Susi luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi, nykyään maassamme on helmikuun lopun 2016 arvion mukaan 200-235 hukkaa. Tänä vuonna maassamme on saanut laillisesti ampua kolmanneksen koko susikannasta. Onko suden maanlaajuisesti jatkuva laillinen metsästys lopun alkua tälle edelleen vainotulle pedolle vai voisiko se oikein toteutettuna olla ratkaisu loputtomalta tuntuvaan kiistaan suden asemasta Suomessa?
Viimeiset pari vuotta olemme eläneet uutta ajanjaksoa ihmisen ja suden välisessä rinnakkaiselossa. 2015 aloitettu kahden vuoden kokeiluluonteinen kannanhoidollinen metsästys oli monelle metsästäjälle hartaasti odotettu muutos. Ensimmäisenä talvena kannanhoidollisessa metsästyksessä kaatui 17 sutta, seuraavana 43, sekä vahinkoperusteisten poikkeukslupien ja muiden todennettujen kuolemien kautta kokonaispoistuma oli 78 sutta.
Eikö riitä, että tänäkin vuonna maassamme on saanut laillisesti ampua kolmanneksen koko susikannasta?
Tie salametsästyksestä kannan lailliseen hallinnointiin
Vuosikaudet EU:n luontodirektiivi suojeli Suomen haurasta susikantaa metsästykseltä. Silti nopeasti lisääntyvän suden kanta ei noussut, vaan romahti 2013 mennessä, jolloin Suomessa oli vain 120-135 hukkaa. Susikannan säätely tapahtuikin pitkään laittoman metsästyksen kautta. Lukemattomia tunnettuja susilaumoja saattoi kadota yhden viikonlopun aikana kuin tuhka tuuleen.
Hetkinen. Suomessako salametsästystä? Ei pidä paikkaansa. Sehän on kaiken maailman viherpiiperöiden keksintö. Tätä kuulee väitettävän edelleen nettikeskusteluissa sekä tupailloissa. Metsästäjäliitto on kipuillut asian kanssa pitkään, eikä ole halunnut katsoa totuutta silmiin. Silti metsästäjien maltillinen enemmistö ja asiaan perehtyneet tietävät, että salametsästyksellä on maassamme pitkä historia ja sitä tapahtuu edelleen eri puolilla Suomea.
Viime vuosien aikana on langetettu useita tuomioita törkeistä metsästysrikoksista: Orivedellä mieskaksikko tappoi karhun talvipesälle. Hyrynsalmella poromies tappoi laillisen metsästysluvan varjossa ilveksiä käyttäen laittomia pyyntirautoja, joihin oli hitsattu rautanauloja. Perhossa 12 miehen porukka tuomittiin törkeästä salametsästysrikoksesta kolmen suden salametsästysvyyhdissä. Menneenä syksynä Kuhmossa jäi kiinni yli kymmenen miehen porukka, joka oli salametsästänyt karhuja ruokahoukuttimien avulla. Hiljattain neljän miehen porukka tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta, kun he olivat Viitasaarella sytyttäneet bensalla kallionkoloon piiloon menneen ilveksen tuleen ennen kuin ampuivat sen.
Salametsästyksen kieltäjät ovat yhtä uskottavia keskustelijoita kuin he, jotka väittävät, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa.
Nämä muutamat viimeaikaiset esimerkit osoittavat salametsästyksen laajuuden, vaikka siihen syyllistyy murto-osa pääasiallisesti rehellisistä ja luontoa kunnioittavista metsästäjistä. Metsästys on osa eränkäyntikulttuuriamme, salametsästys rikollisuutta. Niitä ei tule rinnastaa toisiinsa. Salametsästys ei kuitenkaan ole höperöityneiden peräkammaripoikien touhua, vaan ennen kaikkea motivoituneiden, organisoituneiden ja uusinta teknologiaa hyödyntävien porukoiden rikollisuutta, jotka käyttävät kaikkia keinoja onnistuakseen tavoitteessaan ja väistääkseen poliisin rajallisen valvonnan.
Tuomioidenkin valossa on selvää, ettei salametsästäjien tähtäimessä ole ainoastaan sudet, vaan myös karhut, ahmat, ilvekset ja hirvet. Salametsästyksen kieltäjät ovat yhtä uskottavia keskustelijoita kuin he, jotka väittävät, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa.
