euroviisuja Suomeen!

Mikä musiikin ulkopuolelta innostaa sinua?

Olen hyvin sosiaalinen ja ihmisläheinen tyyppi. Perheeni, avomieheni ja ystäväni ovat minulle tärkeitä tässä maailmassa ja he innostavat minua jutuillaan, ajatuksillaan ja ideoillaan päivittäin. Edesmennyt äitini on yksi suurin innostajani. Hänellä oli upea ja avarakatseinen elämänasenne. Hän kannusti elämään täysillä ja tekemään asioita, jotka tekevät elämästä merkityksellistä.

Millainen supersankaritar olet?

Olen supersankarittarena taistelija, puolustan heikompaa ja taistelen hyvien puolella. Supervoimani on voimakas ääneni!

Mitkä ovat kansainväliset uratavoitteesi?

Haluan luoda uraa kansainvälisesti ja erityisesti kiinnostaa uran luominen Saksassa. Saksa on isäni toinen kotimaa ja nimeni periytyy sieltä.

Zühlken soittolista: 10 tärkeää biisiä

1. SIA - Unstoppable
Upea artisti ja hänen musiikkia kuuntelen nykyään paljon. Tämä on nykyinen voimabiisini!

2. Michael Jackson - Heal The World
Palvoin Michael Jacksoniä koko lapsuuden, nuoruuden ja vieläkin! Tämän kappaleen kuullessani lapsena ymmärsin ensimmäistä kertaa, miten voimakasta ja hienoa musiikki on ja sen seurauksena itkin ensimmäistä kertaa musiikille.

3. Michael Jackson - Black or White
Keräsin koko lapsuuteni Michael Jacksonin fanituotteita ja minulta löytyi nukke, lakanat, julisteita ja monta VHS-kasettia täynnä hänen musiikkivideoitaan. Tämän kappaleen video oli mielestäni yksi parhaimmista ja kuuntelin kappaletta siksi hyvin paljon.

4. Whitney Houston - Run To You
Nuoruuteni suuri idoli Whitney. The Bodyguard oli yksi lempielokuvistani. Leffan soundtrack-levyn mukana opettelin laulamaan.

5. Fleur East - SAX
Uusi artisti ja upea menobiisi. Tätä tanssittiin ja laulettiin koko viime kesä! Kappale oli yksi inspiraationi lähde lähteä mukaan UMK:hon.

6. Lady Gaga - Million Reasons
Tämä kappale soi uutena soittolistallani. Upea kappale ja tuotanto. Vielä en osaa sanoa miten tulee vaikuttamaan minun elämässäni!

7. Brandi Carlile - The Story
Tärkeä kappale minulle ja äidilleni. Kappale sisältää paljon muistoja.

8. Nightwish - Siren
19-vuotiaana soitimme bändini kanssa raskaampaa musiikkia. Valikoimaan kuului muun muassa Iron Maidenia, Symphony X:ää, Dream Theateria ja Nightwishiä.

9. Elton John - Can You Feel The Love Tonight
Leijonakuningas oli lempielokuvani pienenä. Osasin kaikki kappaleet ulkoa ja tämän lauloin 9-vuotiaana luisteluseurani kevätnäytöksessä. Se oli ensimmäinen esiintymiseni suurelle yleisölle.

10. Aretha Franklin - Respect
Upea naisartisti, joka yhtenä innoitti minut musiikin pariin. Hänen kappaleita kuuntelimme paljon lapsuudenkodissani.

UMK17

  • UMK18-haku on päättynyt!

    Kiitokset kaikille biisin lähettäneille

    UMK18-haku oli auki pe 1.9. - ma 4.9. Kiitokset kaikille biisin lähettäneille, ilmoitamme jatkoon pääsystä syyskuun loppuun mennessä. Uuden Musiikin Kilpailun voittaja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa Portugalin Lissabonissa toukokuussa 2018.

  • UMK17 // Etkot pe 27.1.

    MARCUS & MARTINUS!!1!!!!!

    Perjantain Etkot-lähetyksessä on erikoisvieras: sensaatioduo Marcus & Martinus! Lähetystä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • UMK17 // Etkot to 26.1.

    Torstaina paljastetaan UMK17-shown ydinelementti

    Torstain Etkot-lähetyksessä paljastetaan UMK17-shown ydinelementti: UMK17-lava - it's huge! Tämä ei ole vaihtoehtoinen fakta. Perjantaina Etkoilla käy sensaatioduo Marcus & Martinus. Lähetyksiä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • Emma: Circle of Light

    WDM = Wooden Dance Music

    "WDM eli Wooden Dance Music. Olen muokannut EDM-käsitettä omakseni. Tykkään, että musiikki on tanssittavaa ja akustiset soittimet tekevät siitä lämpimämpää ja juuri minun näköistäni." Lue lisää Emmasta.