Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Pihillä autolla voi säästää tonnin – vuosittain

Vertailu uuden ja vanhan auton kuluista
Vertailu uuden ja vanhan auton kuluista Kuva: Yle/David Reilly/Terhi Vuorinen kuningaskuluttaja,autoilu

Päästöloikka uudempaan, vähäpäästöiseen autoon voi tuoda ison säästön käyttökuluissa. Laskimme kuinka paljon tammelalainen Menna Rantala säästäisi, jos hän vaihtaisi kahtakin hevosta vetävän vanhan kaaransa uuteen pienikulutuksiseen autoon.

Menna Rantala työskentelee opettajana Tammelassa ja ajaa Audia, joka on neliveto ja vuosimallia 1996.

Auton Rantala hankki aikanaan siksi, että sillä piti pystyä vetämään kahta hevosta. Mukaan piti mahtua myös lasten kamat.

Teho näkyy kulutuksessa: Rantalan mukaan auto kuluttaa bensaa 10–12 litraa sadalla kilometrillä. Kun Rantala ajaa vuodessa noin 13000 kilometriä, kuluu bensaa siis vähintään 1300 litraa.

Nyt Rantala harkitsee auton vaihtamista pienikulutuksisempaan autoon.

Kuinka paljon Rantala säästäisi auton käyttökuluissa, jos auto olisi pienempi ja uudempi?

Vaihdon myötä pienenisi paitsi bensalasku, myös ajoneuvovero ja vakuutusmaksut.

Laskennallinen vertailuautomme on Toyota Auris (1.8 hybridi). Laskennassa käytetty keskikulutus on 5 litraa / 100 km. Vastaavan kulutuksen automalleja on muitakin.

Emme tällä kertaa puutu auton hankintahintaan tai sen huoltokuluihin – ne ovat kovin auto- ja yksilökohtaisia asioita.

Vertailu bensankulutuksesta, grafiikka.
Vertailu bensankulutuksesta, grafiikka. Kuva: Yle/David Reilly/Terhi Vuorinen kuningaskuluttaja

Laskelmassa on käytetty bensan hintana keskiarvoa 1,36 euroa / litra. Pieneen kulutukseeen pääsee pienellä moottorilla, mutta myös isommassa autossa esimerkiksi hybridimoottorin avulla.

Vertailu ajoineuvoverosta, grafiikka
Vertailu ajoineuvoverosta, grafiikka Kuva: Yle/David Reilly/Terhi Vuorinen kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja,ajoneuvovero

Ajoneuvovero määräytyy auton päästölukeman mukaan, vanhemmissa autoissa painon mukaan. Pieni kulutus pienentää veroa. Veron progressio on kuitenkin melko loiva.
Vertailu vakuutushinnoista, grafiikka
Vertailu vakuutushinnoista, grafiikka Kuva: Yle/David Reilly/Terhi Vuorinen kuningaskuluttaja,Kuningaskuluttaja,Autovakuutus

Vakuutussäästö on arvio. Moottorin koko vaikuttaa kuitenkin suoraan vakuutusmaksuihin. Tämä selviää Svenska Ylen kartoituksessa:

Moottorin koko infografiikka.
Moottorin koko infografiikka. infografiikka

Kartoituksen esimerkkihinnat on poimittu vakuutusyhtiö Folksamin sivuilta syksyllä 2016. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen mukaan tämä pätee myös muihin vakuutusyhtiöihin: pienempi moottoritilavuus pienentää auton vakuutusmaksuja, jopa pakollista liikennevakuutusta.

Näin vertasimme käyttökuluja

Laskentaa varten tarvitsimme kaksi vertailuautoa. Etsimme Kuningaskuluttajan Facebook-ryhmässä henkilöä, joka harkitsee suurikulutuksisesta autosta luopumista.

Mukaan ilmoittautui Menna Rantala. Rantalan auto on nelivetoinen Audi A6 (sylinteritilavuus 2770, omapaino 1580 kg).

Tarvitsimme Rantalan Audille laskennallisen vertailuauton.

Vertailuauton valinta

Suomen 15 myydyimmän automallin listalta (lähde: Trafi) valitsimme 5 automallia, jotka kuluttavat vähiten. Autojen kulutuksia voi verrata Trafin palvelussa.

Vertailuautoksi valitsimme Toyota Auriksen (Auris Touring Sports 1.8 Hybrid Active), sillä se on viisikon “suurin” auto. Esimerkkihenkilön nykyinen auto oli isomoottorinen Audi. Toyota on lisäksi ollut hybriditekniikan suunnannäyttäjä.

Auriksen ilmoitettu kulutus on 3,5 litraa / 100 km. Auton todellinen kulutus voi poiketa valmistajan ilmoituksesta huomattavasti. Automallin todellisesta kulutuksesta saa tietoa koeajolla.

Forssassa syyskelillä koeajetun Toyota Auriksen kulutus vaihtelee viiden litran molemmin puolin, riippuen esimerkiksi ajotyylistä.

Otimme Auriksen laskennalliseksi vertailukulutukseksi siis 5 litraa / 100 km. Suurin piirtein vastaavan kulutuksen automalleja on monia muitakin.

Autojen vertailuluvut

Menna Rantala kertoi kulutustietonsa ja vakuutusmaksunsa.

Rantalan auton ajoneuvovero tarkistettiin autoliikkeessä Toyota Auto-Center Forssassa. Vanhan auton ajoneuvovero määräytyy sen painon mukaan, uudemmissa autoissa päästöarvon mukaan.

Bensan hinnan laskemiseen käytettiin lukua 1,36 euroa / litra.

Vakuutussäästö on karkea arvio, joka perustuu Svenska Ylen keräämiin vakuutusyhtiö Folksamin tietoihin.

Myös me poimimme uuden auton vertailuhinnan Folksamin verkkolaskurista: kasko- ja liikennevakuutus uudelle Toyota Auris hybridille (jos omistaja olisi 38-vuotias ja bonukset ovat 70%) maksaa 348 euroa. Tässä on kuitenkin 30 % kampanja-alennus. Ilman tuota alennusta Auriksen vakuutukset maksaisivat arvion mukaan 497 euroa. Tarjous kannattaa pyytää useasta vakuutusyhtiöstä.

Rantalan vakuutusyhtiö on OP, 12 kuukauden vakuutusmaksuista on jo vähennetty yhtiön keskittämisedut.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.