Asenneilmapiiri murroksessa
Kannanhoidollinen metsästys on rauhoittanut pahinta susihysteriaa - pedon asema on jopa paikoin parantunut. Susialueiden ihmisten kuuleminen on tärkeä osa suden ja ihmisen rinnakkaiselon parantamista. Taloustutkimuksen vuosien 2014 ja 2016 teettämän kyselyn mukaan joustavampi metsästysjärjestelmä on vaikuttanut positiivisesti ihmisten asenteisiin sutta kohtaan. Samalla yhteisöllinen hyväksyntä susien laittomalle tappamiselle on vähentynyt. Hiljaisuuden muuri, joka on paikoin suojellut salametsästäjiä, on alkanut paikoin murtua.
Kannanhoidollinen metsästys on osaltaan muiden tekijöiden kanssa vähentänyt suden salametsästystä, mutta ei poistanut sitä. Kuten eri tahot poliisista tutkijoihin ja metsästäjiin ovat vahvistaneet, metsästysrikollisuuden juuret ovat syvemmällä, monisäikeisempiä, eikä tämän vähänumeroisen mutta tehokkaan ryhmittymän touhuja lopeteta laillisella metsästyksellä. Samat rikollisporukat jatkavat touhujaan, joskus myös jo kerran tuomittuina.
Hiljainen, kultaista keskitietä kulkeva väestö harvoin haluaa osallistua tulisiin keskusteluihin, joissa nimittely ja uhkailu ovat arkipäiväistä.
Tuomioiden tulisikin olla vielä kovempia, ja valvontaan tulisi laittaa lisäresursseja, jotta se saataisiin kitkettyä pois. Salametsästys ei ainoastaan aiheuta luonnolle suurta tuhoa ja kärsimystä, vaan se on sosiaalinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti pienissä yhteisöissä eläviin ihmisiin.
On myös tärkeää muistaa, että kiistan jatkuvuudesta huolimatta, merkittävä osa susialueilla olevista ihmisistä suhtautuvat hukkaan maltillisin tai jopa positiivisin mielin. Hiljainen, kultaista keskitietä kulkeva väestö harvoin haluaa osallistua tulisiin keskusteluihin, joissa nimittely ja uhkailu ovat arkipäiväistä.
Miten susikantaa sitten voisi todella hoitaa? Miten saisimme kannan kestävälle pohjalle niin, että maassamme olisi noin 25 tervettä laumaa? Miten saisimme susikannan sille pohjalle, että sen laillinen metsästys olisi jatkossa perusteltua ja kestävää?
Ratkaisumalli Savosta?
Tähän asti toteutetussa kannanhoidollisessa metsästyksessä on lukuisille susialueiden metsästysseuroille myönnetty yksi tai kaksi lupaa. Ohjeistus on ollut selvää: pyritään poistamaan laumasta nuoria, ei alfapariskuntaa. 2015 tämä onnistui hyvin, vain 3 ammutusta 17 sudesta oli alfoja. Silti viime talvena 43 ammutusta sudesta 20 oli alfa eli joko lauman uros- tai naarasjohtaja. Kun toinen alfa ammutaan, menee lauma usein sekasortoiseen tilaan ja saattaa hajota kokonaan.
Ministeriössä asti tunnustettiin, että tämän vuoden kannanhoidollinen metsästys epäonnistui ja käytäntöjä tullaankin muuttamaan ensi vuonna. Silti monia kysymysmerkkejä ja erimielisyyksiä on siitä, miten maamme susikantaa tulisi säädellä tulevaisuudessa.
Voisiko suden kannanhoidollista metsästyskäytäntöä muuttaa tulevaisuudessa palvelemaan paremmin ihmisen ja luonnon välistä biologista dynamiikkaa? Yksi ratkaisumalli löytyy Pohjois-Savosta, missä elää kolme todennettua susilaumaa. Laumoista kaksi ei ole aiheuttanut ongelmia metsästäjille, vaan ovat pysyneet omissa oloissaan erämaan suojissa. Kolmannen lauman kanssa on ollut ongelmia, metsästyskoiria on kuollut. Mitä jos katsoisimme maamme susilaumoja kokonaisuutena, konfliktin biologian kautta?
Suojellaan ihmisistä kaukana pysyviä laumoja ja annetaan niiden lisääntyä, jotta tämä suden luontainen, ihmistä pelkäävä geeni siirtyy jälkeläisiin. Mitä jos esimerkiksi Pohjois-Savossa antaisimme kahden lauman elää rauhassa, lisääntyä niin, että ne voisivat lähettää jälkeläisiä muualle? Kolmas, tässä tapauksessa metsästäjille harmia aiheuttava ”häirikkölauma” poistettaisiin kokonaan kannanhoidollisen metsästyksen kautta? Eikös tämä olisi juuri sitä kannanhoitoa ja sen mahdollisimman kestävälle pohjalle saattamista?
Suojellaan ihmisistä kaukana pysyviä laumoja ja annetaan niiden lisääntyä, jotta tämä suden luontainen, ihmistä pelkäävä geeni siirtyy jälkeläisiin.
Olen esittänyt tämän teorian muutamalle alueen metsästäjälle Pohjois-Savossa. Kaikki ovat kertoneet miettineensä samaa, mutta todenneet nopeasti, että teoriassa hyvä ajatus, käytännössä vaikeaa. Tämän teorian toteuttaminen vaatisi, että vain osa susimetsälle haluavista seuroista pääsisi tositoimiin. Syntyisi mahdollisesti ilmiriita. Jäsentensä etuja valvova Metsästäjäliitto ei sallisi tätä. Vai olenko väärässä? Voisivatko eri metsästysseurat tehdä yhteistyötä? Kun alueen susilaumat tunnetaan, osataan niiden kanssa elää paremmin rinnakkain, hirvestää samoilla salomailla.
Näyttää myös siltä, että suden arvostus Suomessa ei ole vielä sillä tasolla, että sitä käsiteltäisiin lajinomaisen tarpeidensa ja arvon kautta.
- Mikä merkitys sudella on, jos ei sitä saa edes metsästää? Eihän siitä ole kuin haittaa, olen kuullut useamman kerran.
Rakentavaa ja avointa keskustelua
Keskustelu suden asemasta Suomessa on edelleen ristiriitojen ja erimielisyyksien sävyttämää, sekä myös poliittisesti latautunutta. Susikiista pureutuu syvälle yhteiskunnan monisäikeisen arvokeskustelun ytimeen.
Kyse on tuhansien susialueilla asuvien, keskenään eri lailla ajattelevista ihmistä, elämänarvojen kirjosta ja rinnakkaiselosta luonnon kanssa. On hyvä, että poikkeuslupakäytännössä on tehty muutos niin, että kun vahinkoperusteet täyttyvät, poikkeuslupa myönnetään nopeasti. Tässä prosessi tulee kuitenkin jatkossakin käyttää harkintaa ja tapauskohtaisuutta. ”Ongelmasusi”-leima tulee lyödä tarkoin perustein, objektiivisen arvioinnin kautta.
Tietoisuus siitä, etteivät esimerkiksi yksinäiset ”pihasudet” ole pahoja, vaan nälkäisiä ja usein epätoivoisia nuoria yksilöitä, auttaa monia suhtautumaan asiaan maltillisemmin. Ja että tämän takana voi olla salametsästysrikos, joka on hajottanut lauman.
Vuosien kokemukset osoittavat, että suden kohdalla kumpikin ääripää, yhtäällä ihmisten pelottelu ja susivihan lietsominen – tai jopa lain ottaminen omiin käsiin, sekä toisaalta suden totaalisen metsästyskiellon vaatiminen, eivät johda mihinkään hyvää ihmisten, eikä susien näkökulmasta.
Kyse on meille kaikille yhteisen omaisuuden, suomalaisen luonnon, hyödyntämisen ja suojelemisen välisestä tasapainosta.
Vaikka Metsästäjäliitossa halutaan vielä kovempia otteita, uskon, että suurin osa suomalaisista haluavat kestävää riistanhoitoa ja avointa keskustelua, jossa on tilaa eri näkemyksille. Kyse on meille kaikille yhteisen omaisuuden, suomalaisen luonnon, hyödyntämisen ja suojelemisen välisestä tasapainosta.
Asiaa on tarkasteltava niin ihmisten kuin luonnon monimuotoisuuden näkökulmista, jotta löydämme kestäviä ratkaisuja. Ja niitä on löydettävissä. Kysymys kuuluukin, ovatko kaikki osapuolet aidosti sitä mieltä, että sudella on paikka maamme metsissä ja että on aika noudattaa yhteisiä sääntöjä, joiden avulla edesautamme ihmisen ja luonnon hyvinvointia?
Teksti: Kimmo Ohtonen
